Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Suomalaisten kesälomabudjetti 1200 euroa – kotimaan matkailu kiinnostaa

26.6.2019

Kesälomabudjetti vuonna 2019Kyselyn mukaan suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä kesälomaan tänä vuonna keskimäärin noin 1 200 euroa kotitaloutta kohden. Tämä on vähemmän kuin aiempina vuosina.

Suomalaisten kesälomabudjetti jatkoi laskuaan viime vuosiin verrattuna. Viime vuonna budjetti kesälomalle oli noin 1 300 euroa ja vuonna 2017 puolestaan noin 1 400 euroa. Vuosina 2006 ja 2009 kotitalouksien kesälomabudjetti oli keskimäärin noin 1 600 euroa.

Heikentynyt kuluttajien luottamus voi osaltaan pienentää lomabudjetteja tänä vuonna. Kotitaloudet näyttävät kiristävän kukkaronnyörejään myös kesälomia suunnitellessa, kertoo Nordean analyytikko Lotta Lähteenmäki.

Lähteenmäen mukaan viime kesän hellesäät ovat myös voineet lisätä kotitalouksien halukkuutta viettää lomiaan kotimaassa ja mökeillä, jolloin ulkomaanmatkat jäävät vähemmälle. Ensi vuonna lomabudjetit saattavat taas nousta, kun julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkaukset päättyvät.

Kyselytutkimuksen mukaan nuoremmat ikäluokat budjetoivat kesälomiinsa vanhempia ikäluokkia enemmän, ja myös lapsiperheet erottuvat suuremmalla budjetilla.

Kyselyssä korostuivat lisäksi alueelliset erot. Pääkaupunkiseudulla lomabudjetti on keskimääräisesti suurempi muuhun Suomeen verrattuna.

Kesäloman rahoittamistavat ovat pysyneet melko samanlaisina viime vuosina. Tänä vuonna suurin osa suomalaisista suunnittelee rahoittavansa lomamenoja palkkatuloilla ja säästöillä. Joka viides puolestaan aikoo rahoittaa kesälomaansa ainakin osittain lomarahoilla, kun taas noin joka kymmenes turvautuu lainarahoitukseen.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Tarvitsetko matkarahaa? Kilpailuta paras laina Etuassa. Etua.fi-lainapalvelun avulla voit kilpailuttaa matkalainat, kulutusluotot, remonttilainat, autolainat, lainat ilman vakuuksia ja asuntolainat ilmaiseksi.

Lähde: Nordea

Lue seuraavaksi


Nainen shoppailee Black Friday 2023 aikaan ja etsii parhaita alennuksia.

Black Friday 2023: Nämä hinnoitteluun liittyvät asiat sinun tulee tietää

22.11.2023

Hintojen vertailu ja hintahistorian seuraaminen pidemmältä ajalta takaa parhaiden alennusten löytämisen. Tuotteita voi saada hyvällä alennuksella Black Friday 2023 -aikana, mutta kaikki tarjoukset eivät välttämättä ole yhtä hyviä kuin miltä ne aluksi näyttävät. […]


Selvitys: Näistä syistä eri palkkaluokat hakevat kulutusluottoja

10.11.2023

Lainavertailupalvelu Etua analysoi vuoden 2023 lainahakemukset ja selvitti lainahakemusten määrät ja syyt palkkaluokittain.


Laskin, kolikoita ja pieni talo pöydällä.

Ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapaus poistumassa – vielä ehdit hyödyntää veroedun

25.10.2023

Varainsiirtovero laskee, eikä ensiasunnon ostaja hyödy enää kyseiseen veroon liittyvästä veroedusta vuoden 2024 jälkeen.


Copyright © 2023 Etua.fi