Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Nuoret haaveilevat omistuskodista

26.3.2019

Vuokra-asumisen suosio kasvaa, mutta silti enemmistö nuorista aikuisista asuisi tulevaisuudessa mieluiten omistuskodissa. Suurin osa suomalaisnuorista, 94 prosenttia, asuisi kymmenen vuoden päästä omistusasunnossa, jos saisi vapaasti valita. Halutuin asumismuoto olisi omakoti- tai rivitalo. Tämä […]

Lapsiperheillä on suurimmat asuntovelat

25.3.2019

Suomalaisilla lapsiperheillä on maan suurimmat asuntovelat. Lainoja myös maksetaan entistä pidempään takaisin. Eniten asuntovelkaa oli 25–34-vuotiaiden asuntokunnilla. Sen ikäisten lapsiperheillä oli asuntovelkaa keskimäärin 149 480 euroa, kahden aikuisen lapsettomilla asuntokunnilla 136 750 euroa ja […]

Ensiasunnon ostaja: osta asunto kuin asuntosijoittaja

19.3.2019

Ensiasunnossa ei välttämättä vietetä enää eläkepäiviä. Siksi ensiasunnon ostajan kannattaa noudattaa osin samoja kriteereitä kuin asuntosijoittajankin. Asuntosijoittajan keskeisiä kriteereitä asunnon ostolle on, että asunnon ostaa kehittyvältä alueelta. Näin kysyntää asunnolle on jatkossakin. Lisäksi […]

Omistusasujalla kaksinkertaiset tulot verrattuna vuokralla asuvaan

13.3.2019

Omistusasunnoissa asuvat tienaavat tuplasti sen minkä vuokralla asuvat asumiskustannusten vähennyksen jälkeen. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen uudesta tulonjakotilastosta. Tulotaso koheni hieman omistusasunnoissa asuvilla kotitalouksilla vuonna 2017. Vuokralla asuvilla kotitalouksilla tulotason kasvu pysähtyi. Niiden asumiskustannusten jälkeinen […]

Rantamökkien kauppa kasvoi, hinnat laskivat

12.3.2019

Rantamökkikauppa kasvoi viime vuonna lukumääräisesti, mutta keskihinnat laskivat. Vuonna 2018 rantahuvilakauppoja tehtiin 3540, mikä on noin 200 enemmän kuin edellisvuonna. Kauppamäärät ovat nousseet vuosia, mutta keskihintoihin lisääntynyt kysyntä ei ole vaikuttanut koko maan […]

Joko olet kilpailuttanut autovakuutuksesi?

26.2.2019

Sadat tuhannet suomalaiset maksavat liikaa ajoneuvovakuutuksista. Vuonna 2017 liikennevakuutuksia koskeva laki muuttui. Kiinteät, autokohtaiset bonustaulukot poistuivat. Tilalle tuli henkilökohtaiseen ajohistoriaan perustuvat maksut. Uudistus on tarkoittanut suurimmalle osalle autoilijoista alhaisempia liikennevakuutusmaksuja. Useassa yhtiössä vakuutuksen […]

Autorahoitusten vertailu kannattaa – lainojen kustannuksissa suuria eroja

21.2.2019

Vertailemalla autorahoitukset ennen auton hankintaa voit säästää jopa tuhansia euroja. Katso tästä autolainojen vertailu! Autolainojen hinnoissa on suuria eroja. Tämä ilmenee lainavertailusta, jossa mukana oli 11 verkko- ja kivijalkapankkia. Vertailussa selvitettiin lainakustannuksia 10 […]

Pankit kilpailevat nyt asiakkaista – asuntolainan marginaali on laskenut

14.2.2019

Asuntolainojen korkomarginaalit ovat tulleet alaspäin vuoden kuluessa. Tämänhetkinen tilanne on asuntolainamarkkinoilla kuluttajan kannalta suotuisa. Kaisu Christie selittää hyvää tilannetta muun muassa hyvällä talouskasvulla. ”Kuluttajalla on hyvä valinnanvapaus ja lainoja pystyy kilpailuttamaan”, Christie sanoo. […]

Talouskasvu ja lämmin kesä piristivät venealaa Suomessa

12.2.2019

Pienten moottoriveneiden ja vesijettien lisäksi suurten, yli yhdeksänmetristen moottoriveneiden myynti jatkoi kasvuaan. Samalla suurten perämoottoreiden myyntimäärät ovat kasvaneet. Uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin Suomessa viime vuonna 3 844 kappaletta. Eniten rekisteröitiin moottoriveneitä, joita merkittiin rekisteriin […]

Copyright © 2026 Etua.fi