Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 010 665 5800 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

”Ei kaikkia munia yhteen koriin” – Nordea pidensi asuntolainojen laina-aikaa

9.1.2018

Kolikoita pinossa, taustalla omakotitalon pienoismalli ja kasvejaNordea on tehnyt päätöksen asuntolainojen laina-aikojen pidentämisestä. Se tarjoaa vastedes asiakkailleen jopa 35 vuoden laina-aikaa.

Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Tom Miller perustelee päätöstä siten, että pitkä laina-aika kannustaa suomalaisia kerryttämään itselleen muutakin varallisuutta kuin pelkkä asunto. Koko omaisuuden kiinnittäminen asuntoon on riski. Siispä muunkinlainen vaurastuminen kannattaa, ja jokaisen tulisi Millerin mukaan pohtia omaa vaurastumistaan laajemmin. Pitkä laina-aika mahdollistaa paremmin sen, että kuukausittaiseen lainanlyhennykseen varattavasta summasta osan voi laittaa muihin sijoituskohteisiin.

Pitkän laina-ajan tarkoituksena ei suinkaan ole mahdollistaa lainanmaksajille entistä suurempia lainoja. Tavoitteena on edelleen, että lainansaaja maksaa lainansa takaisin 25 vuoden kuluessa. Suomalaiset ovat tyypillisesti tunnollisia lainanmaksajia, jotka haluavat asuntolainastaan eroon mahdollisimman nopeasti.

Vuonna 2016 asuntolainojen takaisinmaksuajat pidentyivät vuodesta 2015 lähes puolen vuoden ja vuodesta 2014 miltei vuoden verran. Uusien nostettujen asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 19 vuotta vuonna 2016. Osoitus suomalaisten tunnollisuudesta asuntolainoissa on osaltaan se, että vuonna 2016 ainoastaan 1 % nostetuista asuntolainoista oli takaisinmaksuajaltaan yli 26 vuotta. Asuntolainojen yli 19 vuoden takaisinmaksuajat ovat Suomessa harvinaisia.

Miller muistuttaa pitkän laina-ajan riskeistä. Pitkissä laina-ajoissa kokonaiskustannukset ja korkoriskit kasvavat. Asiakas voi halutessaan ottaa lainaturvan, ja tähän asiakkaiden kiinnostus onkin yleisesti kasvanut: 60 % Nordean asuntolainanhakijoista haluaa lainaansa koronnousun suojauksen.

Uusi Suomi toteaa 8.1.2018 julkaisemassaan artikkelissa, että pitkän laina-ajan ansiosta Nordea saa myymästään rahasta pidempään korkotuloa ja saa samalla lainansaajat pitkäaikaisiksi asiakkaikseen. Pitkä laina-aika siis paitsi kannustaa lainansaajaa kerryttämään varallisuuttaan myös hyödyttää pankkia.

Aiemmin S-Pankki on ilmoittanut tarjoavansa jopa 45 vuoden laina-aikoja.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Siirry täyttämään maksuton asuntolainahakemus.
Tavoitat yhdellä hakemuksella useita pankkeja. Vertaile ja valitse juuri sinulle sopiva asuntolaina. Samalla lomakkeella kilpailutat myös nykyisen lainasi ehdot. Palvelumme on aina maksuton eikä sido mitenkään.

Lähteet:  Nordea,  Suomen Pankki, Uusi Suomi

Lue seuraavaksi


Näistä postinumeroista haetaan eniten kulutusluottoja – Helsinki, Tampere ja Turku

17.6.2024

Lainavertailupalvelu Etua Oy selvitti mistä postinumeroista kulutusluottoja haetaan eniten Suomen isoissa kaupungeissa


Nainen istumassa sähköpotkulaudan päällä.

Sähköpotkulautojen hintavertailu 2024 

28.5.2024

Tässä artikkelissa vertailemme vuokrattavien sähköpotkulautojen minuutti- ja kuukausihintoja Helsingissä kesällä 2024.


Lainan kilpailutus Etuan avulla auttoi Sannaa saamaan 20 000 euron lainan, kun tavallinen pankki ei myöntänyt.

Sanna sai 20 000 euron lainan ulkomaan asuntoon Etuan avulla: ”Tavallinen pankki ei myöntänyt lainaa”

15.5.2024

Uudellamaalla asuva 29-vuotias Sanna päätti puolisonsa kanssa hankkia vapaa-ajan asunnon ulkomailta. Kun täydellinen kohde löytyi, he hakivat pankista 20 000 euron lainaa asunnon panttia varten. Tavallinen pankki ei kuitenkaan myöntänyt lainaa, joten Sanna […]


Copyright © 2024 Etua.fi