Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

Nuoret ovat vanhempia ikäluokkia huonommin perillä taloyhtiön asioista

14.7.2020
Nuoret vanhempia ikäluokkia huonommin perillä taloyhtiön asioista

Oman taloyhtiön asioista ollaan varsin hyvin perillä. Parannettavaa olisi nuorten asunnon omistajien tiedoissa, selviää kyselystä.

Noin neljä viidestä suomalaisesta omistusasujasta katsoo tuntevansa vähintään melko hyvin vastikkeiden suuruudet, hallituksen kokoonpanon, tulevat remontit tai korjaukset ja taloyhtiön taloudellisen tilanteen. Tämä ilmenee Danske Bankin teettämästä kyselystä.

Taloyhtiön vastike tiedetään parhaiten: kaikista kyselyyn vastanneista omistusasujista vähintään neljä viidestä katsoo tuntevansa sen vähintään melko hyvin. Hallituksen kokoonpano tunnetaan huonoiten.  

Myös taloyhtiön tontin omistus ja isännöitsijä tiedetään hyvin. Vain joka kymmenes kaikista vastaajista myöntää, ettei tiedä, kuka omistaa taloyhtiön tontin.  

Joka kolmannes nuorista asunnonomistajista ei tiedä tontin omistajaa

Nuoret asunnon omistajat eivät ole yhtä hyvin tietoisia oman taloyhtiön asioista kuin vanhemmat. Nuorimpien omistusasujien kohdalla tietämys asioista on selvästi heikointa kaikissa kysytyissä osa-alueissa: Heistä kolmannes ei tiedä tontin omistusta, kymmenesosa vastikkeen suuruutta ja joka kuudes ei tiedä isännöitsijää.

18–29-vuotiaista vastaajista vastikkeen suuruuden tiesi hyvin tai melko hyvin 78 %, kun vanhempien ikäryhmien kohdalla sama luku on yli 90 %. Esimerkiksi taloyhtiön hallituksen kokoonpanon tietää nuorista enää vain reilut 50 %, kun yli 60-vuotiaista tämä tieto oli peräti 87 %:lla hallussa. 

– On tärkeää, että omasta varallisuudesta ja sen hoidosta ollaan kiinnostuneita. Ei ole omistajan etu, että taloyhtiötä ja sen taloutta hoidetaan välinpitämättömästi. Asioista perillä oleminen tuo myös taloudellista mielenrauhaa, sanoo Danske Bankin asunto-osakeyhtiörahoituksesta vastaava johtaja Ville Roihu.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Taloyhtiön kokouksiin osallistuminen on tapa pitää huolta omasta varallisuudesta

Enemmistö kyselyyn vastaajista on kohtalaisen tyytyväisiä taloyhtiön asioiden hoitoon. Vakavaraisuuden ja kunnossapidon osalta kriittisiä asioiden hoitoon on joka kymmenes, muut ovat vähintään melko tyytyväisiä. Viihtyvyyden hoidon osalta kriittisiä on kuitenkin hieman enemmän, joka kuudes.

Kriittisesti taloyhtiön asioiden toteutuneeseen hoitoon suhtautuvat tuntevat muita selvästi huonommin taloyhtiönsä asioita. Nämä myös osallistuvat taloyhtiön yhtiökokouksiin hieman harvemmin kuin asioiden hoitoon tyytyväiset.

– Nuorimmista joka kolmas sanoo, ettei osallistu koskaan taloyhtiön kokouksiin, vain kaksi viidestä heistä osallistuu aina tai lähes aina. On erittäin luonnollista, että mitä aktiivisemmin osallistuu, sitä paremmin taloyhtiön asioista tietää. Taloyhtiön kokouksiin osallistuminen on tapa pitää huolta omasta varallisuudestaan ja suositeltavaa ihan jokaiselle. Samalla sillä vaikutetaan myös omaan asumismukavuuteen, sanoo Roihu.  

Etua.fi-asuntolainapalvelun avulla kilpailutat uuden asuntolainan tai tarkistat nykyisen asuntolainasi koron veloituksetta. Täytä hakemus tästä

Asuntolainalaskurilla voit hahmotella sinulle sopivaa asuntolainaa.

Etua.fi on Finanssivalvonnan hyväksymä asuntoluottovälittäjä.

Lue myös:
Vuokratontit hämärtävät asumisen kustannuksia
Asunto-osakkeen ostaja: muista tarkistaa taloyhtiön talous ja lukea yhtiöjärjestys

Lähde: Danske Bank

Lue seuraavaksi


Selvitys: Näissä kaupungeissa saat auton nopeiten huoltoon

15.4.2024

Etua Oy selvitti yhteistyössä AutoJerryn kanssa, kuinka nopeasti autolle saa huoltoaikoja vuoden eri kuukausina ja kuinka kauan huoltoaikojen saaminen kestää Suomen suurimmissa kaupungeissa.


Kulutusluotot ammattikunnittain: Lähihoitajat vertailun kärjessä

9.4.2024

Etua Oy selvitti, mitkä ammattikunnat hakevat eniten kulutusluottoja, kulutusluottohakemusten keskimääräiset summat ja niiden suuruus verrattuna ammattikunnan palkkaan.


Kotitalousvähennys 2021 on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää.

Kotitalousvähennys 2024 – kuinka haetaan ja milloin?

5.4.2024

Kotitalousvähennys on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää. Kotitalousvähennyksen hakeminen on tärkeä osa taloudenhallintaa monelle suomalaiselle. Mutta miten tämä vähennys sitten haetaan? Verottajan sivuilla annettu ohjeistus on selkeä, mutta se saattaa silti herättää kysymyksiä. […]


Copyright © 2024 Etua.fi