Onko mainostettu korko voimassa vain hetken? Onko saamani lainatarjous varmasti hyvä? Houkutellaanko minut kilpailuttamaan laina vain, jotta korkoa voidaan nostaa myöhemmin?
Lainaa hakiessa mielessä pyörii usein lukuisia asioita, ja jokaisella lainalla tuntuu olevan omat ehtonsa joihin pitäisi tutustua. Eräs eniten esiin nousevista aiheista on lainan korko ja kysymykset siitä, voiko lainan korko muuttua sopimuskauden aikana – tutustutaan tässä artikkelissa tarkemmin lainasopimuksiin, niiden ehtoihin sekä siihen, voiko pankki muuttaa korkotasoasi yhtäkkiä kesken sopimuskauden.
Mistä lainan korko muodostuu?
Jotta voimme ymmärtää missä tilanteissa lainan korko voi muuttua sopimuksen aikana, on ensin tutustuttava siihen, mistä lainan korko todellisuudessa muodostuu. Lainan lopullinen korkotaso koostuu pankin riskiarvioon perustuvasta marginaalikorosta sekä mahdollisesta keskuspankin viitekorosta, kuten Euribor-korosta, tai lainan myöntävän pankin määrittelemästä Prime-korosta.
Suomessa lainapalveluihin liittyvät säädökset ovat tiukasti valvottuja, ja kuluttajansuoja turvaa kuluttajaa kattavasti myös laina-asioissa. Kaikkien suomalaisten lainantarjoajien on mm. ilmoitettava asiakkaalle lainanhakuprosessin yhteydessä lainan kaikkien korkojen ja kulujen yhteenlaskettu euromääräinen summa sekä prosentuaalinen todellinen vuosikorko.
Lue myös: Kannattaako lainojen yhdistäminen? Näin voit hyötyä lainat yhdistämällä
Marginaalikorko on lainan kiinteä korko
Marginaalikorko, tai ”henkilökohtainen korko” on nimensä mukaisesti pankin sinulle henkilökohtaisesti määrittelemä korkotaso, joka kirjataan lainatarjoukseen sekä lopulliseen lainasopimukseen lainanhakuprosessin yhteydessä.
Pankki ei voi ilman erillistä syytä muuttaa marginaalikoron tasoa kesken lainakauden, sillä pankki sitoutuu sopimuksessa mainittuun korkotasoon sopimuksen allekirjoittaessaan. Sopimus ei kuitenkaan sido kuluttajaa, ja voitkin itse vaikuttaa marginaalikoron tasoon kesken lainakauden kilpailuttamalla nykyisen lainasi.
Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-18 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–20 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–60 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.
Marginaalikorko on yleensä joko huomattavasti viitekorkoa suurempi (pienet, vakuudettomat lainat) tai pienempi (suuret, vakuudelliset lainat). Kulutusluottojen marginaalikorot vaihtelevat paljon lainakohtaisesti, ja niihin voivat vaikuttaa lukuisat tekijät, kuten:
- Hakijan taloudellinen tilanne
- Yleinen markkinatilanne
- Yleinen korkotaso
- Henkilökohtaiseen riskiarvioon perustuvat tekijät
- Mahdolliset vakuudet
- Pankkien välinen kilpailutilanne
Pankit tekevät mm. yllä mainittujen tietojen perusteella kokonaisarvion tilanteestasi, ja tarjoavat sinulle oman näkemyksensä lainan korkotasosta – eri tekijät voivat kuitenkin vaikuttaa korkotason muodostumiseen eri tavoin pankkien välillä, joten sinun kannattaa aina jättää lainahakemus useampaan pankkiin kerralla saadaksesi juuri sinun tilanteeseesi parhaiten sopivan lainatarjouksen.
Viitekorko muuttuu lainasopimuksen aikana
Marginaalikoron lisäksi pankit käyttävät lainasopimuksissa pankin omaa prime-korkoa tai keskuspankin määrittelemää viitekorkoa. Viitekorko on kaikille sama, eikä sitä voi kilpailuttaa, sillä viitekoron taso määräytyy laajemman markkinatilanteen ja yleisen korkotason mukaan.
Suomen tunnetuin viitekorko on Euribor 12kk-korko, johon valtaosa suomalaisten asuntolainoista on sidottu. Viitekoron yhteydessä mainittava ajanjakso määrittää viitekoron tarkistusvälin, eli jos lainasi on sidottu 12kk Euribor-korkoon, sen korkotaso muuttuu 12 kuukauden välein. Euribor-korosta käytetään myös lyhyempiä 3kk sekä 6kk-vaihtoehtoja, jotka ovat yleisempiä lyhyemmän maksuajan lainoissa, kuten kulutusluotoissa.
Viitekoron taso vaihtelee ajankohdittain, ja esimerkiksi viime aikoina paljon mediassa puhuttanut korkea inflaatio voi nostaa viitekorkojen tasoa. Ennen inflaatiotason kohoamista viitekorot pysyivät pitkään lähellä nollaa tai jopa negatiivisena – viimeisen parin vuoden aikana korkotasot ovat kuitenkin nousseet kohisten, ja korkotason nouseminen on voinut vaikuttaa myös nykyisen lainasi kokonaiskorkoon merkittävästi.
Pankki ei voi kiusallaan tai lisävoittoja tavoitellakseen nostaa myönnetyn lainan korkotasoa. Lainasi korkotason muutokset sopimuksen aikana johtuvat viitekorkojen muutoksista, ja ne ovat valitettavasti sekä lainanmaksajan että lainan myöntäneen pankin vaikutusvallan ulkopuolella.
Muutokset maksuohjelmaan voivat johtaa koron muutokseen
Lainan lyhennysten kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä pankilla saattaa olla oikeus tarkistaa lainasi korkoa ylöspäin, jos poikkeat suunnitellusta maksuohjelmasta olennaisesti. Käytännössä tällä tarkoitetaan esimerkiksi maksusuorituksen merkittävää viivästymistä tai itse ehdottamaasi merkittävää muutosta lainan takaisinmaksuaikaan tai kuukausierään.
Tämä ei kuitenkaan ole yleinen käytäntö, ja lainan marginaalin muuttuminen kesken kauden on harvinaista. Jos sinulla on tarve tehdä muutoksia esimerkiksi kulutusluoton kuukausierään, kannattaa tästä olla rohkeasti yhtedessä luoton myöntäneeseen tahoon ja tiedustella vaihtoehtoja.
Poikkeuksia voivat kuitenkin olla tilanteet, jossa saat pankilta erityisen, markkinatasoa huomattavasti edullisemman koron, kuten esimerkiksi myyjäliikkeiden mainostamat 0-korkoiset osamaksurahoitukset elektroniikka-, tai ajoneuvokaupoilla.
Kampanjarahoitusten tapauksessa korko sidotaan usein kampanjaehtoihin, jotka määrittelevät tarkasti lainan kuukausittaisen lyhennyksen sekä maksuajan. Ehdot voivat myös sulkea pois mahdollisuuden tehdä pieniäkään muutoksia maksusuunnitelmaan, sillä edullisen korkotason myöntämisen ehdot voivat ymmärrettävästikin olla hiukan tavanomaista tiukemmat.
Näin ollen pienetkin muutokset, kuten vähäinen maksun viivästyminen tai maksusuorituksen pienentäminen, voivat oikeuttaa kampanjaehtoisen ostoksen muuttamisen luottotilin tavanomaisten, yleensä osamaksurahoituksesta sopimisen yhteydessä avattavan luottokorttitilin ehtojen mukaiseksi.
Miten liikkeen rahoitus eroaa kulutusluotosta? Lue lisää
Yhteenveto
Lainasi korko muodostuu kiinteästä, sopimuksen solmimishetkellä määriteltävästä marginaalikorosta sekä mahdollisesta muuttuvasta viitekorosta. Pankki ei voi muuttaa marginaalikorkoa kesken lainakauden, eikä lainan myöntäjällä tai lainanmaksajalla ole mahdollisuutta vaikuttaa muuttuvan viitekoron korkotasoon merkittävästi.
Pankkialan toimintaa valvoo tiukasti Suomen Finanssivalvonta. Pankkialan lainsäädäntö ei salli lainan marginaalikoron muuttamista ilman merkittävää asiakkaan pyytämää muutosta esimerkiksi lainaohjelmaan – näin ollen myöskään ns. ”sisäänheittotuotteiden” mainostaminen ei ole mahdollista lainamarkkinoilla, vaikka tähän väittämään usein julkisen keskustelun yhteydessä törmääkin.
Toisin sanoen pankki ei voi lain mukaan mainostaa sinulle matalaa korkoa nyt, ja muuttaa lainasi korkoa myöhemmin sovittua korkeammaksi, ellet itse pyydä marginaalikoron tarkistusta tai muuta olennaisesti maksuohjelmaa.
Lue lisää koroista, marginaaleista ja erilaisista lyhennystavoista Finanssivalvonnan sivuilta.