Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Asuntolainat kallistumassa – tällaisia asuntolainojen marginaaleja pankit tarjoavat pääkaupunkiseudulla

13.1.2023

Asuntolainojen marginaalit ovat vielä matalalla, jos vertaa nykyistä tilannetta vaikkapa viisi vuotta sitten vallinneeseen. Rahoitusmarkkinat ovat kuitenkin kiristymässä, mikä tarkoittaa hintapainetta myös asuntolainoihin.

Asuntolainojen marginaalit ovat nousemaan päin, mutta pankki tekee aina asiakaskohtaisen tarjouksen.

Kauppalehden (2.1.23) mukaan asuntolainojen marginaaleissa on tänä vuonna nousupainetta. Asuntoluototukseen erikoistuneen Hypon toimitusjohtajan Ari Paunan mukaan syynä on pankkien varainhankinta ja kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden kiristyminen. Nämä heijastuvat myös asuntolainan hintoihin, sillä epävarmoina aikoina pankit hinnoittelevat luottoriskiä aiempaa tarkemmin.

Asuntolainan keskimääräinen marginaali pääkaupunkiseudulla

Rahoitusmarkkinoiden kiristyminen ei vielä näy pääkaupunkiseudun asuntolainojen marginaaleissa.  Etuan kuukausittaisen asuntolainojen marginaalivertailun mukaan pääkaupunkiseudun uusien lainojen marginaalit ovat pysyneet lähes muuttumattomina.

Kyselyn mukaan 150 000 euron asuntolainan keskimääräinen marginaali oli joulukuussa 2022 pääkaupunkiseudulla keskimäärin 0,71 prosenttia. Kyselyyn vastasi kymmenen pankkia. Vuotta aiemmin luku oli 0,72 ja vuoden 2020 joulukuussa 0,78. Tammikuussa 2023 vertailupankkien keskimarginaali oli 0,73 prosenttia.

Vaikka marginaalit ovat pysyneet lähes ennallaan, on asuntolainojen keskikorko noussut viitekorkojen nousun johdosta (asuntolainan korko koostuu hakijakohtaisesta marginaalista ja viitekorosta). Uuden asuntolainan keskimääräinen todellinen kokonaiskorko oli joulukuussa 3,63 prosenttia ja tammikuun 2023 alussa 4,12 prosenttia. Myös pankkien primekorot ovat nousseet ja ne vaihtelivat tammikuun 2023 alussa 0,50–2,20 prosentin välillä pankista riippuen.

Asuntolainojen marginaalien vaihteluväli kasvaa

Suomalaiset ovat hakeneet asuntolainaa aiempaa vähemmän korkojen nousun ja taloudellisen epävarmuuden vuoksi. Myös asuntokauppa ja asuntojen hinnat ovat laskeneet.

Hypon Pauna toteaa, että nyt on velattoman asunnonvaihtajan ja ensiasunnon ostajan markkinat. Näille rahoitusta löytyy Paunon mukaan joka pankista pääkaupunkiseudulla.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Toisaalta asuntolainojen marginaalihaarukka kasvaa ja eri ostajaryhmien ja ostettavien kohteiden väliset erot repeävät. Paunan arvioi, että asuntolainojen marginaalien vaihteluväli on nyt koko Suomessa kaikenlaisessa asuntorahoituksessa noin 0,4–4 prosenttia.

Myös Danske Bankin henkilöasiakasrahoituksesta vastaava johtaja Sari Takala painottaa, että asuntolainan marginaali on aina asiakaskohtainen. Merkkejä ei ole kuitenkaan marginaalien laskusta.

Vaikka yleisesti arvellaan, että korkosuojausten suosio on nyt laskenut niiden kallistumisen vuoksi, Takalan mukaan Danskella korkosuojauksia kysellään enenevissä määrin. Dansken vuoden korkoputken lattia oli joulukuun 2022 viimeisellä viikolla 3,7 prosenttia ja katto 4,5 prosenttia. Asiakkaan kokonaiskorko pysyy putken ajan niiden välissä.

Lähde: Kauppalehti 2.1.23

Lue seuraavaksi


Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia

Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia?

26.9.2023

Mietitkö, tarvitaanko kulutusluottoa varten vakuuksia ja millaisia lainan vakuuksia pankit edellyttävät? Lue tästä. Kulutusluottoa on mahdollista saada vakuuksien kanssa tai ilman. Luoton hinta riippuu käytetyistä vakuuksista, joten on tärkeää ymmärtää lainan vakuuden merkitys […]


Lainan kuukausierän pienentäminen

Voiko lainan kuukausierää pienentää?

22.9.2023

Lue tästä, miten voit saada pienemmän kuukausierän nykyisiin lainoihisi ja saada enemmän rahaa käyttöösi joka kuukausi. Lainan noston yhteydessä pankin kanssa sovitaan lainan korosta, laina-ajasta ja kuukausittaisen lyhennyksen määrästä. Yllättävät tilanteet elämässä saattavat […]


miten nopeasti lainan voi saada tilille?

Miten nopeasti saan lainan tililleni? – Vinkit hakemuksen nopeuttamiseen

8.9.2023

Lainaa hakiessa voi tilanne vaatia nopeaa lainahakemuksen käsittelyä, jos rahoille on tarve heti. Et varmasti ole ainoa lainanhakija, joka on pohtinut hakemuksen käsittelyaikaa sekä sitä, kuinka nopeasti rahat todellisuudessa siirtyvät tilille. Käydään tässä […]


Sopimusehdot päivittyvät: Uudet sopimusehdot 1.10.2023 alkaen »
Copyright © 2023 Etua.fi