Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Kotimaa ja Eurooppa kiinnostavat suomalaisia lomakohteina

16.1.2019

Suomalaiset suunnittelevat matkustavansa kotimaassa ja Euroopan lähikohteissaSuomalaiset suunnittelevat matkustavansa tänä vuonna kotimaassa ja Euroopan lähikohteissa, ilmenee Matkamessujen teettämästä lomamatkaennusteesta.

Lähes jokainen suomalainen aikoo lomailla jollain tavoin kotimaassa vuoden 2019 aikana. Suurin osa matkoista suuntautuu sukulaisten tai tuttavien luokse, mutta myös automatkailu ja luontokohteet kiinnostavat.

Ulkomaille suunnataan erityisesti Euroopan kaupunkikohteisiin ja Baltian maihin. Myös rantakohteet, Itämeren risteilyt ja ulkomaille suuntautuvat hiihtomatkat kiinnostavat suomalaisia.

”Suomalaiset suunnittelevat matkustavansa vuoden 2019 aikana enemmän kuin edellisenä vuotena. Matkasuunnitelmien toteutumista puoltaa se, että useampi kuin kolme neljästä (86 %) arvioi käyttävänsä rahaa matkailuun enemmän tai saman verran kuin edellisenä vuonna. Matkailuun aiempaa enemmän rahaa aikovat käyttää erityisesti 35–65 –vuotiaat sekä edellisvuosina paljon matkustaneet”, kertoo Kantar TNS:n tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen.”

Teemamatkat ovat yhä suositumpia

Teemamatkat ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Teemamatkoista historiaan, luontoon ja kulttuuriin keskittyvät matkat ovat suomalaisten keskuudessa suosittuja. Myös liikunnalliset ja jopa extreme-lomat kiinnostavat yhä useampia.

Ylipäätänsä suomalaisia kiinnostaa paikallisen kulttuurin ja arjen kokeminen hotellialueilla pysyttelyn sijaan. Paikalliset putiikit kiinnostavat myös enemmän kuin suuret ostoskeskukset tai hotellien ostosmahdollisuudet.

Suomalainen on vastuullinen

Suurin osa suomalaisista on matkustaessaan suosinut paikallisia palveluntarjoajia, kuten esimerkiksi hotelleja tai ravintoloita. Suuri osa on myös vähentänyt kohteen kuormitusta matkustamalla kiireisimmän sesongin ulkopuolella.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Suomalainen matkailija onkin vastuullinen ja noudattaa paikallisen kulttuurin tapoja sekä ohjeita. Vastuullisuus lentomatkoissa hiilidioksidikompensaatiota maksamalla on vasta yleistymässä.

Täytä lainahakemus Etua.fi-sivustollamme ja hanki rahoitus unelmamatkaasi varten! Sopivan lainatarjouksen löydät kauttamme, oli haaveissasi sitten kaupunkiloma, teemaloma tai rentouttava loma rannalla. Lainan kilpailutus käy palvelussamme yhtä kätevästi kuin hotellien tai lentohintojen vertailu.


Lähteet:
Lomamatkaennuste 2019, Matkailututkimus 2019

Lue seuraavaksi


Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia

Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia?

26.9.2023

Mietitkö, tarvitaanko kulutusluottoa varten vakuuksia ja millaisia lainan vakuuksia pankit edellyttävät? Lue tästä. Kulutusluottoa on mahdollista saada vakuuksien kanssa tai ilman. Luoton hinta riippuu käytetyistä vakuuksista, joten on tärkeää ymmärtää lainan vakuuden merkitys […]


Lainan kuukausierän pienentäminen

Voiko lainan kuukausierää pienentää?

22.9.2023

Lue tästä, miten voit saada pienemmän kuukausierän nykyisiin lainoihisi ja saada enemmän rahaa käyttöösi joka kuukausi. Lainan noston yhteydessä pankin kanssa sovitaan lainan korosta, laina-ajasta ja kuukausittaisen lyhennyksen määrästä. Yllättävät tilanteet elämässä saattavat […]


miten nopeasti lainan voi saada tilille?

Miten nopeasti saan lainan tililleni? – Vinkit hakemuksen nopeuttamiseen

8.9.2023

Lainaa hakiessa voi tilanne vaatia nopeaa lainahakemuksen käsittelyä, jos rahoille on tarve heti. Et varmasti ole ainoa lainanhakija, joka on pohtinut hakemuksen käsittelyaikaa sekä sitä, kuinka nopeasti rahat todellisuudessa siirtyvät tilille. Käydään tässä […]


Sopimusehdot päivittyvät: Uudet sopimusehdot 1.10.2023 alkaen »
Copyright © 2023 Etua.fi