Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Asuntolainan kilpailutus – näin Timo löysi halvimman asuntolainan

16.12.2019

Timo on 38-vuotias, Lappeenrannassa yhdessä avopuolisonsa kanssa asuva ja isossa tehtaassa työskentelevä mies. Helmikuussa -19 he myivät pois oman asuntonsa, etsiäkseen yhteistä omakotitaloa.

Kevään ja kesän aikana he kävivät katsomassa useita myyntikohteita, mutta se heille oikea talo löytyi vasta syksyllä se tosin olikin sitten rakkautta ensi silmäyksellä! Sitkeä oikean talon etsintä kannatti. Tässä kohtaa eteen tuli siis tarve hakea asuntolainaa sekä talon ostoon, että talon tarpeellisiin remontteihin.

Lainan kilpailutuksella merkittäviä säästöjä

Talo oli nyt katsottu valmiiksi ja oli aika miettiä rahoituskuviot kuntoon. ”Olin kuullut, että lainoja kilpailuttamalla voisimme saavuttaa merkittäviäkin säästöjä”, Timo kertoo. ”Itseäni kiinnosti taloudellisen säästön lisäksi myös ajan ja vaivan säästö”, Timo jatkaa.

Hän näki siis houkuttelevana myös mahdollisuuden kilpailuttaa useampia pankkeja kerralla. Timo lähti prosessissa liikkeelle Googlesta ja löysi sitä kautta Etua.fin. ”

Olin joskus aiemmin nähnyt jonkin mainoksen Etua.fistä, mutta sen tarkempaa tietoa minulla ei palvelusta etukäteen ollut”, Timo kertoo. Hän tutustui tarkemmin Etua.fi -palveluun ja sen helppous ja selkeys vakuuttivat siinä määrin, että hän päätti kokeilla kilpailutusta Etua.fin kautta.

Pankit ottivat yhteyttä nopeasti

Hakemuksen täyttäminen oli Timon kokemuksen mukaan yllättävän helppoa eikä siinä mennyt kauaa aikaa. Hakemuslomakkeen kysymykset olivat selkeitä eikä mitään lisäselvityksiä tarvittu.

Heti hakemuksen lähetettyään Timo sai sähköpostitse kuittauksen, että hakemus on vastaanotettu ja välitetty eteenpäin usealle asuntolainoja tarjoavalle pankille.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Hakemuksen jätettyään Timo yllättyi positiivisesti sitä miten nopeasti pankit vastasivat heidän hakemukseensa. ”Ensimmäiset yhteydenotot tulivat jo hakemuksen jättämistä seuraavana päivänä ja jo viikon sisällä olivat kaikki hakemuksemme vastaanottaneet pankit ottaneet meihin yhteyttä”, Timo kiittelee.

Hänen mielestään pankkien yhteydenotot tulivat riittävän nopeasti ja tarjouksia tuli riittävä määrä. Tarjousten läpikäynti oli Timon mielestä suurin ja eniten aikaa vievä osuus prosessissa.

Ensisijaisesti Timo kiinnitti tarjouksissa huomiota lainamarginaaleihin ja muihin lainakuluihin. Timon mukaan keskustelut pankkien kanssa sujuivat hyvin ja asiointi tapahtui pääasiallisesti sähköpostitse. Joitakin puhelinkeskustelujakin toki käytiin.

Erilaiset lainanhoitokulut ja korkomarginaalit

Lainatarjouksen Timo ja puoliso saivat kaikilta pankeilta, joille hakemus Etua.fin kautta välitettiin. Eniten lainatarjoukset erosivat toisistaan korkomarginaalien ja lainanhoitokulujen osalta. Korkomarginaalit liikkuivat 0,2 ja 0,8%:n välillä.

”Lopulliseen pankin valintaan meillä kului aikaa noin kaksi viikkoa hakemuksesta ja valitsimme pankin edullisimman koron perusteella. Samalla meni pankki vaihtoon”, Timo kertoo.

Ostettavaan taloon tehtiin vielä kuntotarkastus ennen lainan nostamista. Kuntotarkastuksessa todettiin kaiken olevan hyvin ja noin kuukauden kuluttua lainahakemuksesta laina nostettiin ja talosta tehtiin kaupat.

”Parasta Etua.fi -palvelussa oli oman vaivan väheneminen, kun Etua hoiti kilpailutuksen eri pankkeihin puolestamme ja hakemuksen täyttö oli varsin yksinkertaista”, kommentoi tyytyväinen Timo.

Etua.fi -palvelu toimi hyvin

Timo on erityisen tyytyväinen palvelun toimivuuteen ja koko prosessin lopputulokseen. ”Jos joskus vielä tarvitsen uutta asuntolainaa, tai haluan kilpailuttaa nykyisen asuntolainani, tulen varmasti käyttämään silloinkin Eua.fi -palvelua. Kokemus ja fiilis jälkikäteen ovat niin hyvät”, toteaa Timo.

Timon tapaus on hyvä esimerkki siitä miten nopea ja onnistunut asuntolainan kilpailutus tapahtuu. Hän

  • etsi Googlesta vaihtoehtoja kilpailutukseen ja löysi Etua.fi -palvelun
  • täytti maksuttoman lainahakemuksen Etua.fi -palvelussa
  • vastaanotti usealta eri pankilta lainatarjouksen
  • suoritti lainatarjousten vertailut
  • valitsi itselleen parhaan ja edullisimman lainatarjouksen
  • nosti uuden asuntolainen
  • muutti omaan uuteen kotiin!

Etua.fi-asuntolainapalvelun avulla kilpailutat uuden asuntolainan tai tarkistat nykyisen asuntolainasi koron veloituksetta. Täytä hakemus tästä

Etua.fi on Finanssivalvonnan hyväksymä asuntoluottovälittäjä.

Lue seuraavaksi


Lainan siirto toiseen pankkiin tarkoittaa nykyisen lainan vaihtamista vanhasta pankista uuteen.

Lainan siirto toiseen pankkiin

1.3.2023

Lainan siirto toiseen pankkiin voi kuulostaa vaivalloiselta, mutta se on yksinkertaisempaa kuin luuletkaan, onpa kyse sitten kulutusluottojen tai asuntolainan siirrosta.  Lue tästä lisää, mistä lainan siirrosta on oikein kyse. Lainan siirto tulee kyseeseen, […]


Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi.

Tuula haki järjestelylainaa ja yllättyi palvelun vaivattomuudesta – “Pääsin eroon hillittömistä koroista”

6.2.2023

Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi. Tuula haki järjestelylainaa Etuan kautta ja pääsi eroon korkeista koroista ja lainanhoitokuluista. Kotimaisen lainavertailuvertailupalvelun Etuan kautta monet suomalaiset ovat löytäneet keinon alentaa omia lainakulujaan. […]


Edullinen muutto- ja sisustuslaina oli helppo ja nopea ratkaisu Hannun tarpeisiin. Lue lisää kokemuksista Etua.fi:stä tästä.

Hannu tarvitsi lainaa muuttoon ja sisustukseen – sai heti lainaa, jonka takaisinmaksu on helppoa

30.1.2023

Helsinkiläinen Hannu tarvitsi nopeasti muutto- ja sisustuslainaa. Hannu löysi Etuan kautta parhaan lainatarjouksen vertaillessaan kulutusluottoja. Edullinen kulutusluotto oli helppo ja nopea ratkaisu rahan tarpeeseen. Arki on täynnä tilanteita, joissa tarvitaan yhtäkkiä ylimääräistä rahaa […]


Copyright © 2023 Etua.fi