Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Lainojen yhdistäminen helpotti Jarnan taloudenpitoa ja toi säästöä

29.11.2019

”En ollut pulassa talouteni kanssa, mutta oivalsin, että voisin toimia myös toisin ja viisaammin. Lainan kilpailutus oli helppoa ja nopeaa ja lainojen yhdistäminen helpotti taloudenhallintaa.

Jarna on lasten ja nuorten parissa työskentelevä, helsinkiläinen kahden lapsen äiti. Syksyllä -19, Jarnan tyttären aloittaessa lukio-opinnot, havahtui Jarna tilanteeseen, että talouden kokonaismenot olivat, etenkin alkaneiden opiskelujen vuoksi, noususuuntaiset. Jo muutenkin nousseiden elinkustannusten lisäksi nyt tuli hankittavaksi myös mm. lukion aloittaville pakollinen tietokone sekä useita arvokkaita lukion oppikirjoja ja muuta tarpeellista koulutarviketta.

Jarnan oli aika ottaa tarkasteluun perheen raha-asiat kokonaisuudessaan ja pohtia miten talouden menoissa olisi mahdollista säästää ja pysyä jatkossa plussan puolella. Jarnalla oli jo noin 15 vuotta sitten erilaisiin kodin hankintoihin otettu oman pankin käyttölaina sekä toisesta rahoitusyhtiöstä otettu luottokorttilaina. Kaikkiaan Jarnalla oli velkaa noin 5000 euroa.

”En ollut pulassa talouteni kanssa, mutta oivalsin, että voisin toimia myös toisin ja viisaammin. Laskeskellessani minkä verran rahaa menee lainojen lyhennyksiin ja kuluihin seuraavan kolmen vuoden aikana tajusin, että järkevintä olisi maksaa lainaa ja kuluja vain yhdelle luotonantajalle”, Jarna pohti.

Lainatarjoukset tulivat muutameissa minuuteissa

Hän lähti selvittämään lainojen yhdistelymahdollisuutta Googlen avulla ja löysi sieltä Etua.fin. Tutustuttuaan palvelun sivuihin, päätti Jarna kokeilla mitä tapahtuisi. Hän laittoi hakemuksen yhdistelylainasta eteenpäin. Lähetettyään hakemuksen ei kulunut kuin minuutteja, kun ensimmäiset lainatarjoukset tulivat jo sähköpostiin.

”Minulla oli alussa prosentin verran epäilystä koko juttua kohtaan. Pohdin mitä voin menettää ja totesin, että en voi muuta kuin voittaa tässä. Joku niputtaa puolestani eri lainamahdollisuudet, joista minä voin itse sitten valita”, totesi Jarna.

Lainankilpailutus oli helppoa ja nopeaa

Lainakilpailutus oli helppoa ja nopeaa. Tutustuin saamiini lainatarjouksiin ja pohdin miten osaan tehdä oikean päätöksen. Laitoin painoarvoa sille, että rahoitusyhtiö on suomalainen ja palvelu tapahtuu suomen kielellä. Kun olin valintani tehnyt, niin yhteydenotto oli vain klikkauksen päässä. Rahoitusyhtiöstä otettiin heti sen jälkeen yhteyttä ja asiat lähtivät rullaamaan kuin itsestään.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

”Tunnissa olin jo hyväksynyt itselleni sopivimman lainatarjouksen ja olo oli hämmentynyt. Oliko tämä näin helppoa?”, hämmästeli Jarna.

Säästöä lainojen hoitokuluissa

Jarna ei ollut aiemmin kilpailuttanut lainojaan, vaan omien sanojensa mukaan hän on ollut melko huoleton näiden asioiden kanssa. Nyt hän on päättänyt muuttaa kurssia ja toivoo myös, että jo peruskouluun saataisiin lapsille oppiaineeksi talouden hallinta.

”Nyt olen yksinkertaistanut talouteni. Oloni on todella vapautunut ja onnellinen. Kuukausittainen lyhennys on 1/3 entisestä ja säästän kolmelle vuodelle laskettuna lainojen hoitokuluissa yhteensä noin 500 euroa”, Jarna iloitsee.

Lainojen yhdistäminen helpotti taloudenhallintaa

Jarna haluaa olla jatkossa hyvä erimerkki lapsilleen myös raha-asioiden hoitamisessa ja aikoo jatkaa itsekuria talousasioissa myös jatkossa. Hän tietää pystyvänsä jatkossa vastuullisempaan toimintaan raha-asioissaan. Jarna korostaa, että hänen mielestään lainan ottaminen ei ole mitenkään väärin, mutta hän itse haluaa olla velkojen sijaan mieluummin 5000 euroa plussalla ja aidosti muuttaa taloutensa positiiviseksi. Jarna perheineen asuu vuokralla, sillä he eivät halua ylleen velkataakkaa, vaan kaikki liikenevä raha käytetään matkusteluun. Seuraavat reissut on jo varattu ja maksettu, ilman uutta velkaa.

Kokonaisuudessaan lainan kilpailutus Etua.fi -palvelussa oli prosessina helppo ja nopea ja Jarna on erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Palvelu niin Etua.fissä kuin rahoitusyhtiössäkin oli erinomaista ja kommunikointi molempien toimijoiden kanssa oli Jarnan mielestä mutkatonta ja läsnä olevaa.  

Yhdistä pienet lainasi järkeväksi kokonaisuudeksi! Hae yhdistelylainaa nyt!

Lue seuraavaksi


Lainan siirto toiseen pankkiin tarkoittaa nykyisen lainan vaihtamista vanhasta pankista uuteen.

Lainan siirto toiseen pankkiin

1.3.2023

Lainan siirto toiseen pankkiin voi kuulostaa vaivalloiselta, mutta se on yksinkertaisempaa kuin luuletkaan, onpa kyse sitten kulutusluottojen tai asuntolainan siirrosta.  Lue tästä lisää, mistä lainan siirrosta on oikein kyse. Lainan siirto tulee kyseeseen, […]


Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi.

Tuula haki järjestelylainaa ja yllättyi palvelun vaivattomuudesta – “Pääsin eroon hillittömistä koroista”

6.2.2023

Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi. Tuula haki järjestelylainaa Etuan kautta ja pääsi eroon korkeista koroista ja lainanhoitokuluista. Kotimaisen lainavertailuvertailupalvelun Etuan kautta monet suomalaiset ovat löytäneet keinon alentaa omia lainakulujaan. […]


Edullinen muutto- ja sisustuslaina oli helppo ja nopea ratkaisu Hannun tarpeisiin. Lue lisää kokemuksista Etua.fi:stä tästä.

Hannu tarvitsi lainaa muuttoon ja sisustukseen – sai heti lainaa, jonka takaisinmaksu on helppoa

30.1.2023

Helsinkiläinen Hannu tarvitsi nopeasti muutto- ja sisustuslainaa. Hannu löysi Etuan kautta parhaan lainatarjouksen vertaillessaan kulutusluottoja. Edullinen kulutusluotto oli helppo ja nopea ratkaisu rahan tarpeeseen. Arki on täynnä tilanteita, joissa tarvitaan yhtäkkiä ylimääräistä rahaa […]


Copyright © 2023 Etua.fi