Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Asuntokauppa osoitti elpymisen merkkejä kesäkuussa

9.7.2020
Asuntokauppa osoittaa nopeita elpymisen merkkejä kesäkuussa 2020

Asuntokauppa laski huhti- ja toukokuussa. Alueellisia eroja kuitenkin on ja kaikkialla pudotus ei ole ollut yhtä suurta. Kesäkuussa asuntokauppa on jo osoittanut elpymisen merkkejä.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n (SKVL) jäsenyrityksillään tekemän kyselyn mukaan koronan vaikutuksia näki kesäkuussa omalla alueellaan keskimäärin enää hiukan yli 20 % kiinteistövälittäjistä. Noin 60 % ei näe enää mitään vaikutuksia asuntokauppaan. 

Myös Kiinteistömaailma tiedotti asuntokaupan palautuneen kesäkuussa viime vuosien normaalitasolle. Huhti- ja toukokuussa oli Kiinteistömaailman asuntokauppa laskenut noin neljänneksen edellisvuoden vastaavien kuukausien kauppamääristä.

Asuntokauppa kasvukeskuksissa on elpynyt -omakotitalot kysyttyjä

SKVL:n kesäkuun lopun markkinakyselyn mukaan asuntomarkkinat olisivat palautuneet nopeasti. Kysyntä on monilla alueilla ollut jopa vilkkaampaa kuin tavallisena keväänä. Kysyntä erityisesti hyväkuntoisista omakotitaloista on ollut epätavallisen vilkasta.

Kerrostalo- ja rivitalokauppa ovat myös elpyneet lähes normaalitasolle. Näiden kauppa jäi kesäkuussa vain noin 6 % alle keskimääräisen normaalitason.

Asuntokaupan kehittymisessä on kuitenkin vielä paikallisesti haasteita. Esimerkiksi Pohjois-Suomi sekä muun Pirkanmaan alueet kärsivät erityisesti vanhempien kerros- ja rivitalojen hiljaisemmasta kysynnästä. Tilanne on samantapainen Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossa.

Pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella asuntokauppaa käydään jo normaalisti. Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala ovat myös nousussa. 

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Mökkikauppa käy hyvin

SKVL:n markkinakyselyn mukaan loma-asuntojen kauppa on ollut vilkasta koko Suomessa. Lauha kevät ja koronan aiheuttamat matkustusrajoitukset ovat tuoneet uusia asiakkaita mökkimarkkinoille.

Kaiken tasoiset mökit kiinnostavat, mutta hyväkuntoiset ja hyvin varustellut rantapaikat ovat olleet kysytyimpiä. Mökkikauppa on ollut kiivainta kasvukeskusten lähellä sekä Keski-Suomessa, Etelä- Savossa, Kaakkois-Suomessa, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä.

Myös OP Koti kertoo tiedotteessaan mökkikaupan käyvän hyvin. OP Kotien kautta myytiin kesäkuussa peräti 37 prosenttia enemmän mökkejä kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

– Veden äärellä olevat mökit ovat aina kysyttyjä, mutta kuluvan vuoden aikana kauppoja on tehty myös kuivalla maalla olevista kohteista. Erityyppisten kohteiden haitari on ollut laaja ulottuen vaatimattomista pikkumökeistä erittäin hyvin varusteltuihin vapaa-ajan asuntoihin, kertoo OP Kodin johtaja Lasse Palovaara.

HYPO ennustaa asuntojen hintojen nousua ensi vuonna

HYPO ennusti toukokuun asuntomarkkinakatsauksessa, että tänä vuonna asuntojen hinnat laskevat koko maassa kaksi prosenttia. Suuremmalta pudotukselta pelastaa vahva alkuvuosi, pk-seudun pienempi pudotus ja mahdollisuus toipumiseen jo loppuvuodesta.

Korkojen nousua HYPO ei odota uusimmassa talouskatsauksessaan eli euriborit jäisivät nollan tuntumaan vuosikymmeniksi. Velallisen kannalta merkittävämpää on se, miten Suomen luottoluokitus kehittyy. Suomen valtion luottoluokituksen heikentyminen näkyisi sekä valtion korkomenojen kasvuna että uusien asuntolainojen marginaalien nousuna.

Asuntojen hinnat kääntyvät HYPOn mukaan ensi vuonna nousuun, jos epidemiasta toivutaan ilman isompia vastoinkäymisiä. Pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat nousevat ensi vuonna kolme prosenttia ja koko maan tasolla noin 1,5 prosenttia.

HYPOn näkemys perustuu ajatukseen, että kriisin iskiessä ensin jäätyvät kauppamäärät, sitten hiipuvat hinnat ja lopulta epidemian hellittäessä kasvukaupungit toipuvat ripeästi.

Asuntolaina ja mökkilaina kannattaa kilpailuttaa

Jos harkitset asunnon vaihtoa tai haaveilet omasta vapaa-ajan asunnosta, kannattaa kilpailuttaa pankit ja vertailla asunto- ja mökkilainan ehtoja. Pienetkin erot lainamarginaalissa tuovat merkittäviä säästöjä laina-aikana.

Helpoiten asunto- ja mökkilainan kilpailutus käy täyttämällä ilmainen asuntolainahakemus Etua.fi -lainapalvelussa. Mökkilaina rinnastetaan asuntolainaan ja mökkilainaa haetaan kuin asuntolainaa.

Hakemuksen täyttäminen ei sido mitenkään ja voit rauhassa tutustua pankkien lainatarjouksiin.

Asuntolainalaskurilla voit hahmotella sinulle sopivaa asuntolainaa tai mökkilainaa. 

Lähteet: HYPO, Kiinteistömaailma, OP Koti, SKVL

Lue seuraavaksi


Nainen shoppailee Black Friday 2023 aikaan ja etsii parhaita alennuksia.

Black Friday 2023: Nämä hinnoitteluun liittyvät asiat sinun tulee tietää

22.11.2023

Hintojen vertailu ja hintahistorian seuraaminen pidemmältä ajalta takaa parhaiden alennusten löytämisen. Tuotteita voi saada hyvällä alennuksella Black Friday 2023 -aikana, mutta kaikki tarjoukset eivät välttämättä ole yhtä hyviä kuin miltä ne aluksi näyttävät. […]


Selvitys: Näistä syistä eri palkkaluokat hakevat kulutusluottoja

10.11.2023

Lainavertailupalvelu Etua analysoi vuoden 2023 lainahakemukset ja selvitti lainahakemusten määrät ja syyt palkkaluokittain.


Laskin, kolikoita ja pieni talo pöydällä.

Ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapaus poistumassa – vielä ehdit hyödyntää veroedun

25.10.2023

Varainsiirtovero laskee, eikä ensiasunnon ostaja hyödy enää kyseiseen veroon liittyvästä veroedusta vuoden 2024 jälkeen.


Copyright © 2023 Etua.fi