Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Käytettyjä autoja tuodaan Suomeen yhä enemmän

19.7.2019

KKäytetty auto, tuontiauto, auto Ruotsista, auto Saksastaäytettyjen henkilöautojen tuonti ulkomailta Suomeen on noussut ennätyslukemiin. Kasvua oli tammi-kesäkuussa 21 prosenttia. Eniten käytettyjä henkilöautoja tuodaan Ruotsista ja Saksasta. Samalla uusien henkilöautojen myynti Suomessa on laskussa.

Tammi-kesäkuussa 2019 on tuotu eniten Mersuja, Volvoja ja Bemareita. Kärkikolmikon osuus kaikesta käytettyjen henkilöautojen tuonnista on puolet. Käytettyjen tuontilistan häntäpäästä löytyy harvinaisempia merkkejä, esimerkiksi yksi Rolls-Royce ja kaksi Wartburgia.

Autoja tuovat paitsi yksityiset ostajat, mutta myös autoliikkeet ja yritykset itse. Yksityishenkilöiden osuus käytettyjen henkilöautojen tuonnista on noin 40 prosenttia ja yritysten osuus noin 60 prosenttia.

Tuontiautoista Diesel-autot ovat ostetuimpia

Käytetyt maahantuodut autot ovat keskimäärin 6–7 vuotta vanhoja. Suomalainen vie keskimäärin noin 18 000 euroa ulkomaille hankkiessaan käytetyn auton sieltä. Sen lisäksi hän maksaa siitä autoveroa keskimäärin 5 000 euroa.

Eniten on tuotu dieseleitä. Niitä oli lähes puolet kaikista, vaikka niiden osuus on laskussa. Bensiiniautojen tuonti kasvoi 39 prosenttia ja osuus nousi 36 prosenttiin.

Eniten kasvua on ladattavissa hybrideissä. Niiden tuonti lähes kolminkertaistui viime vuodesta ja osuus tuoduista käytetyistä nousi 13 prosenttiin. Sähköautojen tuonti kaksinkertaistui ja niitä tuotiin 171 kappaletta.

Auton hankinta Ruotsista on nyt suositumpaa kuin auto Saksasta

Auton tuonti Saksasta oli pitkään suosittua, mutta viime vuonna hakusuosikki vaihtui Ruotsiksi. Tänä vuonna Ruotsin osuus autojen hakumaana on kasvanut.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Ruotsin ja Saksan osuus tuoduista autoista on yhteensä 80 prosenttia. Seuraavina tulevat Alankomaat, Viro, Italia ja Yhdysvallat. Auton alkuperämaalla ei ole kuitenkaan niin merkitystä, vaan millainen auto on ja erityisesti sen varustetaso.

Tammi-kesäkuussa selvästi yli puolet käytetyistä autoista haettiin Ruotsista. Syynä on muun muassa maan alhainen kurssi verrattuna euroon. Se on halventanut osaltaan Ruotsi-autojen hintoja suomalaisten näkökulmasta. Lisäksi Ruotsissa on viime vuosina myyty paljon uusia autoja. Tämä on vapauttanut vaihtoautoja myyntiin.

Käytettyjä autoja ostetaan noin 800 miljoonalla eurolla

Käytettyjen autojen tuonti on jo niin suurta, että sillä alkaa olla merkitystä niin valtiontalouteen kuin autokauppaan. Käytettyjä henkilöautoja ostetaan tänä vuonna ulkomailta yhteensä noin 800 miljoonalla eurolla. Maahantuoduista autoista maksetaan autoveroa Suomeen, mutta arvonlisävero jää ensirekisteröintimaahan.

Tarvitsetko rahoitusta autoasi varten? Kilpailuta ja vertaa autolainat vaivattomasti Etua.fi-lainapalvelussa. Saat lainapäätöksen välittömästi. Lainan kilpailutus on ilmaista eikä sido mihinkään.

Lähde:Yle

Lue seuraavaksi


Lainan siirto toiseen pankkiin tarkoittaa nykyisen lainan vaihtamista vanhasta pankista uuteen.

Lainan siirto toiseen pankkiin

1.3.2023

Lainan siirto toiseen pankkiin voi kuulostaa vaivalloiselta, mutta se on yksinkertaisempaa kuin luuletkaan, onpa kyse sitten kulutusluottojen tai asuntolainan siirrosta.  Lue tästä lisää, mistä lainan siirrosta on oikein kyse. Lainan siirto tulee kyseeseen, […]


Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi.

Tuula haki järjestelylainaa ja yllättyi palvelun vaivattomuudesta – “Pääsin eroon hillittömistä koroista”

6.2.2023

Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi. Tuula haki järjestelylainaa Etuan kautta ja pääsi eroon korkeista koroista ja lainanhoitokuluista. Kotimaisen lainavertailuvertailupalvelun Etuan kautta monet suomalaiset ovat löytäneet keinon alentaa omia lainakulujaan. […]


Edullinen muutto- ja sisustuslaina oli helppo ja nopea ratkaisu Hannun tarpeisiin. Lue lisää kokemuksista Etua.fi:stä tästä.

Hannu tarvitsi lainaa muuttoon ja sisustukseen – sai heti lainaa, jonka takaisinmaksu on helppoa

30.1.2023

Helsinkiläinen Hannu tarvitsi nopeasti muutto- ja sisustuslainaa. Hannu löysi Etuan kautta parhaan lainatarjouksen vertaillessaan kulutusluottoja. Edullinen kulutusluotto oli helppo ja nopea ratkaisu rahan tarpeeseen. Arki on täynnä tilanteita, joissa tarvitaan yhtäkkiä ylimääräistä rahaa […]


Copyright © 2023 Etua.fi