Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Lainojen yhdistäminen yleistyi kesän aikana

29.8.2020
Lainojen ja osamaksujen yhdistäminen tuo säästöjä

Kulutusluottoja koskeva 10 prosentin korkokatto on saanut suomalaiset kilpailuttamaan nykyisiä lainoja uudestaan ja myös lainojen yhdistäminen on yleistynyt. Pikavippien lisäksi myös luottokorttivelkojen ja osamaksujen yhdistäminen on lisääntynyt aikaisempaan verrattuna. Nämä tiedot käyvät ilmi Etua.fi-lainapalvelun tilastoista heinä-elokuulta.

Laki alensi kulutusluottojen korkoja

Lakimuutos astui voimaan heinäkuun alussa ja alensi uusien kulutusluottojen maksimikoron 10 prosenttiin, kun aikaisempi korkokatto oli 20 prosenttia. Alhaisempi korkotaso on voimassa vain tämän vuoden loppun asti ja sitä sovelletaan vain uusiin kulutusluottoihin. Voit lukea lisätietoja lakimuutoksesta Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta.

Vanhat lainat tulee kilpailuttaa uudestaan

Vanhojen kulutusluottojen ja pikavippien korot eivät automaattisesti päivity lakimuutoksen myötä alhaisempaan korkoon, vaan kuluttajan on itse kilpailutettava lainat uudestaan.

Kilpailutus kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti, jotta välttyy maksamasta korkeampaa korkoa ja muita lainakuluja.

Osamaksusopimusten hinta ei muutu

Kauppojen osamaksujen tai luottokorttien korot eivät muuttuneet, vaan niiden korot saavat myös jatkossa olla jopa 20 prosenttia tai vieläkin enemmän. Osamaksuja tarjoavat monet verkkokaupat, huonekalu- ja kodinkonemyymälät ja esimerkiksi autokorjaamot.

Osamaksujen yhdistäminen saattaa helposti unohtua, sillä osamaksun kohdalla ei välttämättä muista, että kyseessä on laina. Ja lainan kuukausierään sisältyy aina korko ja muita kustannuksia.

Lainojen yhdistäminen kannattaa

Lainojen yhdistäminen kannattaa aloittaa laskelmalla yhteen nykyisten kulutusluottojen, osamaksusopimusten ja luottokorttivelkojen määrä. Suurimman hyödyn yhdistämisestä saa, kun kilpailuttaa yhdistelylainoja tarjoavat pankit ja muut luotonmyöntäjät ja valitsee itselleen edullisimman vaihtoehdon. Edullisimman ja kalleimman yhdistelylainan kuukausikustannuksissa saattaa olla jopa satojen eurojen ero.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Oma pankki ei välttämättä olekaan edullisin

Lisääntynyt kilpailu laina-asiakkaista on myös muuttanut kilpailuasetelmaa lainamarkkinoilla. Lainavertailu pankkien välillä osoittaa, että usein edullisimman lainan saa jostain muualta kuin omasta pankista. Suuret suomalaiset pankit myöntävät vakuudettomia kulutusluottoja yleisesti 7-9 prosentin korolla, kun kulutusluottoihin erikoistuneet vain verkossa toimivat pankit tarjoavat lainaa jopa alle viiden prosentin korolla.

Vertaile eri maksutapoja huolella

Lakimuutokset ja kilpailun lisääntyminen ovat tehneet lainatuotteiden vertailusta vielä aikaisempaakin tärkeämpää. Samalla kun osa pikavippiyrityksistä on kokonaan lopettanut uusien lainojen myöntämisen, on osa vakuudettomiiin lainoihin erikoistuneista pankeista laskenut uusien kulutusluottojen korkoja useilla prosenttiyksiköillä. Kuluttajan kannattaakin vertailla lainakorkoja laajasti eri yritysten välillä ja tutustua huolella lainatarjouksen ehtoihin ennen lopullista valintaa.

Syksyn lähestyessä on fiksua käyttää muutama minuutti hyödyllisesti ja tehdä maksuton yhdistelylainahakemus. Saat lainatarjoukset välittömästi ja voit rauhassa tutustua niihin. Lainahakemuksen jättäminen ei sido mitenkään, mutta voi tuoda merkittäviä säästöjä koko laina-ajan.

Lue seuraavaksi


Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi.

Tuula haki järjestelylainaa ja yllättyi palvelun vaivattomuudesta – “Pääsin eroon hillittömistä koroista”

6.2.2023

Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi. Tuula haki järjestelylainaa Etuan kautta ja pääsi eroon korkeista koroista ja lainanhoitokuluista. Kotimaisen lainavertailuvertailupalvelun Etuan kautta monet suomalaiset ovat löytäneet keinon alentaa omia lainakulujaan. […]


Lainavertailu näyttää, mistä löytyy kulutusluotto tai yhdistelylaina

Kasaantuvatko laskut? Lainavertailu näyttää, mistä löytyy laina edullisella korolla.

24.1.2023

Loppuvuoden menot ovat nakertaneet monen rahapussiin ison loven, ja vuoden alussa kerääntyy paljon laskuja. Yhdistelylainasta tai kulutusluotosta on hyötyä, kun tarvitset apua välttämättömien menojen kanssa. Lainavertailun avulla löydät lainan nopeasti. Monen huolenaiheena on […]


lainojen yhdistäminen

Hukutko laskuihin? Lainojen yhdistämisen avulla voit säästää rahaa ja helpottaa talouden hallintaa

29.8.2022

Jos sinulla on useiden lainojen ja osamaksujen lyhennyksiä, kannattaa harkita lainojen yhdistämistä. Erityisesti lainojen yhdistäminen hyödyttää, jos iso osa palkastasi menee laskuihin. Yhdistelylainan avulla maksat yhtä edullisempaa lainaa takaisin usean sijaan. Näin säästät […]


Copyright © 2023 Etua.fi