Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Lapsen syntymä vaikuttaa perheen talouteen

27.3.2019

Lapsen syntymä vaikuttaa perheen talouteenLapsen syntymällä on vaikutuksia perheiden taloustilanteeseen ja asumismenoista suoriutumiseen, ilmenee  lapsiperhekyselystä.

Puolet pienten lasten vanhemmista ilmoitti, että lapsen syntymä heikensi perheen taloustilannetta ainakin hieman. Joka kymmenes perhe koki, että syntymä heikensi taloustilannetta paljon.

– Lapsen syntymä samanaikaisesti kasvattaa perheiden menoja ja pienentää tuloja. Suurimmalla osalla taloustilanteen muutos lapsen syntymän myötä vastasi ennakko-odotuksia ja vain joka kuudennella taloustilanne heikkeni odotuksia enemmän, kommentoi Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen.

Vuokra-asunnossa asuville vaikutus menoihin suurempi

Lapsen syntymällä on vaikutuksia myös asumismenojen maksamiseen. Joka kolmas pienen lapsen vanhempi koki, että lapsen syntymän myötä asumismenoista selviytymisestä tuli hieman vaikeampaa. Vain 7 % kyselyyn vastaajista koki, että asumismenoista selviytymisestä tuli lapsen syntymän myötä paljon vaikeampaa.

Vuokra-asunnossa asuvilla lapsen syntymän vaikutus asumismenoista selviytymiseen oli suurempi kuin omistusasunnossa asuvilla.

– Ero omistusasujien ja vuokra-asujien asumismenovaikutusten välillä ei selity pelkästään erilaisilla tulotasoilla. Uskon, että erot johtuvat myös siitä, että omistusasujilla on vuokra-asujia helpompaa sopeuttaa asumismenojaan. Joka neljäs asuntovelallinen ilmoittikin kyselyssä ottaneensa asuntolainaansa lyhennysvapaata lapsen syntymän takia, Olli Kärkkäinen kertoo.

Kolmannes varautui lapsen syntymään säästämällä

Lyhennysvapaan lisäksi lapsen syntymän taloudellisia vaikutuksia ennakoitiin. 29 prosenttia säästi ennakkoon, ja 23 % pyrki säästämään jokapäiväisissä menoissa.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Oman varautumisen lisäksi lapsiperheet saavat tukea myös sukulaisilta ja ystäviltä.

Puolet pienten lasten vanhemmista ilmoitti saaneensa sukulaisiltaan ja ystäviltään lastenvaatteita tai lastenhoitotarvikkeita lapsen syntymän takia. Tämän lisäksi 40 % vastaajista ilmoitti saaneensa sukulaisiltaan ja ystäviltään taloudellista apua lapsen syntymän yhteydessä.

– Koska lapsen syntymän vaikutus perheen talouteen on ennakoitavissa, voi siihen myös varautua esimerkiksi säästämällä. Itse kutsun tätä hyvän päivän varalle säästämiseksi. On kuitenkin syytä muistaa, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia säästää. Kyselyssämme tämä näkyi siten, että suuremmilla tulotasoilla ennakkosäästäminen oli yleisempää, kun taas matalammilla tulotasoilla lapsen syntymän aiheuttamiin taloudellisiin vaikutuksiin reagoitiin säästämällä jokapäiväisissä menoissa.

– Positiivista oli huomata, että perheet, joiden taloustilanne heikkeni lapsen syntymän takia eniten, saivat muita useammin sukulaisiltaan ja ystäviltään taloudellista ja muuta tukea. Lähipiirin tuki ja turvaverkot ovatkin hyvin tärkeitä lapsiperheille, Olli Kärkkäinen muistuttaa.

Ovatko asuntotarpeesi muuttuneet? Etuan ilmaisen asuntopalvelun myötä kilpailutat helposti nykyisen tai uuden asuntolainasi.
Hae asuntolainaa tästä


Lähde:
Nordean lapsiperhekysely

Lue seuraavaksi


Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia

Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia?

26.9.2023

Mietitkö, tarvitaanko kulutusluottoa varten vakuuksia ja millaisia lainan vakuuksia pankit edellyttävät? Lue tästä. Kulutusluottoa on mahdollista saada vakuuksien kanssa tai ilman. Luoton hinta riippuu käytetyistä vakuuksista, joten on tärkeää ymmärtää lainan vakuuden merkitys […]


Lainan kuukausierän pienentäminen

Voiko lainan kuukausierää pienentää?

22.9.2023

Lue tästä, miten voit saada pienemmän kuukausierän nykyisiin lainoihisi ja saada enemmän rahaa käyttöösi joka kuukausi. Lainan noston yhteydessä pankin kanssa sovitaan lainan korosta, laina-ajasta ja kuukausittaisen lyhennyksen määrästä. Yllättävät tilanteet elämässä saattavat […]


miten nopeasti lainan voi saada tilille?

Miten nopeasti saan lainan tililleni? – Vinkit hakemuksen nopeuttamiseen

8.9.2023

Lainaa hakiessa voi tilanne vaatia nopeaa lainahakemuksen käsittelyä, jos rahoille on tarve heti. Et varmasti ole ainoa lainanhakija, joka on pohtinut hakemuksen käsittelyaikaa sekä sitä, kuinka nopeasti rahat todellisuudessa siirtyvät tilille. Käydään tässä […]


Sopimusehdot päivittyvät: Uudet sopimusehdot 1.10.2023 alkaen »
Copyright © 2023 Etua.fi