Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Omakotitalojen kauppa on piristynyt

30.10.2019

Asuntokauppa käy ennustettua vilkkaampana monilla pienemmilläkin paikkakunnilla eri puolilla Suomea. Erityisesti omakotitalot käyvät kaupaksi, tiedottaa Sp-Koti. Omakotitalojen kauppamäärät kasvoivat koko Suomessa 7,3 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Samalla omakotitalojen keskihinta on noussut edellisvuosista.

– Käytettyjen asuntojen kokonaismarkkina on kasvanut 2,7 prosenttia. Kauppa on vilkastunut monilla pienemmilläkin paikkakunnilla muutamien vuosien hiljaiselon jälkeen. Kaiken kaikkiaan asuntomarkkinoillamme on tällä hetkellä positiivinen vire, eikä merkkejä kaupan hiljentymisestä tai tyssäämisestä ole näköpiirissä, kertoo SP-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Rantasen mukaan omakotitalojen tarjonta on ollut edellisvuosien aikana runsasta kysyntään nähden. Talojen hinnat olivat suhteellisen korkeita, jolloin kysyntä kohdistui enemmän kerrostaloasuntoihin. Nyt taas niiden hintataso on vahvistunut ja kysyntä kääntynyt suhteessa edullisempiin omakotitaloihin.

– Monet eri puolilla Suomea asuvat nuoret, jotka suunnittelevat perheenperustamista, laittavat todennäköisesti mieluummin
150 000 euron asuntobudjettinsa omakotitaloon kuin yksiöön keskustassa, toteaa Rantanen.

– Mediassa korostuu näkemys, että kaikki haluavat asua ja muuttaa keskustoihin. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä totuutta. Monet haaveilevat lisäasuinneliöistä ja luonnon läheisyydestä. Tällä hetkellä omakotitaloja saa kehyskunnista hyvien kulkuyhteyksien varrelta 10 vuoden takaisilla hinnoilla, sanoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

Parhaiten käyvät kaupaksi ne omakotitalot, joita on pidetty hyvässä kunnossa ja joissa ei ole heti isompia remonttitarpeita. Kiinteistöjen ylläpidon merkitys on korostunut myös siksi, että pankit ovat tarkentaneet remonttilainojen myöntämisen ehtoja. Ostajia kiinnostavat erityisesti kuntotarkastetut ja sisäänmuuttokuntoiset omakotitalot.

Etua.fi-asuntolainapalvelun avulla kilpailutat uuden asuntolainan tai tarkistat nykyisen asuntolainasi koron veloituksetta. Täytä hakemus tästä

Etua.fi on Finanssivalvonnan hyväksymä asuntoluottovälittäjä.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lähde: SP-Koti

Lue seuraavaksi


Nainen shoppailee Black Friday 2023 aikaan ja etsii parhaita alennuksia.

Black Friday 2023: Nämä hinnoitteluun liittyvät asiat sinun tulee tietää

22.11.2023

Hintojen vertailu ja hintahistorian seuraaminen pidemmältä ajalta takaa parhaiden alennusten löytämisen. Tuotteita voi saada hyvällä alennuksella Black Friday 2023 -aikana, mutta kaikki tarjoukset eivät välttämättä ole yhtä hyviä kuin miltä ne aluksi näyttävät. […]


Selvitys: Näistä syistä eri palkkaluokat hakevat kulutusluottoja

10.11.2023

Lainavertailupalvelu Etua analysoi vuoden 2023 lainahakemukset ja selvitti lainahakemusten määrät ja syyt palkkaluokittain.


Laskin, kolikoita ja pieni talo pöydällä.

Ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapaus poistumassa – vielä ehdit hyödyntää veroedun

25.10.2023

Varainsiirtovero laskee, eikä ensiasunnon ostaja hyödy enää kyseiseen veroon liittyvästä veroedusta vuoden 2024 jälkeen.


Copyright © 2023 Etua.fi