Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Hinta ja merkki edelleen tärkeimmät auton valintaperusteet

26.7.2019 07:31 (Viimeksi päivitetty: 22.11.2023 11:03) | Kirjoittanut:

Auton hinta on tärkein valintaperuste, kun suomalainen valitsee uutta autoa, ilmenee Autoklinikan kyselystä. Auton kulutus nousee kolmannelle sijalle.

38 prosenttia vastaajista pitää auton hintaa tärkeimpänä valintaperusteena. Toiselle sijalle nousee auton merkki tai malli 32 prosentilla. 12 prosenttia suomalaisista kertoo, että alhainen polttoaineenkulutus on heille tärkein valintaperuste.

– Suomalaisten hintatietoisuus ja merkkiuskollisuus tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Positiivisena voi kuitenkin pitää, että alhainen polttoaineenkulutus nousee jo kolmannelle sijalle ja ohittaa muun muassa kiihtyvyyden ja tavaratilan tilavuuden. Tämä viestii siitä, että suomalaiset ajattelevat kukkaronsa lisäksi myös yhä enemmän ympäristöä, Autoklinikan Juha Heiskanen kertoo tiedotteessa.

Alhainen polttoaineenkulutus näyttää kyselyn mukaan olevan tärkeämpää naisille kuin miehille. Erityisesti se korostuu kuitenkin alle 35-vuotiaiden parissa. Nuorista 18 prosenttia eli lähes joka viides nostaa polttoaineen kulutuksen tärkeimmäksi.

Sähköautoilu kiinnostaa kyselyn perusteella erityisesti vanhempia ikäryhmiä. Yli 65-vuotiaista peräti 9 % listasi sähkö- tai hybridiominaisuudet tärkeämmäksi tekijäksi.

– Uskon, että innostus sähkö- ja hybridiautoiluun olisi suurta kaikissa ryhmissä, mutta sitä rajoittaa toistaiseksi hintataso. Vanhemmissa ikäryhmissä saattaa olla enemmän auton vaihtajia, jolloin hankinnan hintaero perinteisen ja sähkömallin välillä kaventuu ensiauton ostajiin verrattuna”, Heiskanen sanoo.

Auton valintatekijät TOP5

1. Hinta
2. Malli/merkki
3. Alhainen polttoainekulutus
4. Istumapaikkojen ja tavaratilan määrä
5. Sähkö-/hybridiauto

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

Tarvitsetko rahoitusta autoasi varten? Kilpailuta ja vertaa autolainat vaivattomasti Etua.fi-lainapalvelussa. Saat lainapäätöksen välittömästi. Lainan kilpailutus on ilmaista eikä sido mihinkään.

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Lainaa Ruotsista – ruotsalaiset pankit ovat jo osa suomalaista lainamarkkinaa

26.3.2026

Ruotsalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat viime vuosina tulleet yhä tutummiksi myös suomalaisille lainanhakijoille. Siinä missä aiemmin lainatarjouksia vertailtiin lähinnä kotimaisten pankkien välillä, nykyään mukana on usein myös ruotsalaisia toimijoita, jotka tarjoavat lainoja suomalaisille […]


Maksukyky ja maksuhäiriöt: mitä tapahtuu ennen kuin luottotiedot menevät

5.3.2026

Maksuhäiriömerkintä on monelle sana, joka herättää huolta ja jopa häpeää. Todellisuudessa kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai hetkellisestä unohduksesta, vaan yleensä pidemmästä tapahtumaketjusta, joka etenee vaihe vaiheelta. Harva herää yhtenä aamuna tilanteeseen, jossa […]


Copyright © 2026 Etua.fi