Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Uusi matkalaki parantaa matkustajan oikeuksia virhetilanteissa

6.7.2018

Uusi matkalaki turvaa matkustajan oikeuksia

Matkaehtojen säännöt muuttuivat heinäkuun alussa, kun uusi matkapakettilaki astui voimaan. Uusi matkalaki parantaa matkustajan oikeuksia virhetilanteissa. Uutta on esimerkiksi matkustajan oikeus saada korvaus matka- tai lomanautinnon menettämisestä.

Nautinnon menettäminen voi tulla korvattavaksi esimerkiksi silloin, kun matkustaja sairastuu vakavasti matkapakettiin sisältyneen ruokatarjoilun vuoksi. Nautinnon menettämisen korvaaminen edellyttää kuitenkin sitä, että matkapalvelujen suorittamisessa on ilmennyt merkittävä ongelma.

Uuden matkalain mukaan matkan myyjä vastaa matkajärjestelyjen toimivuudesta

Jatkossa pakettimatkojen järjestäjiksi luetaan matkatoimistojen lisäksi yrittäjät, jotka tarjoavat useampia matkapalveluja. Matkapaketiksi matka katsotaan, kun asiakas ostaa vähintään kaksi tuotetta samasta paikasta samalla laskulla, esimerkiksi lento + hotelli tai konserttilippu + hotelli. Jotta matka katsotaan matkapaketiksi, on siihen sisällyttävä yöpyminen.

Matkapaketiksi myös luetaan, jos asiakas ostaa matkan kahdelta eri yritykseltä ja matkustajan nimi, maksutiedot ja sähköpostiosoite siirtyvät palveluntarjoajalta toiselle.

Matkan myyjä on vastuussa siitä, että matkajärjestelyt toimivat. Matkapaketin ostaja voi hakea korvausta matkan myyjältä, mikäli ilmenee matkanjärjestäjästä johtuvia merkittäviä ongelmia. Tällaisia ovat esimerkiksi matkan huomattava viivästyminen, sovittua huonompi hotelli tai matkapakettiin kuuluvan retken peruuntuminen.

Jos matkanjärjestäjän suorituksessa on virhe, matkustajalla on uuden lain mukaan pääpiirteissään samat oikeudet kuin nykyisin eli tapauksen mukaan oikeus saada virhe korjatuksi, oikeus hinnanalennukseen, oikeus purkaa sopimus ja oikeus vahingonkorvaukseen.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Uuden lain myötä matkustajalle on myös annettava entistä yksityiskohtaisempaa tietoa mm. matkustajan lakiin perustuvista oikeuksista.

Muutoksia matkan peruutukseen

Jatkossa matkustaja voi perua matkan mistä syystä tahansa ja koska tahansa, mutta hän joutuu maksamaan peruutuskorvauksen. Korvauksen suuruus määräytyy matkan peruuttamisesta aiheutuneista kustannuksista.

Uuden lain puitteissa sairastuminen katsotaan samanlaiseksi syyksi kuin muutkin peruuttamissyyt. Jos siis sairastumisen vuoksi ei voi lähteäkään matkalle, joutuu todennäköisesti maksamaan korvausmaksun.

Matkustajalla on oikeus perua matka ilman peruutusmaksua, jos matkanjärjestäjä tekee merkittäviä muutoksia sopimukseen tai matkapaketin hinta nousee yli 8 %. Mikäli matkakohteessa tai sen läheisyydessä on poikkeuksellinen olotila, esimerkiksi tulivuoren purkautuminen, matkan voi perua ilman maksua.

Täytä lainahakemus Etua.fi-sivustollamme ja hanki rahoitus unelmamatkaasi varten!

Lähteet: Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Iltalehti

Lue seuraavaksi


Lainan siirto toiseen pankkiin tarkoittaa nykyisen lainan vaihtamista vanhasta pankista uuteen.

Lainan siirto toiseen pankkiin

1.3.2023

Lainan siirto toiseen pankkiin voi kuulostaa vaivalloiselta, mutta se on yksinkertaisempaa kuin luuletkaan, onpa kyse sitten kulutusluottojen tai asuntolainan siirrosta.  Lue tästä lisää, mistä lainan siirrosta on oikein kyse. Lainan siirto tulee kyseeseen, […]


Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi.

Tuula haki järjestelylainaa ja yllättyi palvelun vaivattomuudesta – “Pääsin eroon hillittömistä koroista”

6.2.2023

Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi. Tuula haki järjestelylainaa Etuan kautta ja pääsi eroon korkeista koroista ja lainanhoitokuluista. Kotimaisen lainavertailuvertailupalvelun Etuan kautta monet suomalaiset ovat löytäneet keinon alentaa omia lainakulujaan. […]


Edullinen muutto- ja sisustuslaina oli helppo ja nopea ratkaisu Hannun tarpeisiin. Lue lisää kokemuksista Etua.fi:stä tästä.

Hannu tarvitsi lainaa muuttoon ja sisustukseen – sai heti lainaa, jonka takaisinmaksu on helppoa

30.1.2023

Helsinkiläinen Hannu tarvitsi nopeasti muutto- ja sisustuslainaa. Hannu löysi Etuan kautta parhaan lainatarjouksen vertaillessaan kulutusluottoja. Edullinen kulutusluotto oli helppo ja nopea ratkaisu rahan tarpeeseen. Arki on täynnä tilanteita, joissa tarvitaan yhtäkkiä ylimääräistä rahaa […]


Copyright © 2023 Etua.fi