Kotitalousvähennys ja matkakulut ovat yleisimmät vähennykset veroilmoituksessa

Kotitalousvähennys, matkakulut ja tulonhankkimiskulutSuomalaiset ilmoittavat euromääräisesti eniten kotitalousvähennykseen oikeuttavia kuluja veroilmoitukselleen. Muita suosittuja itse ilmoitettavia vähennyksiä olivat vuonna 2017 matkakulut ja tulojen hankkimisesta koituneet materiaali- ja muut kustannukset.

Kotitalousvähennys

Suomalaiset ilmoittivat veroilmoituksilleen 2,39 miljardin euron edestä kotitalousvähennykseen oikeuttavia kuluja vuonna 2017. Tyypillisin summa, jolle kotitalousvähennystä haettiin, oli 2 680 euroa. Vuonna 2017 kotitalousvähennystä haki 433 000 henkilöä.

Kotitalousvähennystä voi saada, kun ostaa kotiin tai vapaa-ajan asuntoon remonttityötä, siivous- ja kotitaloustyötä tai hoito- ja hoivatyötä. Jotta työn voi vähentää verotuksessa, palvelua tarjoavan yrityksen täytyy kuulua ennakkoperintärekisteriin.

Suosituinta on ostaa kunnossapitoon ja remontointiin liittyviä palveluita. 85 prosenttia kotitalousvähennyksistä tehdään näistä palveluista aiheutuneista kuluista, eli työtä ostetaan 2 miljardilla eurolla. Kotitaloustyötä eli esimerkiksi siivousta ihmiset ostavat 300 miljoonan edestä, hoivatyötä puolestaan 45 miljoonan edestä

Kotitalousvähennystä voi saada maksimissaan 2 400 euroa vuodessa. Vähennyksen omavastuu on 100 euroa henkilöltä vuodessa. Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, joten pariskunta voi saada yhteensä 4 800 euron vähennyksen. Jos 2 400 euron raja ei ylity, vähennys kannattaa hakea vain toiselle puolisolle. Silloin omavastuu vähennetään vain yhden kerran. Vero.fi -sivuilla voi testata, onko oikeutettu kotitalousvähennykseen vai ei.

Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut

Kun kotitalousvähennys on euromääräisesti suosituin itse tehty vähennys, matkakulujen ilmoittaminen puolestaan koskettaa suomalaisia eniten. Vuonna 2017 kaikkiaan 840 000 suomalaista ilmoitti matkakuluja veroilmoitukselleen.

Tänä vuonna matkakulujen omavastuu on 750 euroa. Vain omavastuun yli menevä osuus on vähennyskelpoista ja kannattaa ilmoittaa omassa veroilmoituksessa. Vero.fi -sivuilla voi testata, miten matkakuluja voi vähentää verotuksessa.

Tulonhankkimiskuluja voi myös vähentää verotuksessa

Tulonhankkimiskuluiksi lasketaan kaikki palkkatulon hankkimisesta aiheutuneet menot, kuten itse maksetut koulutukset, työhuoneen kulut, työntekovälineet ja ammattikirjallisuus.

Jokainen palkansaaja saa vuosittain automaattisesti 750 euron tulonhankkimisvähennyksen. Jos kulujen omavastuu ylittyy, kuluja voi vähentää veroilmoituksella. Kuitteja ei saa liittää mukaan, mutta niitä pitää säilyttää kuusi vuotta verovuoden päättymisen jälkeen. Verohallinto voi tarvittaessa pyytää tarkempaa selvitystä asiasta.

Vuonna 2017 tulonhankkimiskuluja ilmoitti 174 000 suomalaista. Tyypillisin summa, jota tulonhankkimiskuluina vähennettiin, oli 1 600 euroa.

Suuri osa vähennyksistä on esitäytetyllä veroilmoituksella valmiina, mutta osa vähennyksistä pitää muistaa itse ilmoittaa. Esitäytetty veroilmoitus tulee suomalaisille huhtikuun aikana. Verohallinto suosittelee vähennysten ilmoittamista sähköisesti OmaVero-palvelussa.

Etua.fi -lainapalvelun tavoitteena on helpottaa kuluttajan arkipäivää kodin raha-asioissa. Palvelussa voit kilpailuttaa kulutusluotot, remonttilainat, matkalainat, lainat ilman vakuuksia ja asuntolainat ilmaiseksi.


Lähde:
Verohallinto