Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Suomalaiset haluavat omakotitalonsa avaimet käteen -periaatteella

4.1.2019 01:34 (Viimeksi päivitetty: 4.1.2019 01:34) | Kirjoittanut:

Muuttovalmiit, avaimet käteen talot ovat perinteisiä talopaketteja suositumpiaMuuttovalmiiden avaimet käteen -periaatteella rakennettujen valmistalojen osuus omakotitalomarkkinoilla on noussut viime vuosina.

Pientaloteollisuuden mukaan Suomessa rakennetaan tällä hetkellä noin 7 500 omakotitaloa vuodessa. Yli 70 prosenttia niistä on talopaketteja. Perinteinen tapa on, että talon elementit toimitetaan valmiina omatoimirakentajille. Näihin kauppoihin voi liittyä myös jonkin verran työtä, esimerkiksi vesikaton rakentamista.

Muuttovalmiiseen taloon sen sijaan sisältyy kaikki keittiökoneita myöten. Talojen malleissa suositaan selkeitä yksinkertaisiä muotoja, avoimia keittiö-olohuone-yhdistelmiä ja isoja ikkunapinta-aloja, joista tulee paljon valoa sisään.

Uudet talot ovat yhä pienempiä ja sijaitsevat kasvukeskuksissa

Nykyään taloja rakennetaan eniten kasvukeskuksiin ja niiden ympäristökuntiin. Syrjäseuduille talopaketteja tilataan yhä vähemmän.

Talojen koot ovat samalla pienentyneet. Niiden keskimääräinen nettoala on pudonnut 165 neliömetriin runsaan vuosikymmenen takaisesta 175 neliömetristä. Syynä tähän on se, että suurissa kaupungeissa tontit ovat pienempiä. Tarvitaan tehokkaampia neliöitä, joita yksinkertainen suorakaiteen muotoinen talo tarjoaa.

Muuttovalmis talo maksaa 180 000 – 300 000 euroa ja ylikin. Keskihinta on noin 230 000 euroa. Sen päälle tulevat tontin hinta, pihatyöt, luvat ja muut talonomistajan velvollisuudet.

Haaveiletko omakotitalosta? Etuan lainapalvelun avulla voit maksutta hakea asuntolainaa tai kilpailuttaa nykyisen lainasi marginaalin. Asuntolainan kilpailutus käy helposti tästä.

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Lainaa Ruotsista – ruotsalaiset pankit ovat jo osa suomalaista lainamarkkinaa

26.3.2026

Ruotsalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat viime vuosina tulleet yhä tutummiksi myös suomalaisille lainanhakijoille. Siinä missä aiemmin lainatarjouksia vertailtiin lähinnä kotimaisten pankkien välillä, nykyään mukana on usein myös ruotsalaisia toimijoita, jotka tarjoavat lainoja suomalaisille […]


Maksukyky ja maksuhäiriöt: mitä tapahtuu ennen kuin luottotiedot menevät

5.3.2026

Maksuhäiriömerkintä on monelle sana, joka herättää huolta ja jopa häpeää. Todellisuudessa kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai hetkellisestä unohduksesta, vaan yleensä pidemmästä tapahtumaketjusta, joka etenee vaihe vaiheelta. Harva herää yhtenä aamuna tilanteeseen, jossa […]


Copyright © 2026 Etua.fi