Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Viisi faktaa joustoluotosta

18.6.2021

Joustoluotto toimii vähän niin kuin luottokortti. Sillä voi rahoittaa esimerkiksi pienen remontin. Joustoluoton korot ovat yleensä maltilliset – varsinkin jos kilpailuttaa pankit ennen lainan ottamista.

Luottokortti on usein tarpeellinen. Sitä tarvitaan esimerkiksi lentolippujen ostamiseen tai hotellihuoneiden varaamiseen. Harva ihminen ylipäänsä matkustaa ilman luottokorttia, mutta sillä voidaan rahoittaa elämää myös kotona.

Joustoluottoa käytetään vähän samalla tavalla kuin luottokorttia, mutta tyypillisesti luoton kohteet ovat lentolippuja hieman isompia hankintoja. Lisäksi on hyvä huomata, että joustoluoton kustannus varsinkin suuremmissa lainasummissa on usein edullisempi kuin luottokorteissa.

Nämä viisi asiaa on hyvä tietää joustoluotosta.

1. Mihin joustoluottoa voi käyttää?

Säästöpankin liiketoimintajohtaja Tommi Grönlundin mukaan joustoluottoa käytetään tyypillisesti isoihin kodin hankintoihin kuten remonttiin. Se sopii myös tasaamaan äkillisiä menoja, joita voi koitua esimerkiksi äkillisestä sairastumisesta tai lyhytaikaisesta työttömyydestä.

Grönlundin mukaan joustoluottoa käyttävillä asiakkailla on usein samanaikaisesti säästöjä, esimerkiksi rahastoja, mutta niitä ei ehkä haluta realisoida juuri silloin tai juuri siihen tarpeeseen.

Joustoluottoa voi myös käyttää yhdistelylainana, jolla maksetaan pois monta pienempää kulutusluottoa, osamaksusopimusta tai luottokortin saldoa.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

2. Kenelle joustoluottoa myönnetään?

Jotta voi saada luottoa, pitää tietenkin olla luottokelpoinen. Lähtökohtaisesti joustolainan hakijalla on vakituinen työpaikka ja hyvin usein myös omistusasunto. “Mutta ihan tavallisia kuluttajia ja perheitä he ovat”, Grönlund sanoo.

3. Minkä kokoisia joustoluotot ovat?

Joustoluotto on tyypillisesti useita tuhansia euroja. Esimerkiksi Säästöpankissa joustoluottoja myönnetään 2 000 eurosta 20 000 euroon. Markkinoilla on myös pankkeja, jotka myöntävät jopa 60 000 euron luottoja ilman vakuuksia.

4. Mitä joustoluotto maksaa?

Joustoluoton hintaan vaikuttaa useat tekijät. Luoton määrä, laina-aika sekä mistä pankista luoton nostaa. Edullisimmillaan luoton korko on noin 5 prosenttia ja kalleimpien luottojen korot nousevat selvästi yli 10 prosenttiin. Koska lainakustannuksissa voi olla jopa tuhansien eurojen ero halvimman ja kalleimman vaihtoehdon välillä, kannattaa lainatarjouksia kysyä aina useammasta pankista.

Yksitellen lainahakemuksia ei tarvitse lähteä pankeille lähettelemään. Vaivattomampi tapa vertailla luottoja on täyttää helppo ja maksuton nettihakemus markkinoilla jo vuodesta 2008 toimineen Etua.fi-lainavertailupalvelun sivuilla.

5. Miten joustoluotto käytännössä toimii?

Joustoluotto voidaan myöntää joko toistaiseksi voimassa olevana kulutusluottona tai määräaikaisena tiettyyn rahoitustarpeeseen. Toistaiseksi voimassa olevaa luottoa asiakas voi käyttää sovittuun luottorajaan asti. Eli kun asiakas lyhentää lainaa, sitä voi taas käyttää uudelleen – aivan kuten luottokorttiakin. Silloin luottoa ei tarvitse aina hakea uudelleen. Korkoa maksetaan vain käytetyn luoton määrästä.

Nykyään markkinoilla on monenlaista luottoa. Kaupat tarjoavat asiakkailleen omia luottojaan, ja verkkokaupasta voi ostaa osamaksulla. Suomeen on tullut myös monia uusia luotontarjoajia, jotka kilpailevat perinteisten pankkien kanssa laina-asiakkaista.

Erilaisten luottojen vertaileminen kannattaa, sillä luottojen kustannuksia voi olla merkittäviä eroja. Helpoiten luoton kilpailutus käy maksuttoman Etua.fi-lainapalvelun avulla .

Saat lainatarjoukset muutamassa minuutissa ja voit rauhassa vertailla niitä. Vertailun tulos saattaa yllättää -oma pankki ei välttämättä ollutkaan edullisin vaihtoehto.

Teksti: Taru Taipale

Lue seuraavaksi


remonttien hinnat remontin rahoitus

Mitä remontti maksaa? Katso tästä suosituimpien remonttien hinnat

2.6.2023

Mitä Suomessa remontoidaan eniten ja paljonko remonttiin tulisi varata rahaa? Katso tästä yleisempien remonttien hinnat. Suosituimpia remontteja ovat erilaiset asuntojen sisäremontit, joista kylpyhuoneremontti on yleisin. Myös keittiöremontteja tehdään paljon. Kesällä tehdään enemmän ulkotöitä, […]


Veronpalautuspäivät 2021

Veronpalautuspäivät 2023

20.3.2023

Veronpalautukset maksetaan vuonna 2023 heinä-joulukuussa riippuen siitä, milloin oma verotus päättyy. Voit selvittää oman veronpalautuksen maksupäivän ja määrän verotuspäätöksestä tai OmaVero-palvelusta. Valtaosa henkilöasiakkaista saa veronpalautuksensa elo- tai syyskuussa. Verotuksen päättymiskuukausi Veronpalautuksen maksupäivä tilille […]


Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi.

Tuula haki järjestelylainaa ja yllättyi palvelun vaivattomuudesta – “Pääsin eroon hillittömistä koroista”

6.2.2023

Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi. Tuula haki järjestelylainaa Etuan kautta ja pääsi eroon korkeista koroista ja lainanhoitokuluista. Kotimaisen lainavertailuvertailupalvelun Etuan kautta monet suomalaiset ovat löytäneet keinon alentaa omia lainakulujaan. […]


Copyright © 2023 Etua.fi