Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

Näistä postinumeroista haetaan eniten kulutusluottoja pk-seudulla

1.11.2018

Etua.fi-lainapalvelu selvitti, mistä postinumeroista haetaan eniten kulutusluottoja pääkaupunkiseudulla. Helsingissä innokkaimmat lainanhakijat olivat Konalan, Puotinharjun ja Kaivopuisto-Ullanlinnan alueilla asuvat. Espoossa haettiin eniten Henttaan, Nupuri-Nuuksion ja Espoon läntisen keskuksen alueilta. Vantaalla puolestaan kulutusluottoja haettiin eniten Leinelän, Veromiehenkylän ja Kuusikko-Hakkilan alueilta. Kulutusluotolla tarkoitetaan tässä vakuudetonta lainaa, jota on haettu kulutustarkoitukseen. Aineistona käytettiin yli 9000 hakemusta, jotka lähetettiin Etua.fi-lainapalveluun tammi-heinäkuussa 2018.

Absoluuttisena hakemusmääränä mitattuna kärkeen ylsivät väkirikkaat lähiöt, kuten Kontula-Vesala, Etelä-Vuosaari ja Kannelmäki Helsingissä, Matinkylä Espoossa sekä Tikkurila ja Korso Vantaalla. Postinumeroaluille laskettiin kuitenkin myös indeksiluku suhteuttamalla lainahakemusten määrä alueen väkilukuun[1]. Indeksiluvun perusteella Helsingissä kärkeen kiilasivat Konala, Puotinharju ja Kaivopuisto-Ullanlinna. Espoossa Henttaan ja Nupuri-Nuuksion alue sekä Vantaalla Leinelä ja Veromiehenkylä. Väkilukuun suhteutettuna vähiten lainoja haettiin muun muassa Suurmetsästä ja Munkkiniemestä, Haukilahdesta sekä Ruskeasanta-Ilolasta.

Indeksilukema paljasti yllättäviäkin löytöjä: väkilukuun suhteutettuna Kaivopuisto-Ullanlinnasta haettiin enemmän kulutusluottoja kuin Kannelmäestä tai Myllypurosta. Toisaalta monet omakotitalo-alueet, kuten Kulosaari ja Länsi-Pakila olivat odotetusti vertailun häntäpäässä. ”Tämäkin selvitys osoittaa, että kulutusluottoja haetaan ympäri pääkaupunkiseutua.”, toteaa toimitusjohtaja Antti Aarvala. Esimerkiksi varakkaana alueena tunnetusta Westendistä saapui puolen vuoden aikana 13 hakemusta ja Kaivopuiston alueelta 74. ”Vakuudettomia lainoja hakevat ihmiset ovat varsin monimuotoinen ryhmä. Ihmisten yksilölliset tekijät kuten elämäntilanteessa tapahtuvat yllättävät muutokset vaikuttavat asuinpaikkaa ja tulotasoa enemmän lainan hakemiseen”, Aarvala jatkaa.

[1] Indeksiluku laskettiin suhteuttamalla vuoden 2018 tammi-heinäkuussa saapuneiden lainahakemusten määrä alueen Tilastokeskuksen ilmoittamaan väkilukuun vuoden 2016 lopussa. Indeksiluku vaihtelee välillä 0─100 niin, että postinumero, josta haettiin eniten kulutusluottoja, sai indeksiluvukseen 100.

Taulukko 1: Helsingin Top 5, korkein indeksiluku

Postinumero Alue Indeksiluku (0-100)
00390 Konala 100
00900 Puotinharju 76
00140 Kaivopuisto-Ullanlinna 74
00940 Kontula-Vesala 72
00810 Herttoniemi 67

Taulukko 2: Helsingin Top, alhaisin indeksiluku

Postinumero Alue Indeksiluku (0-100)
00760 Suurmetsä 15
00330 Munkkiniemi 21
00610 Käpylä 21
00120 Punavuori 22
00840 Laajasalo 23

Taulukko 3: Espoon Top 5, korkein indeksiluku

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Postinumero Alue Indeksiluku (0-100)
02250 Henttaa 100
02820 Nupuri-Nuuksio 94
02770 Espoon Keskus, läntinen 81
02780 Kauklahti 69
02300 Nöykkiö 57

Taulukko 4: Espoon Top 5, alhaisin indeksiluku

Postinumero Alue Indeksiluku (0-100)
02170 Haukilahti 20
02130 Pohjois-Tapiola 22
02750 Sepänkylä 23
02340 Latokaski 23
02710 Viherlaakso 30

Taulukko 5: Vantaan Top 5, korkein indeksiluku

Postinumero Alue Indeksiluku (0-100)
01340 Leinelä 100
01530 Veromiehenkylä 65
01380 Kuusikko-Hakkila 30
01700 Kivistö 28
01610 Kaivoksela 22

Taulukko 6: Vantaan Top 5, alhaisin indeksiluku

Postinumero Alue Indeksiluku (0-100)
01390 Ruskeasanta-Ilola 7
01360 Koivukylä-Havukoski 9
01650 Vapaala 11
01230 Vaarala 11
01520 Tammisto 11

Lue seuraavaksi


Selvitys: Näissä kaupungeissa saat auton nopeiten huoltoon

15.4.2024

Etua Oy selvitti yhteistyössä AutoJerryn kanssa, kuinka nopeasti autolle saa huoltoaikoja vuoden eri kuukausina ja kuinka kauan huoltoaikojen saaminen kestää Suomen suurimmissa kaupungeissa.


Kulutusluotot ammattikunnittain: Lähihoitajat vertailun kärjessä

9.4.2024

Etua Oy selvitti, mitkä ammattikunnat hakevat eniten kulutusluottoja, kulutusluottohakemusten keskimääräiset summat ja niiden suuruus verrattuna ammattikunnan palkkaan.


Kotitalousvähennys 2021 on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää.

Kotitalousvähennys 2024 – kuinka haetaan ja milloin?

5.4.2024

Kotitalousvähennys on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää. Kotitalousvähennyksen hakeminen on tärkeä osa taloudenhallintaa monelle suomalaiselle. Mutta miten tämä vähennys sitten haetaan? Verottajan sivuilla annettu ohjeistus on selkeä, mutta se saattaa silti herättää kysymyksiä. […]


Copyright © 2024 Etua.fi