Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Kuinka paljon asuntolainaa voi saada?

24.2.2020

Lainanmaksun lisäksi rahan pitää riittää elämiseen ja säästämiseen. Kaikilla suomalaisilla ei ole realistista käsitystä omista menoistaan. Silloin voi lainatiskillä tulla yllätyksiä.

Olen vakituisessa työsuhteessa ja bruttopalkkani on noin 3 000 euroa kuussa. Asun pääkaupunkiseudulla ja haaveilen omasta asunnosta. Kuinka paljon voin saada asuntolainaa, jos minulla on säästöjä omarahoitusosuuden verran? 

Nordean johtaja Sami Hämäläinen laskee mahdollisen lainan määrän esimerkkihenkilölle. Hyvin yksinkertaistettuna se menee näin: 

“Asiakkaan nettotulot olisivat noin 2 100 euroa kuussa. Kun siitä vähennetään kulut, kuten ruoka, vaatteet ja vakuutukset, saadaan niin sanottu maksuvara. Jos asiakkaan kulut olisivat yhteensä noin tuhat euroa kuussa, maksuvara olisi 1 100 euroa. Tällä summalla asiakas saisi noin 150 000 euron suuruisen lainan”, Hämäläinen pyörittelee lukuja. 

Entä jos meitä olisi kaksi asuntolainanhakijaa, joilla on suunnilleen samat tulot? Silloin myös lainan määrä kaksinkertaistuisi, Hämäläinen laskee. Eli kaksi keskituloista ihmistä voisi yhdessä saada asuntolainaa noin 300 000 euroa. Sillä hinnalla jopa Helsingistä saa asunnon. 

Tärkeintä on maksukyky

Moni suomalainen muistaa ajat, jolloin asuntolainaa haettiin lakki kourassa pankkikonttorista. Asuntolainan saamiseen vaikutti suuresti se, miten pitkä asiakassuhde pankkiin oli – tai sattuiko tuntemaan konttorin johtajan henkilökohtaisesti. 

Nykyään asuntolainan määrän ratkaisee asiakkaan maksukyky. Ja siihen vaikuttavat käytännössä muutkin kuin asiakkaan kuukausipalkan suuruus ja menot. 

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Danske Bankin johtaja Sari Hammari muistuttaa, että lainan määrää laskettaessa otetaan huomioon myös esimerkiksi säästöt ja vakuudet sekä muut velat kuten kulutusluotot ja luottokortit. Pankkia kiinnostaa myös lasten ja autojen lukumäärä, koska niistä syntyy kustannuksia. 

Lisäksi katsotaan ostettavaa kohdetta, sen kuntoa sekä hoito- ja rahoitusvastikkeita. 

Hammarin mukaan sopiva lainamäärä ja laina-aika ovat sellaisia, että lainanmaksun lisäksi rahaa riittää elämiseen ja säästämiseen. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että enintään noin kolmasosa nettotuloista voi mennä lainan lyhennyksiin. 

Keskituloisen esimerkkiasiakkaan lainan lyhennyksiin voisi siis todellisuus mennä kuukaudessa enintään 700 euroa. Jos asuntolainan lyhentämisen rinnalla ei pysty panemaan mitään säästöön, lainaa on liikaa. 

Asiakkaan pitää läpäistä stressitesti

Korot ovat olleet nollassa jo monta vuotta, mikä on saattanut hämärtää suomalaisten käsitystä siitä, mitä asuntolaina voi maksaa. Siksi pankit tekevät asuntolainaa hakevalle niin sanotun stressitestin. 

Vaikka tyypillisimmät asuntolainojen korot ovat tällä hetkellä miinuksella, asiakkaan maksukykyä määriteltäessä pankki käyttää laskelmissaan 6 prosentin korkoa ja 25 vuoden laina-aikaa. 

Sami Hämäläinen muistuttaa, että tämä tehdään siksi, että laina-aikana korot voivat nousta olennaisesti nykyisestä. Asiakkaan maksukyvyn pitää riittää hoitamaan asuntolainaa myös silloin, kun korot ovat korkeammat kuin lainanottohetkellä. 

Esimerkiksi vielä vuonna 2008 eli juuri ennen finanssikriisiä 12 kuukauden euribor oli yli 5 prosenttia. 

Kuinka moni pettyy?

Ovatko suomalaiset sitten hyvin perillä siitä, miten ison asuntolainan he voivat saada? Kuinka moni pettyy pankin tiskillä? Hämäläisen mukaan suomalaisilla on nykyään varsin realistinen käsitys omasta maksukyvystään. 

“Suomalaisten talousosaaminen on parantunut viime vuosina. Moni laskee omaa kuukausibudjettiaan, vaikka laina-asiat eivät olisikaan juuri nyt ajankohtaisia”, Hämäläinen sanoo. 

Kaikilla ei kuitenkaan ole selvää kuvaa oman taloutensa kokonaistilanteesta. Jos ei tiedä tarkalleen, mihin rahat kuluvat, voi pankissa tulla yllätyksenä, ettei asuntolainaa saakaan niin paljon kuin pelkästään tulojen perusteella voisi arvioida. 

Pankit tarjoavat erilaisia apuvälineitä, joilla omia tulojaan ja menojaan voi selvittää ja seurata verkko- tai mobiilipankissa. Pankkien sivuilta löytyy myös käteviä asuntolainalaskureita, jotka auttavat hahmottamaan sitä, minkä verran asuntolainaa voisi saada ja miten esimerkiksi laina-aika tai korko vaikuttavat lyhennysten suuruuteen. 

Etua.fi-asuntolainapalvelun avulla kilpailutat uuden asuntolainan tai tarkistat nykyisen asuntolainasi koron veloituksetta.
Kilpailuta asuntolainasi tästä

Etua.fi on Finanssivalvonnan hyväksymä asuntoluottovälittäjä.

Teksti: Taru Taipale

Lue myös:

Nämä asiat vaikuttavat asuntolainan marginaaliin

Näin luet isännöitsijäntodistusta

Lue seuraavaksi


Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia

Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia?

26.9.2023

Mietitkö, tarvitaanko kulutusluottoa varten vakuuksia ja millaisia lainan vakuuksia pankit edellyttävät? Lue tästä. Kulutusluottoa on mahdollista saada vakuuksien kanssa tai ilman. Luoton hinta riippuu käytetyistä vakuuksista, joten on tärkeää ymmärtää lainan vakuuden merkitys […]


Lainan kuukausierän pienentäminen

Voiko lainan kuukausierää pienentää?

22.9.2023

Lue tästä, miten voit saada pienemmän kuukausierän nykyisiin lainoihisi ja saada enemmän rahaa käyttöösi joka kuukausi. Lainan noston yhteydessä pankin kanssa sovitaan lainan korosta, laina-ajasta ja kuukausittaisen lyhennyksen määrästä. Yllättävät tilanteet elämässä saattavat […]


miten nopeasti lainan voi saada tilille?

Miten nopeasti saan lainan tililleni? – Vinkit hakemuksen nopeuttamiseen

8.9.2023

Lainaa hakiessa voi tilanne vaatia nopeaa lainahakemuksen käsittelyä, jos rahoille on tarve heti. Et varmasti ole ainoa lainanhakija, joka on pohtinut hakemuksen käsittelyaikaa sekä sitä, kuinka nopeasti rahat todellisuudessa siirtyvät tilille. Käydään tässä […]


Sopimusehdot päivittyvät: Uudet sopimusehdot 1.10.2023 alkaen »
Copyright © 2023 Etua.fi