Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

5 hyödyllistä tietoa uudesta korkokatosta

6.9.2019 09:55 (Viimeksi päivitetty: 22.11.2023 11:06) | Kirjoittanut:

Syyskuun alussa astui voimaan luottojen korkosääntely, joka vaikuttaa erityisesti kulutusluottoihin. Jos sinulla on lainoja, nyt voi olla hyvä hetki kilpailuttaa ne uudestaan.

Listasimme viisi asiaa, jotka sinun kannattaa tietää paljon puhuttaneesta lakimuutoksesta.

Voimassa jo nyt

Syyskuun alusta lähtien luoton korko saa olla enintään 20 prosenttia vuodessa. Koron lisäksi lainan muut kustannukset (esimerkiksi nostopalkkio) saavat olla korkeintaan 150 euroa vuodessa..

Koskee lähes kaikkia lainatuotteita

Tähän mennessä Suomessa korkokatto on koskenut ainoastaan alle 2 000 euron lainoja, joilla on ollut 50 prosentin korkokatto. Jatkossa korkokatto koskee sen sijaan valtaosaa kuluttajaluotoista niiden suuruudesta riippumatta. Jatkossa myös yli 2 000 euron luotot, tili- ja limiittiluotot sekä kaikki luottokortit kuuluvat uuden korkokaton piiriin.

Sääntelyn ulkopuolelle jäävät asuntoluotot, joissa vakuutena on asunto tai muu omaisuus, sekä autojen ja muiden liikennevälineiden osamaksukauppa.

Kuluja säädellään

Uusi laki vaikuttaa myös lainan maksuajan pidentämisestä perittäviin maksuihin. Maksuajan pidentämisestä ennen lainan erääntymistä saa periä enintään viisi euroa, jos maksuaika pitenee vähintään 14 päivällä. Maksuajan pidentämisestä perittävät kulut saavat olla maksimissaan 20 euroa vuodessa.

Sääntelyn rikkomisesta seuraa sanktio

Jos luotonantaja tai luotonvälittäjä rikkoo korko- tai luottokustannuskattoa koskevaa sääntelyä, kuluttajalta ei saa periä korkoa eikä muita luottokustannuksia.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

Koskee vain uusia luottosopimuksia

Uusi laki koskee vain syyskuun alusta alkaen solmittuja luottosopimuksia. Kaikki ennen syyskuun alkua tehdyt sopimukset jatkuvat vanhoilla ehdoilla. Tämä koskee myös tililuottoja ja luottokortteja.

Kuluttajan kannattaakin kilpailuttaa nykyiset lainat uudestaan ja vertailla lainatarjouksia nykyisten luottojen ja luottokorttien ehtoihin.

Kilpailutus onnistuu kätevästi Etua.fi-lainapalvelun avulla. Palvelussa voit yhdellä hakemuksella saada lainatarjouksia eri luotonantajilta.

 

 

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Lainaa Ruotsista – ruotsalaiset pankit ovat jo osa suomalaista lainamarkkinaa

26.3.2026

Ruotsalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat viime vuosina tulleet yhä tutummiksi myös suomalaisille lainanhakijoille. Siinä missä aiemmin lainatarjouksia vertailtiin lähinnä kotimaisten pankkien välillä, nykyään mukana on usein myös ruotsalaisia toimijoita, jotka tarjoavat lainoja suomalaisille […]


Maksukyky ja maksuhäiriöt: mitä tapahtuu ennen kuin luottotiedot menevät

5.3.2026

Maksuhäiriömerkintä on monelle sana, joka herättää huolta ja jopa häpeää. Todellisuudessa kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai hetkellisestä unohduksesta, vaan yleensä pidemmästä tapahtumaketjusta, joka etenee vaihe vaiheelta. Harva herää yhtenä aamuna tilanteeseen, jossa […]


Copyright © 2026 Etua.fi