Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Kulutusluottojen korkokatto muuttuu – korot laskevat

20.8.2019

5 asiaa, jotka on hyvä tietää uudesta sääntelystä.

1. Uusi korkokatto tulee voimaan 1.9.2019

Syyskuun alusta lähtien luoton korko saa olla enintään 20 prosenttia vuodessa. Koron lisäksi lainan muut kustannukset saavat olla korkeintaan 150 euroa vuodessa. Tällä hetkellä ainoastaan alle 2 000€ lainoilla on 50% korkokatto, mutta jatkossa korkokatto koskee siis myös suurempia lainasummia.

2. Korkokatto koskee lähes kaikkia lainatuotteita

Uusi laki koskee valtaosaa kuluttajaluottoa niiden suuruudesta riippumatta. Jatkossa myös yli 2000 euron luotot, tili- ja limiittiluotot sekä kaikki luottokortit kuuluvat uuden korkokaton piiriin. Sääntelyn ulkopuolelle jäävät asuntoluotot, joissa vakuutena on asunto tai muu omaisuus, sekä autojen ja muiden liikennevälineiden osamaksukauppa.

3. Myös maksuajan muutoksesta perittäviä kuluja säädellään

Uusi laki vaikuttaa myös lainan maksuajan pidentämisestä perittäviin maksuihin. Maksuajan pidentämisestä ennen lainan erääntymistä saa periä enintään 5 euroa, jos maksuaika pitenee vähintään 14 päivällä. Maksuajan pidentämisestä perittävät kulut saavat olla maksimissaan 20 euroa vuodessa.

4. Sääntelyn rikkomisesta seuraa sanktio

Jos luotonantaja tai luotonvälittäjä rikkoo korko- tai luottokustannuskattoa koskevaa sääntelyä, kuluttajalta ei saa periä korkoa eikä muita luottokustannuksia.

5. Lakimuutos koskee vain uusia luottosopimuksia

Uusi laki koskee vain 1.9. alkaen solmittuja luottosopimuksia. Kaikki ennen syyskuun alkua tehdyt sopimukset jatkuvat vanhoilla ehdoilla. Tämä koskee myös tililuottoja ja luottokortteja. Kuluttajan kannattaakin kilpailuttaa nykyiset lainat uudestaan ja vertailla lainatarjouksia nykyisten luottojen ja luottokorttien ehtoihin. Kilpailutus onnistuu kätevästi Etua.fi lainapalvelun avulla.

Uuden lainsäädönnön myötä kulutusluottojen hinnoittelu muuttuu selkeämmäksi ja aikaisemmin markkinoilla esiintyneet ylilyönnit korkojen osalta jäävät historiaan. Pankkien ja rahoitusyhtiöiden välinen kilpailu asiakkaista kovenee ja tämä hyödyttää kuluttajia alhaisempina lainakorkoina. Uudenkin lainan korko kannattaa aina kilpailuttaa ja valita itselle edullisin laina.

Lainojen vertailupalvelun tarjoaa Etua Oy. Osoite: Unioninkatu 20-22, 00130 Helsinki.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

KSL:n mukainen lainan todellinen vuosikorko on 11,6%, kun lainan määrä on 10 000 euroa, laina-aika on 12 vuotta ja lainan nimelliskorko on 10%, avausmaksu 80 euroa ja tilinhoitomaksu 5 euroa/kk. Laina-aika 1-15 vuotta, todellinen vuosikorko 8,9%-49%. Maksimi vuosikorko 49%. Lopullinen todellisen vuosikoron määrä, laina-aika ja lainan kuukausierä esitetään lainatarjouksessa. Laina on mahdollista maksaa takaisin ennenaikaisesti, tarkemmat tiedot esitetään lainasopimuksessa.

Lue seuraavaksi


Remonttien hinnat Uudellamaalla: Keittiöremontin hinta, kylpyhuoneremontin hinta ja muut urakat

19.3.2024

Etua selvitti yhteistyössä Urakkamaailman kanssa suosituimpien remonttien keskihintoja Uudellamaalla. Selvityksessä vertailtiin seuraavia Uudenmaan kuntia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula, Lohja, Hyvinkää, Porvoo ja Kirkkonummi. Vertailtavat remonttikategoriat olivat kylpyhuoneremontti, keittiöremontti, sisämaalaus, ulkomaalaus, […]


Etuan kautta löytynyt yhdistelylaina säästää Nikolle lähes 2000 euroa vuodessa 

13.3.2024

Kolme eri lainaa rasittivat Pirkanmaalla asuvan Nikon, 43, arkea. Vuosia sitten otetuissa kulutusluotoissa oli korkeat lainakorot, eikä rahaa jäänyt tarpeeksi muuhun elämiseen. Niko päätti hakea yhdistelylainaa, jotta kertyneet lainat saisi järjestettyä yhdeksi lainaksi. […]


Positiivinen luottotietorekisteri: Näin se vaikuttaa sinuun

11.3.2024

Lue tästä kaikki, mitä sinun tulee tietää positiivisesta luottotietorekisteristä. Oletko kuullut jo positiivisesta luottotietorekisteristä? Se on uusi julkinen rekisteri, joka kerää tietoja yksityishenkilöiden luotoista. Rekisterin tavoitteena on ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista ja parantaa […]


Copyright © 2024 Etua.fi