Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Ensiasunnon ostaja: osta asunto kuin asuntosijoittaja

19.3.2019

Ensiasunnossa ei välttämättä vietetä enää eläkepäiviä. Siksi ensiasunnon ostajan kannattaa noudattaa osin samoja kriteereitä kuin asuntosijoittajankin.

Asuntosijoittajan keskeisiä kriteereitä asunnon ostolle on, että asunnon ostaa kehittyvältä alueelta. Näin kysyntää asunnolle on jatkossakin. Lisäksi on hyvä ennakoida, että kysyntää on juuri ostettavan asunnon tyyppiselle asunnolle.

On myös syytä tutustua taloyhtiön kuntoon ja perehtyä mahdollisiin tuleviin remonttitarpeisiin. Tulevien korjausten kustannukset saattavat nimittäin syödä hyödyn, jonka asuntosijoittamisesta on itselleen laskenut saavansa.

Asuntojen hinnoissa alueelliset erot suuria

Yli 60 prosenttia suomalaisista asuu omistusasunnoissa. Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, asuminen painottuu omistusasumiseen.

SKV:n ja Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtajan Anu-Elina Hintsan mukaan asuntojen hinnat Suomessa ovat kehittyneet viime vuosina tasaisesti, mutta alueelliset erot ovat suuria. Lisäksi asunnon lopulliseen hintaan vaikuttavat aina asunnon yksilölliset tekijät.

Huomioi nämä vinkit asunnot ostossa

Asunnon ostoa ja erityisesti ensiasunnon ostoa harkitseville Hintsa antaa kolme neuvoa, joita kannattaa miettiä ja laskea ennen ostoa.

  1. Laske budjetti. Määritä oma taloudellinen tilanteesi ja laske budjettiasi. Käy mahdollinen neuvottelu rahoittajan, yleensä pankin kanssa.

  2. Mieti, mitä haluat. Ostajan kannattaa listata kriteerit, joita asunnon tulisi täyttää. Painottaako esimerkiksi hyviä kulkuyhteyksiä vai rauhallista ympäristöä.

  3. Tee tarjous. Pohdi, millaisen tarjouksen löytämästäsi asuntoehdokkaasta haluat tehdä. Realistisesta hinnasta ja muista kriteereistä voit keskustella välittäjänkin kanssa. Hän ei ole pelkästään myyjän edustaja.

Asunnon ostossa kannattaa ottaa realiteetit huomioon, eikä tunteita pidä painottaa liiaksi.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Haaveiletko ensiasunnosta? Etuan lainapalvelun avulla voit hakea maksutta uutta asuntolainaa, myös ASP-lainaa. Asuntolainan kilpailutus käy helposti tästä.

 Lue myös:

 Miten säästää omaa asuntoa varten? 

 Mitä kannattaa huomioida asunto-osaketta ostaessa?


Lähde: 
LähiTapiola

Lue seuraavaksi


Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia

Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia?

26.9.2023

Mietitkö, tarvitaanko kulutusluottoa varten vakuuksia ja millaisia lainan vakuuksia pankit edellyttävät? Lue tästä. Kulutusluottoa on mahdollista saada vakuuksien kanssa tai ilman. Luoton hinta riippuu käytetyistä vakuuksista, joten on tärkeää ymmärtää lainan vakuuden merkitys […]


Lainan kuukausierän pienentäminen

Voiko lainan kuukausierää pienentää?

22.9.2023

Lue tästä, miten voit saada pienemmän kuukausierän nykyisiin lainoihisi ja saada enemmän rahaa käyttöösi joka kuukausi. Lainan noston yhteydessä pankin kanssa sovitaan lainan korosta, laina-ajasta ja kuukausittaisen lyhennyksen määrästä. Yllättävät tilanteet elämässä saattavat […]


miten nopeasti lainan voi saada tilille?

Miten nopeasti saan lainan tililleni? – Vinkit hakemuksen nopeuttamiseen

8.9.2023

Lainaa hakiessa voi tilanne vaatia nopeaa lainahakemuksen käsittelyä, jos rahoille on tarve heti. Et varmasti ole ainoa lainanhakija, joka on pohtinut hakemuksen käsittelyaikaa sekä sitä, kuinka nopeasti rahat todellisuudessa siirtyvät tilille. Käydään tässä […]


Sopimusehdot päivittyvät: Uudet sopimusehdot 1.10.2023 alkaen »
Copyright © 2023 Etua.fi