Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Yhdistelylainalla satoja euroja säästöä

3.10.2019

Useat eräpäivät ja isot kuukausierät tuottivat Tanjalle stressiä – yhdistelylainalla Tanja säästi satoja euroja

Omakotitalossa Pohjanmaalla miehensä ja kahden lapsensa kanssa asuva Tanja on 38-vuotias lähihoitaja. Lähihoitajan vuorotyö läheisessä vanhusten hoivakodissa on välillä raskasta ja aikataulujen yhteensovittaminen perheen, kodinhoidon sekä omien ja lasten harrastusten kanssa on toisinaan uuvuttavaa ja haastavaa.

Arjen pyörteissä ylimääräistä stressiä Tanjalle on aiheuttaneet myös vuosien varrella kertyneet, eri yrityksiltä otetut pikkulainat, joiden useat muistettavat eräpäivät ja ylimääräiset maksettavat kulut ovat venyttäneet lompakonnyörien lisäksi hetkittäin myös Tanjan pitkää pinnaa.

Lainaa on otettu lapsiperheessä tarpeellisiin kodinkoneisiin, kuten tiskikoneeseen ja kiertoilmauuniin sekä paljon urheilua harrastavalle perheelle välttämättömään pyykinpesutorniin. Myös vanhan talon keittiö on kaivannut matkan varrella kunnostusta ja mm. keittiön kaapistot uusittiin pari vuotta sitten.

Kaikesta tästä lainoja on kertynyt noin 16 000 euroa ja kuukausilyhennykset yhteensä nousevat noin 560 euroon. Ja jokaisella erillisellä lainalla on luonnollisesti oma eräpäivänsä, jonka muistaminen on stressaavaa.

Parissa minuutissa kahdeksan tarjousta yhdistelylainasta

Tanja muisti kuulleensa mahdollisuudesta yhdistellä lainoja, pohdiskeli tilannettaan ja päätyi siihen, että ei se mitään ota, jos ei annakaan – olisihan se kuitenkin mahdollisuus säästää lainanhoitokuluissa!

Tanja löysi netistä Etua.fi:n ja täytti siellä yhdistelylainahakemuksen. Jo parissa minuutissa Tanja sai kahdeksan yhdistelylainatarjousta, jotka kaikki olivat hänelle edullisempia kuin olemassa olevat lainat kustannuksineen. Lainatarjoukset hän sai selkeästi eriteltynä omalla Etua.fi -asiakassivullaan ja lainatarjousten vertailu oli erittäin helppoa ja yksinkertaista. 

Yllätys Tanjalle oli se, että hänen saamiensa lainatarjousten välillä oli varsin suuria eroja. Edullisimman ja kalleimman lainatarjouksen välillä oli vuositasolla 700 euron hintaero. Lainan todellinen vuosikorko jäi alle kymmenen prosentin, kun nykyisissä lainoissa korko oli yli 20 prosenttia. Kilpailutus siis hänen tapauksessaan kannatti!

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Uudella lainalla säästöä kertyy 340 euroa kuukaudessa

Vertailtuaan saamiaan lainatarjouksia Tanja päätyi itselleen edullisimpaan lainaan. Tanjan yllätti se, miten helposti kaikki hoitui: kännykkäkameralla napattu kuva palkkakuitista lainahakemuksen liitteeksi ja jo muutamassa tunnissa lainahakemus kuitattiin käsitellyksi.

Uudella yhdistelylainalla maksettiin pois nykyiset pienemmät lainat. Jäljelle jäi vain yksi isompi laina ja yksi muistettava eräpäivä. Uuden lainan kuukausierä on 220 euroa, joten joka kuukausi Tanjan perheelle jää 340 euroa enemmän käytettäväksi esim. harrastuksiin tai yhteiseen vapaa-aikaan. Tanjan suunnitelmissa on kerätä myös säästöjä pahan päivän varalle. Vuodessa talouteen tuli siis pelivaraa peräti 4080 euroa. Se, että olisi tarvittu paljon erilaisia hakemuksia liitteineen, osoittautui vääräksi luuloksi. Paperiviidakon sijaan kaikki hoitui näppärästi yhdellä hakemuksella ja Etua.fi hoiti lopun. Tanja on tyytyväinen.

Onko sinulla monta lainaa? Yhdistä lainat järkeväksi kokonaisuudeksi ja säästä rahaa. Tutustu ja hae yhdistelylainaa!

Lue seuraavaksi


Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia

Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia?

26.9.2023

Mietitkö, tarvitaanko kulutusluottoa varten vakuuksia ja millaisia lainan vakuuksia pankit edellyttävät? Lue tästä. Kulutusluottoa on mahdollista saada vakuuksien kanssa tai ilman. Luoton hinta riippuu käytetyistä vakuuksista, joten on tärkeää ymmärtää lainan vakuuden merkitys […]


Lainan kuukausierän pienentäminen

Voiko lainan kuukausierää pienentää?

22.9.2023

Lue tästä, miten voit saada pienemmän kuukausierän nykyisiin lainoihisi ja saada enemmän rahaa käyttöösi joka kuukausi. Lainan noston yhteydessä pankin kanssa sovitaan lainan korosta, laina-ajasta ja kuukausittaisen lyhennyksen määrästä. Yllättävät tilanteet elämässä saattavat […]


miten nopeasti lainan voi saada tilille?

Miten nopeasti saan lainan tililleni? – Vinkit hakemuksen nopeuttamiseen

8.9.2023

Lainaa hakiessa voi tilanne vaatia nopeaa lainahakemuksen käsittelyä, jos rahoille on tarve heti. Et varmasti ole ainoa lainanhakija, joka on pohtinut hakemuksen käsittelyaikaa sekä sitä, kuinka nopeasti rahat todellisuudessa siirtyvät tilille. Käydään tässä […]


Sopimusehdot päivittyvät: Uudet sopimusehdot 1.10.2023 alkaen »
Copyright © 2023 Etua.fi