Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Eläkkeelle jääminen – näin varaudut taloudellisesti

8.12.2020
Eläkkeelle jääminen kannattaa ennakoida.

Siintävätkö eläkepäivät, mutta taloudellinen toimeentulo huolettaa? Lue, miten varautua taloudellisesti eläkkeelle jäämiseen.

Eläkkeelle jääminen on suuri elämänmuutos ja monia voi huolettaa rahojen riittävyys. Suunnittelemalla ja taloudellisesti varautumalla voi eläkepäivät aloittaa luottavaisin mielin.   

Tarkista tulevan eläkkeesi määrä

Suurimmalle osalle eläkkeelle jääminen merkitsee tulojen alenemista. Jotta tulojen tippuminen ei tulisi täytenä yllätyksenä, kannattaa ennakoida eläkepäivien tulo- ja menopuolta.

Ensiksi on hyvä tarkistaa eläkkeen suuruus. Sen voi selvittää Eläketurvakeskuksen Työeläke-nettisivuilta (tyoelake.fi). Kun tuleva eläke on tiedossa, voi omaa talouttaan alkaa tarkastelemaan uuden elämänvaiheen mukaan.

Selvitä menosi ennen eläkkeelle jäämistä

Kun eläkkeen suuruus on selvillä, voi kartoittaa omia menoja. Niitä voi tarkastella tietyn ajanjakson, esimerkiksi kuukauden ajalta. Tämän jälkeen voi arvioida, riittääkö eläke nykyiseen elämäntyyliin. Jos eläketulo ei kata menoja, voi koettaa vähentää menoja tai lisätä tuloja. Ja jos rahaa jää yli, on hyvä säästää puskurirahastoa eläkepäiviä varten.

Puolison kanssa kannattaa ottaa raha-asiat puheeksi ja sopia menojen jakamisesta. Olisi myös hyvä pohtia millainen elintaso on eläkkeellä mahdollinen. Muuttaako halvempaan asuntoon? Tarvitaanko autoa? Entä kesämökki, riittävätkö rahat ja voimat sen ylläpitoon?

Voi myös pohtia, haluaako tai jaksaako jatkaa työn tekoa esimerkiksi tekemällä sijaisuuksia tai keikkatöitä. Vanhuuseläkkeen ja osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen aikana voi työskennellä ilman tulorajoituksia.

Kilpailuta sopimukset säännöllisesti

Menojen sopeuttamiseksi kannattaa nykyiset sopimukset tarkistaa ja kilpailuttaa.

Vakuutusten, puhelinliittymien, sähkösopimusten, nettiyhteyksien ja muiden palvelujen hinnat vaihtelevat. Siksi säännöllinen kilpailuttaminen ja hintojen vertailu tuo usein säästöjä.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Hinnan lisäksi sopimuksista kannattaa katsoa, mitä ne pitävät sisällään. Ehkäpä kaikki nykyiset sopimukset eivät enää ole tarpeellisia tai niissä on päällekkäisyyksiä. On myös hyvä muistaa, että halvin ei aina ole paras vaihtoehto, mutta turhastakaan ei pidä maksaa.

Kilpailuta lainat

Olipa sitten jäljellä asuntolainaa tai kulutusluottoa, niin oma velkatilanne olisi hyvä kartoittaa jo ennen eläkkeelle jäämistä. On myös hyvä miettiä voiko lainoja maksaa töissä ollessaan nopeammin pois. Vanhat lainat kannattaa kilpailuttaa ja katsoa millaisella korolla lainan voisi saada.

Yhdistelylainan hakeminen voi tulla kysymykseen, jos on useita kulutusluottoja, luottokorttivelkoja tai osamaksuja. Yhdistelylainalla voi säästää korko- ja lainanhoitokuluja. Yksi isompi laina monen pienen lainan sijaan helpottaa myös oman talouden hallintaa.

Hyödynnä eläkeläisalennukset

Eläkkeelle jäädessä tulee toimeen usein vähemmällä kuin töissä ollessaan. 

Eläkeläiset saavat esimerkiksi monista paikoista alennuksia, kuten julkisesta liikenteestä, kotikunnan liikuntapaikoista ja kulttuuripaikoista. Alennuksia ei välttämättä paljoa mainosteta, joten niitä täytyy muistaa itse kysyä.

Talousasioita siis voi ja kannattaa miettiä ennen eläkkeelle jäämistä ja näin tehdä eläkkeelle siirtymisestä helpompaa.

Onko sinulla monta lainaa? Yhdistä lainat järkeväksi kokonaisuudeksi ja säästä rahaa! Hae yhdistelylainaa tästä!

Kilpailuta asuntolaina: Etua.fi-asuntolainapalvelun avulla tarkistat nykyisen asuntolainasi koron veloituksetta. Täytä hakemus tästä.

Lue myös: Oletko kuullut käänteisestä asuntolainasta? Lue faktat, jotka sinunkin kannattaa tietää.

Lue seuraavaksi


remonttien hinnat remontin rahoitus

Mitä remontti maksaa? Katso tästä suosituimpien remonttien hinnat

2.6.2023

Mitä Suomessa remontoidaan eniten ja paljonko remonttiin tulisi varata rahaa? Katso tästä yleisempien remonttien hinnat. Suosituimpia remontteja ovat erilaiset asuntojen sisäremontit, joista kylpyhuoneremontti on yleisin. Myös keittiöremontteja tehdään paljon. Kesällä tehdään enemmän ulkotöitä, […]


Veronpalautuspäivät 2021

Veronpalautuspäivät 2023

20.3.2023

Veronpalautukset maksetaan vuonna 2023 heinä-joulukuussa riippuen siitä, milloin oma verotus päättyy. Voit selvittää oman veronpalautuksen maksupäivän ja määrän verotuspäätöksestä tai OmaVero-palvelusta. Valtaosa henkilöasiakkaista saa veronpalautuksensa elo- tai syyskuussa. Verotuksen päättymiskuukausi Veronpalautuksen maksupäivä tilille […]


luottokortit luottokortti

Milloin kannattaa maksaa luottokortilla ja milloin kulutusluotolla?

14.9.2022

Luottokortti on monen lompakosta löytyvä maksuväline, joka antaa joustoa omaan talouteen. Mutta milloin kannattaa käyttää luottokorttia ja milloin on järkevämpää harkita muita maksutapoja? Mitä tarkoittaa luottokortti? Luottokortti on maksuväline, jolla voi tehdä ostoksia […]


Copyright © 2023 Etua.fi