Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Asuntolainan hinta laskee edelleen

9.11.2017 11:13 (Viimeksi päivitetty: 29.11.2023 11:06) | Kirjoittanut:

Asuntolaina vain halpenee: kolme pankkia alensi marginaaliaan – euriborit yhä miinuksella. Näin uutisoi Taloussanomat 8.11.2017. Suomen Rahatieto keräsi Taloussanomille tiedot asuntolainojen marginaaleista pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Uusien asuntolainojen keskimääräinen marginaali oli marraskuussa 0,95 %. Kun samaan aikaan kaikki yleisimmät asuntolainojen viitekorkoina käytetyt euriborit ovat negatiivisia, muodostuu uuden asuntolainan kokonaiskorko pelkästään pankin marginaalista.

Halvimman ja kalleimman asuntolainan ero oli tässä selvityksessä 0,25 %. Esimerkiksi 100 000 euron lainassa tämä tarkoittaa lähes 250 euron säästöä vuodessa. Lainan määrän alentuessa myös ero halvimman ja kalleimman lainan välillä pienenee, mutta koko laina-aikana säästöä syntyy kuitenkin tuhansia euroja.

Asuntolainan marginaali on aina asiakaskohtainen, joten suoraan pankkien välisestä vertailusta ei voi päätellä yksittäisen asiakkaan saamaa lainamarginaalia. Lainatarjouksia kannattaakin pyytää aina useammasta pankista ja vertailla huolella myös muita lainan kustannuksia marginaalin lisäksi. Mahdollisuus pitää lyhennysvapaata, viitekoron muutokset ja muut lainaan liittyvät muutokset aiheuttavat usein kustannuksia. Näiden kustannusten vertailu eri pankkien välillä kannattaa tehdä huolella, jotta tulevaisuudessa välttyy ikäviltä yllätyksiltä.

Pankit tarjoavat nykyisin asuntolainan korkojen suojaukseen erilaisia lisätuotteita, joiden kustannukset saattavat nousta suuriksi varsinkin nykyisten alhaisten korkojen aikana. Lainaturva, korkokatto ja korkoputki ovat tuotenimiä, joita pankit käyttävät näistä lisäpalveluista. Yhteistä niille kaikille on, että asiakas voi lisämaksua vastaan suojautua viitekoron nopean nousun aiheuttamalta korkomenojen kasvulta. Kyseessä on vakuutustuote, jonka tarpeellisuutta jokaisen lainanhakijan kannattaa miettiä huolella. Mitään yleistä ohjetta siitä, kannattaako suojaus ottaa vai ei, on mahdotonta sanoa. Vasta vuosien päästä on mahdollista verrata lainaturvasta aiheutuneita kuluja niistä mahdollisesti saatuun hyötyyn.

Asuntolainan kilpailutus hoituu helposti yhdellä nettihakemuksella.

Asuntolainojen marginaalit muuttuvat pankkien välisen kilpailutilanteen mukaan. Marginaaleissa on myös alueellisia eroja ja usein isoimmissa kaupungeissa marginaalit jäävät muuta maata alemmalle tasolle. Tämän johdosto asuntovelallisen kannattaa kilpailuttaa lainan marginaali säännöllisesti myös lainan nostamisen jälkeen. Hakemuksen jättäminen vie vain muutaman minuutin eikä se velvoita mitenkään. Voit rauhassa vertailla pankkien tekemiä lainatarjouksia ja päättää, haluatko vaihtaa lainan toiseen pankkiin.

Vanhan asuntolainan kilpailutus on nopeaa nettihakemuksella.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Lainaa Ruotsista – ruotsalaiset pankit ovat jo osa suomalaista lainamarkkinaa

26.3.2026

Ruotsalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat viime vuosina tulleet yhä tutummiksi myös suomalaisille lainanhakijoille. Siinä missä aiemmin lainatarjouksia vertailtiin lähinnä kotimaisten pankkien välillä, nykyään mukana on usein myös ruotsalaisia toimijoita, jotka tarjoavat lainoja suomalaisille […]


Maksukyky ja maksuhäiriöt: mitä tapahtuu ennen kuin luottotiedot menevät

5.3.2026

Maksuhäiriömerkintä on monelle sana, joka herättää huolta ja jopa häpeää. Todellisuudessa kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai hetkellisestä unohduksesta, vaan yleensä pidemmästä tapahtumaketjusta, joka etenee vaihe vaiheelta. Harva herää yhtenä aamuna tilanteeseen, jossa […]


Copyright © 2026 Etua.fi