Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Näin suomalaiset lomailevat

17.1.2018 01:13 (Viimeksi päivitetty: 22.11.2023 11:47) | Kirjoittanut:

Suomalaiset ovat innokkaita matkailijoita Lomamatkaennusteen mukaan myös vuonna 2018.

Joka toinen suomalainen aikoo matkustaa ulkomaille tänä vuonna. Viidennes suunnittelee lomamatkaa Pohjoismaihin ja Baltiaan ja miltei puolet muualle Eurooppaan. Suomalaisten kiinnostus Pohjoismaihin ja Baltiaan on hivenen vähentynyt viime vuodesta 2017. Esille nousee myös se, että Pohjois-Amerikan-matkaa suunnittelee 5 %, samoin Etelä-Aasian.

Ulkomaanmatkailijat suosivat kaupunkilomia. Lähes puolet heistä haluavat toteuttaa sellaisen. Kaupunkilomien suosio onkin kasvanut merkittävästi edellisestä vuodesta: silloin kaupunkilomalle halusi 36 %, nyt jopa 49 % eli lähes puolet. Myös rantalomien suosio on kasvanut: auringon lämmöstä uimarannalla halusi nauttia viime vuonna 22 % suomalaisista matkailijoista, ja nyt tänä vuonna 31 % suunnittelee sellaista.

Kantar TNS:n tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen toteaa, että kolme neljäsosaa vastaajista arvioi käyttävänsä rahaa matkailuun enemmän tai yhtä paljon kuin edellisenä vuonna. Näin ollen suuren osan matkasuunnitelmista arvioidaan toteutuvan. Lahtisen mukaan 25–34-vuotiaat nuoret aikuiset ja Suur-Helsingin alueella asuvat aikovat laittaa rahaa muita ryhmiä enemmän matkailuun.

Suomalaiset hyödyntävät matkojen varaamisessa mieluusti matkapalveluyritysten ja matkatoimistojen palveluita. 59 % varaa matkansa lento-, laiva-, juna- ja bussiyhtiöiden kautta. Lähes 40 % puolestaan turvautuu matkatoimistoihin. Matkatoimistojen palveluiden käyttö on jonkin verran kasvanut kuluneen kahden vuoden aikana. Vielä eivät ole kovin suurta suosiota saavuttaneet chat-palvelut ja jakamistalouden palvelut.

Täytä lainahakemus Etua.fi-sivustollamme ja hanki rahoitus unelmamatkaasi varten!

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

Sopivan lainatarjouksen löydät kauttamme, oli haaveissasi sitten vauhdikas kaupunkiloma tai rentouttava loma aurinkorannoilla. Lainan kilpailutus käy palvelussamme yhtä kätevästi kuin hotellien tai lentohintojen vertailu. Lainatarjoukset tulevat näkyviin heti hakemuksen lähettämisen jälkeen ja voit vaivattomasti vertaille eri vaihtoehtoja.

Lähde: Messukeskuksen tiedote 17.1.2018

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Lainaa Ruotsista – ruotsalaiset pankit ovat jo osa suomalaista lainamarkkinaa

26.3.2026

Ruotsalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat viime vuosina tulleet yhä tutummiksi myös suomalaisille lainanhakijoille. Siinä missä aiemmin lainatarjouksia vertailtiin lähinnä kotimaisten pankkien välillä, nykyään mukana on usein myös ruotsalaisia toimijoita, jotka tarjoavat lainoja suomalaisille […]


Maksukyky ja maksuhäiriöt: mitä tapahtuu ennen kuin luottotiedot menevät

5.3.2026

Maksuhäiriömerkintä on monelle sana, joka herättää huolta ja jopa häpeää. Todellisuudessa kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai hetkellisestä unohduksesta, vaan yleensä pidemmästä tapahtumaketjusta, joka etenee vaihe vaiheelta. Harva herää yhtenä aamuna tilanteeseen, jossa […]


Copyright © 2026 Etua.fi