Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Älä päästä hellettä sisälle – näin säästät sähköä ja rahaa kesällä

27.7.2018 07:14 (Viimeksi päivitetty: 19.12.2022 12:12) | Kirjoittanut:

Suomessa on tänä vuonna ollut tavallista enemmän hellepäiviä. Helpotusta helteeseen on haettu erilaisilla ilmanviilennyslaitteilla ja monet kaupat myyvätkin ”eioota” suosituimpien laitteiden osalta.

Jäähdytyslaitteiden käyttökustannukset voivat kuitenkin yllättää, jos ei hallitse energiatehokkaan viilennyksen taitoa. Tuulettimien, puhaltimien ja ilmastointilaitteiden käyttö maksaa laitteesta ja käyttötavasta riippuen noin kymmenestä sentistä jopa pariin euroon vuorokaudessa.

Rahaa säästyy, kun muistaa muutaman niksin helteeltä suojautumiseen kotona. Koneelliseen jäähdytykseen voi turvautua vasta, kun ns. vihreät viilennysvinkit eivät auta.

Viilennä järkevästi kesällä

Energiataloudellisesti on viisasta alentaa kodin sisälämpötilaa välttämällä lämpöä tuottavien laitteiden käyttöä, suojaamalla ikkunat verhoilla sekä tuulettamalla viileään aikaan ja varjon puolelta. Tuulettaminen ei kannata, mikäli ulkona on kuumempaa kuin sisällä.

Kuumuus pysyy kodin ulkopuolella, kun
– pidät ovet ja ikkunat kiinni päivällä
– vedät verhot ikkunoiden eteen ja lasket kaihtimet
– sammutat tarpeettomat sähkölaitteet ja vältät esimerkiksi uunin ja sisäsaunan lämmitystä
– avaat tarvittaessa ikkunan varjon puolelta
– hyödynnät yön viileyttä ja ristivetoa tuuletuksessa.

Käytä viisaasti koneellisia viilennyslaitteita

Sähköä ja rahaa säästyy, kun käyttää ilmanviilennyslaitteita järkevästi:
– Älä pidä ikkunoita tai ovia auki, kun käytät koneellista jäähdytystä.
– Sammuta laitteet huoneesta poistuttuasi. Tuuletinta ei kannata jättää yksin päälle.
– Tuulettimisesta on eniten apua, kun sillä ohjataan viileää yöilmaa avoimesta ikkunasta esimerkiksi makuuhuoneeseen tai lämmintä ilmaa ulos huoneesta.
– Rajaa viilennettävä alue tilaan, jossa korkeasta lämpötilasta on eniten haittaa, kuten makuuhuoneeseen.

Etua.fi -lainapalvelun tavoitteena on helpottaa kuluttajan arkipäivää kodin raha-asioissa. Palvelussa voit kilpailuttaa kulutusluotot, remonttilainat, matkalainat, lainat ilman vakuuksia ja asuntolainat ilmaiseksi.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

Lähde: Motiva

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Järjestelylaina – milloin velat kannattaa järjestää yhdeksi lainaksi?

8.6.2026

Perushankintojen kallistuessa tulee kiinnitettyä aiempaa enemmän huomiota lyhennettävien luottokorttien, osamaksujen ja lainojen korkoihin ja kuluihin. Useampi velka tuo mukanaan usean velan lisäkulut, kuten kertyvät tilinhoitomaksut. Kun tähän päälle tulee kohtuuttoman korkea lainakorko, ei […]


Järjestelylaina tuo talouteen selkeyttä – näin lainojen yhdistäminen helpottaa arjen rahankäyttöä

25.5.2026

Suomalaisissa kotitalouksissa lainojen ja luottojen määrä on kasvanut viime vuosina, mikä voi tehdä talouden seurannasta aiempaa haastavampaa. Useiden luottokorttien, osamaksujen ja kulutusluottojen hallinta tarkoittaa usein useita eri eräpäiviä, vaihtelevia korkoja ja erillisiä tilinhoitomaksuja. […]


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Copyright © 2026 Etua.fi