Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Asuntolainan lyhennyksiä ennätysmäärä

4.2.2019 02:36 (Viimeksi päivitetty: 30.1.2023 01:11) | Kirjoittanut:

Suomalaiset lyhensivät viime vuonna asuntolainojaan ennätyksellisesti lähes 17 miljardilla eurolla. Asuntolainojen korkojen lasku vuoden 2018 aikana on vaikuttanut lyhennysten suuruuteen niiden lainojen osalta, joissa lyhennyksen osuus on muuttuva. Korkojen laskun myötä entistä suurempi osa kuukausimakuista kohdistuu pääoman lyhennykseen. Asuntolainojen kanta oli marraskuun 2018 lopussa vajaat 98 miljardia euroa.

Lainojen runsas lyhentäminen vaikuttaa positiivisesti suomalaisten velkaantumiseen. Lainakanta pienee ja velkaantumisaste alenee.

”Lyhennysten ennätysmäärä ei ole merkki kansalaisten yhtäkkisestä innostuksesta maksaa asuntolainojaan pois”, toppuuttelee Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Elina Erkkilä.

”Uusien asuntolainojen korot ovat laskeneet joka kuukausi, ja myös asuntolainakannan keskimääräinen korko laski vuonna 2018. Nyt lasku tosin näyttää taittuvan. Kun korkojen osuus kuukausierästä on pieni, lyhennyksen osuus vastaavasti kasvaa ainakin osalla velallisista”, Erkkilä selittää.

Pankkien myöntävien lainojen määrä kasvaa reilun 3 prosentin vauhtia. Tähän sisältyvät sekä yrityksille että kotitalouksille myönnetyt lainat. Myös hintojen kehitys asuntomarkkinoilla on ollut kokonaisuudessaan rauhallista.

Tästä huolimatta Suomessa on käytössä suurin osa laissa määritellyistä makrovakaustyökaluista, kuten pankkien lisäpääomavaatimukset ja asuntolainojen enimmäisluototussuhteen tiukennus eli lainakatto.

”Ennen uusien kiristysten pohdintaa on tärkeää arvioida huolella jo tehtyjen päätösten yhteisvaikutuksia esimerkiksi asuntoluototukseen, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä. Yritysten työvoiman saanti voi vaikeutua, jos kotitaloudet eivät pysty muuttamaan työn perässä”, Erkkilä sanoo.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

Asuntolainakannan kasvuvauhti on hidastunut jo vuosia. Osaltaan kasvua hidastaa lyhennysten kiihtyvä tahti ja vuoden 2018 lopulla kasvu hiipui 1,7 prosenttiin. Asuntolainojen lyhennysten määrä on laskennallinen erä, joka muodostu kannan muutoksen ja uusien nostojen erotuksesta.

Asuntolainan korkojen lasku ja toisaalta asuntojen hinnan maltillinen nousu luovat hyvät mahdollisuudet asunnon vaihtajalla. Kilpailuttamalla asuntolainapankit varmistat, että asuntolainan korko on paras mahdollinen. Lainan kilpailutus käy helposti yhdellä verkkohakemuksella.

Hakemuksen jättäminen ei sido mitenkään, vaan voit rauhassa vertailla eri pankkien tekemiä tarjouksia. Mikäli kuitenkin päädyt vaihtamaan pankkia, hoitaa uusi pankkisi suurimman osan käytännön muutoksista puolestasi. Tutustu pankinvaihtajan muistilistaan täällä.

Lähde Finanssiala ry 

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Lainaa Ruotsista – ruotsalaiset pankit ovat jo osa suomalaista lainamarkkinaa

26.3.2026

Ruotsalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat viime vuosina tulleet yhä tutummiksi myös suomalaisille lainanhakijoille. Siinä missä aiemmin lainatarjouksia vertailtiin lähinnä kotimaisten pankkien välillä, nykyään mukana on usein myös ruotsalaisia toimijoita, jotka tarjoavat lainoja suomalaisille […]


Maksukyky ja maksuhäiriöt: mitä tapahtuu ennen kuin luottotiedot menevät

5.3.2026

Maksuhäiriömerkintä on monelle sana, joka herättää huolta ja jopa häpeää. Todellisuudessa kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai hetkellisestä unohduksesta, vaan yleensä pidemmästä tapahtumaketjusta, joka etenee vaihe vaiheelta. Harva herää yhtenä aamuna tilanteeseen, jossa […]


Copyright © 2026 Etua.fi