Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Miten säästää omaa asuntoa varten?

26.10.2018 10:26 (Viimeksi päivitetty: 21.6.2023 06:35) | Kirjoittanut:

Moni omasta asunnosta haaveileva pystyisi lyhentämään asuntolainaa vuokraan menevällä summalla, mutta esteenä voi olla omarahoitusosuuden kokoon saaminen.

Heinäkuun 2020 alussa voimaan astunut lainakatto edellyttää, että ensiasunnon ostajalla on omia säästöjä tai muita vakuuksia 5 prosenttia ostettavan asunnon velattomasta hinnasta. ASP-lainaa varten omarahoitusosuus täytyy olla vähintään 10 prosenttia. Muilla kuin ensiasunnon ostajilla vaaditaan 1o prosentin omarahoitusosuus.

Käy pankissa

Ensi alkuun omasta kodista haaveileva voi kääntyä pankin puoleen. Pankissa tehdään alustavia laskelmia siitä, miten paljon säästöjä ja muita vakuuksia tarvitaan omaan asuntoon. Pankissa käynti ei sido mihinkään ja neuvottelujen jälkeen asuntosäästäjällä on realistisempi kuva omista säästömahdollisuuksista ja aikataulusta.

Aloita asuntosäästäminen ajoissa

Asuntosäästäjän on hyvä asettaa säästämiselle realistinen aikataulu, sillä monikaan vuokralla asuva ei pysty säästämään vaadittavaa omarahoitusosuutta heti. Säästöaikaa kannattaa varata noin 2-5 vuotta.

Asuntosäästäminen kannattaa myös aloittaa ajoissa sen sijaan, että odottaa tulojen nousua. Omat menot on hyvä käydä läpi ja karsia turhat pois. Säästää voi vaikka 50 euroa kuussa. Myös satunnaisia tuloja esimerkiksi valmistujaisrahoja ja veronpalautuksia voi laittaa säästöön.

Kuinka kauan omarahoitusosuuden kerryttämiseen voi mennä?

Esimerkiksi 150 000 hintaiseen asuntoon vaaditaan ASP-säästäjältä 10 % asunnon hinnasta eli 15 000 euroa. Se tarkoittaa kolmen vuoden ajan 417 euroa kuussa tai viiden vuoden ajan 250 euroa kuussa.

ASP-säästämisellä tavoitteeseen

Asuntoa voi säästää ASP-tilille. ASP-säästämisen voi aloittaa 15-vuotiaana ja viimeistään 39-vuotiaana. Kun ASP-säästäjä on saanut kokoon 10 prosenttia asunnon hankintahinnasta vähintään kahdeksan kalenterivuosineljänneksen aikana, pankki lainaa loput asuntolainasta.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

ASP-säästötilin lisäksi on mahdollista säästää rahastoon. Rahastojen toimintaan on hyvä perehtyä huolella ennen rahastosäästämistä ja harkita, kestääkö rahastojen pääoman vaihtelua. Tilisäästäminenkin kannattaa, varsinkin jos säästöaika ei ole kovin pitkä.

Älä aseta liian suuria tavoitteita

Harvalla ensiasunnon ostajalla on varaa ostaa ensimmäiseksi asunnokseen sitä unelmien kotia. Siksi tavoitteita ei pidä asettaa liian korkealle, vaan ostaa halvempi asunto halvemmalta alueelta. Tärkeintä on päästä kiinni ensimmäiseen asuntoon ja kartuttaa varallisuutta seuraavaan asuntoon.

Jos reaalivakuudet eivät riitä

Jos asuntokaupat haluaa tehdä nopeasti eivätkä omat säästöt tai reaalivakuudet riitä, omarahoitusosuus on mahdollista kattaa myös muilla reaalivakuuksilla. Tähän käy esimerkiksi vanhempien antama lisävakuus kuten kesämökki.

Tulotaso vaikuttaa asuntolainan saantiin

Vaikka omarahoitusosuus ja vakuudet riittäisivät, asunnonostajan tulotason on oltava riittävä asuntolainan saantiin. Näin pankki varmistaa, että asunnonostaja pystyy maksamaan lainan takaisin ja hänelle jää lainanlyhennysten jälkeen rahaa myös elämiseen ja säästämiseen.

Etua.fi -lainapalvelun avulla voit kilpailuttaa asuntolainasi vaivattomasti. Hae uutta asuntolainaa tai kilpailuta nykyisen lainasi marginaali maksutta tästä.

Lähteet: HS, Nordea

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Lainaa Ruotsista – ruotsalaiset pankit ovat jo osa suomalaista lainamarkkinaa

26.3.2026

Ruotsalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat viime vuosina tulleet yhä tutummiksi myös suomalaisille lainanhakijoille. Siinä missä aiemmin lainatarjouksia vertailtiin lähinnä kotimaisten pankkien välillä, nykyään mukana on usein myös ruotsalaisia toimijoita, jotka tarjoavat lainoja suomalaisille […]


Maksukyky ja maksuhäiriöt: mitä tapahtuu ennen kuin luottotiedot menevät

5.3.2026

Maksuhäiriömerkintä on monelle sana, joka herättää huolta ja jopa häpeää. Todellisuudessa kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai hetkellisestä unohduksesta, vaan yleensä pidemmästä tapahtumaketjusta, joka etenee vaihe vaiheelta. Harva herää yhtenä aamuna tilanteeseen, jossa […]


Copyright © 2026 Etua.fi