Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Pääkaupunkiseudulla uusi asuntolaina edullisimmillaan 0,45 prosentin marginaalilla

27.2.2022
Asuntolainojen marginaalit helmikuu 2022

Alkuvuodesta 2022 asuntolainojen marginaaleissa tai viitekoroissa ei vielä ole nähtävissä suuria muutoksia.

Uutta asuntolainaa jopa 0,45 prosentin marginaalilla

Edullisimmillaan uuteen asuntolainaan voi pääkaupunkiseudulla saada 0,45 prosentin marginaalin, selviää Etuan joka kuukausi toteutettavasta marginaalivertailusta. Vertailua varten kymmeneltä pääkaupunkiseudulla toimivalta pankilta pyydetään lainatarjous 150 000 euron esimerkkilainalle 20 vuoden laina-ajalla.

Helmikuun 2022 vertailun asuntolainapankkien keskimarginaali oli 0,72 prosenttia. Marginaalitaso on ollut asuntolainaa nostaville kuluttajille edullinen jo pidemmän aikaa, eivätkä pääkaupunkiseudun pankit ole tehneet viime kuukausien aikana juurikaan muutoksia marginaaleihinsa tai muihin lainasta veloitettaviin kuluihin.

Asuntolainan marginaali on aina asiakaskohtainen, mutta vertailu kertoo yleisemmällä tasolla marginaalien tämänhetkisestä hintatasosta ja kehityksestä. Marginaali perustuu aina pankin tekemään arvioon esimerkiksi asiakkaan taloudellisesta tilanteesta ja takaisinmaksukyvystä, joten ahkera kilpailuttaja voi löytää asuntolainan vielä vertailun lukuja edullisemmalla marginaalilla.

Erot eri asuntolainapankkien välillä merkittäviä

Vaikka 0,45 prosenttia on edullisin marginaalitarjous, ei kaikista pankeista asuntolaina irtoa samalla marginaalilla. Etuan vertailun perusteella pääkaupunkiseudun asuntolainapankeista edullisin oli helmikuussa 2022 Hypo. Hypolta asuntolainaan sai vertailussa 0,45 marginaalin ja 0,53 prosentin todellisen kokonaiskoron.

Hypon jälkeen halvinta marginaalia ja kokonaiskorkoa pääkaupunkiseudulla tarjoavat Nooa Säästöpankki, Aktia ja S-Pankki. Kokonaiskorkoon on marginaalin lisäksi laskettu mukaan viitekorko ja muut lainakulut.

Asuntolainapankeista kallein on pääkaupunkiseudulla selkeästi Ålandsbanken 0,95 prosentin marginaalilla ja 1,03 prosentin kokonaiskorolla.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Koska erot pankkien välillä ovat suuria, kannattaa asuntolaina aina kilpailuttaa, jotta varmistat parhaan lainan parhailla ehdoilla juuri sinulle. Esimerkiksi vertailun esimerkkilainatapauksessa kertyy 20 vuoden laina-aikana kalleimmalla marginaalilla jopa reilusti yli 5 000 euroa enemmän maksettavaa verrattuna halvimpaan marginaaliin, joten kilpailutuksen tuoma säästö voi olla huomattava.

Suuria muutoksia ei vielä havaittavissa

Sekä asuntolainojen marginaaleihin että viitekorkoihin on ennustettu nousua tulevaisuudessa. Alkuvuodesta 2022 marginaalit ovat pääkaupunkiseudulla kuitenkin pysyneet edellisen vuoden tasolla, eikä viitekoroissakaan ole vielä nähtävissä suurta muutosta.

Marginaalien ja viitekorkojen muutoksia on tarkasti mahdotonta ennustaa, mutta asunnon ostoa harkitessa ja lainan nostamista suunnitellessa on hyvä varautua mahdolliseen nousuun asuntolainojen hinnassa. Asuntolaina on jopa vuosikymmenien sitoumus, joten sopivaa lainasummaa miettiessä on hyvä budjetoida hieman ylimääräistä myös korkojen mahdollista nousua varten.

Kiinnostaako asuntolainojen marginaalien ja todellisten vuosikorkojen ajankohtainen tilanne ja viimeaikainen kehitys? Tähän juttuun päivitämme joka kuukausi ajankohtaisen tiedon marginaalivertailusta. Jutusta löydät lisäksi hyödyllistä tietoa marginaaleista, joka kannattaa lukea ennen asuntolainamarkkinoille suuntaamista.

Jos haluat kilpailuttaa asuntolainasi parhaan lainatarjouksen löytämiseksi, kokeile jo tänään Etuan asuntolainavertailua!

Lue seuraavaksi


Laskin, kolikoita ja pieni talo pöydällä.

Ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapaus poistumassa – vielä ehdit hyödyntää veroedun

25.10.2023

Varainsiirtovero laskee, eikä ensiasunnon ostaja hyödy enää kyseiseen veroon liittyvästä veroedusta vuoden 2024 jälkeen.


Asuntolainan korko on keskeinen osa asuntolaina kustannuksia.

Asuntolainan korko 2023 – kiinteä vai vaihtuva korko?

24.8.2023

Asuntovelallisen yksi keskeisempiä päätöksiä on, mihin viitekorkoon asuntolainansa sitoo. Lue lisää asuntolainan korosta 2023 ja eri korkovaihtoehdoista tästä. Asuntolainan korkokulujen noustessa moni asuntovelallinen pohtii, mihin viitekorkoon asuntolaina kannattaa sitoa lainamenojen vähentämiseksi. Kiinteän ja […]


Asuntolainojen marginaalit ovat nousemaan päin, mutta pankki tekee aina asiakaskohtaisen tarjouksen.

Asuntolainat kallistumassa – asuntolainojen marginaalit pääkaupunkiseudulla

13.1.2023

Asuntolainojen marginaalit ovat vielä matalalla, jos vertaa nykyistä tilannetta vaikkapa viisi vuotta sitten vallinneeseen. Rahoitusmarkkinat ovat kuitenkin kiristymässä, mikä tarkoittaa hintapainetta myös asuntolainoihin. Kauppalehden (2.1.23) mukaan asuntolainojen marginaaleissa on tänä vuonna nousupainetta. Asuntoluototukseen […]


Copyright © 2023 Etua.fi