Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Kesämökeistä kysyntää – vuokraa tai myy vähällä käytöllä oleva mökkisi

30.4.2020 04:33 (Viimeksi päivitetty: 30.11.2023 11:08) | Kirjoittanut:

Koronakriisi vaikuttaa tulevan kesän lomailuun, mikä ilmenee kesämökkeilyn ja kotimaanmatkailun merkittävänä kasvuna. Näin ainakin uskoo Sp-kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

– Koronavirusepidemialla on vaikutusta kesämökkien ja tonttien kysynnän paikoin hurjaankin kasvuun. Korona muuttaa matkustuskulttuuriamme. Vapaan reissaamisen aika on ainakin joksikin aikaa ohi, ja ulkomaanmatkailusta tulee muun muassa lentoyhtiöiden konkurssien myötä selvästi aiempaa kalliimpaa, sanoo Rantanen.

Kesämökkeilyn ja kotimaanmatkailun suosio tullee kasvamaan merkittävästi, erityisesti keski-ikäisten ja vanhempien keskuudessa. Mökkikuume näyttää nyt myös iskeneen lapsiperheisiin eri puolilla Suomea.

Halutuimpia ovat alle 100 000 euron kesämökit

Sp-koti teetti ennen koronakriisin puhkeamista helmi-maaliskuussa mökkiteemaisen kyselyn välittäjillään. Vastaajista 63 prosenttia uskoi kesämökkimarkkinan vilkastuvan tai pysyvän ennallaan tänä vuonna. Todennäköisesti nyt huhtikuun loppupuolella mökkikaupan vilkastumiseen uskoo vielä useampi SP-kodin kyselyyn vastanneista.

–  Kyselyn mukaan kaikkein eniten tällä hetkellä kysytään 50 000–150 000 euroa maksavia kesämökkejä. Jopa 80 prosenttia kysynnästä kohdistuu tämän hintaluokan mökkeihin ja omakotitaloihin. Yli 200 000 euroa maksaviin kesämökkeihin kohdistuu kysyntää vain neljä prosenttia.

– Kysyimme myös välittäjiltämme, mitä ostajat haluavat mökiltä. Tie perille, oma ranta ja sähkö ovat kolme tärkeintä valintakriteeriä, ja selvästi esimerkiksi juoksevaa vettä, sisävessaa ja talviasuttavaa kuntoa houkuttelevampia ominaisuuksia. Yhä edelleenkään suomalaiset eivät siis näytä kaipaavan luksusta kesämökiltään tai vapaa-ajan asunnoltaan. Myös kesämökkitontteja on alettu kysyä aiempaa selvästi enemmän, Rantanen kertoo.

Paikkakuntakohtaiset erot suuria myös mökkien hintatasoissa

Kesämökkimarkkinassakin paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria kysynnän, tarjonnan ja hintojen osalta. Esimerkiksi Kainuusta saa laadukkaita mökkejä 100 000 eurolla, kun taas Pirkanmaalta tai Etelä-Suomen halutuilta rannikkoalueilta ei saa edes rantatonttia sillä hinnalla. Polarisoituminen näkyy voimakkaasti siis myös mökkien hintatasoissa.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

–  Halutuimmilla paikkakunnilla tarjontaa ei ole tällä hetkellä lähimainkaan riittävästi. Siksi nyt, jos koskaan kannattaa harkita tyhjillään tai vain vähällä käytöllä olevan mökin myyntiin laittamista.  Myös vuokramökkien kysyntä on lisääntynyt merkittävästi. Vielä ei ole liian myöhäistä laittaa omaa mökkiä myös vuokralle tulevaksi kesäksi, toteaa Rantanen.

Haaveiletko omasta kesämökistä? Mökkilainaa haetaan samalla hakemuksella kuin asuntolainaa. Siirry täyttämään lainahakemus.

Lähde: SP-koti

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Lainaa Ruotsista – ruotsalaiset pankit ovat jo osa suomalaista lainamarkkinaa

26.3.2026

Ruotsalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat viime vuosina tulleet yhä tutummiksi myös suomalaisille lainanhakijoille. Siinä missä aiemmin lainatarjouksia vertailtiin lähinnä kotimaisten pankkien välillä, nykyään mukana on usein myös ruotsalaisia toimijoita, jotka tarjoavat lainoja suomalaisille […]


Maksukyky ja maksuhäiriöt: mitä tapahtuu ennen kuin luottotiedot menevät

5.3.2026

Maksuhäiriömerkintä on monelle sana, joka herättää huolta ja jopa häpeää. Todellisuudessa kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai hetkellisestä unohduksesta, vaan yleensä pidemmästä tapahtumaketjusta, joka etenee vaihe vaiheelta. Harva herää yhtenä aamuna tilanteeseen, jossa […]


Copyright © 2026 Etua.fi