Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Tilapäinen korkokatto kulutusluotoille valmisteilla

25.6.2020

Hallitus on jatkanut poikkeusolojen johdosta käynnistetyn lakialoiteen valmisteluja liittyen kulutusluottoihin. Hallituksen tavoitteena on vähentää koronavirusepidemian aiheuttamasta taloustilanteen heikentymisestä johtuvaa kuluttajien velkaantumista.

Huhtikuussa annettua hallituksen esitystä kuluttajasuojalain 7 luvun väliaikaisesta muuttamisesta on käsitelty touko- kesäkuun ajan eduskunnan talousvaliokunnassa. Valiokunnassa on ollut kuultavana laaja joukko eri alojen asiantuntijoita, jotka ovat kertoneet kantansa alkuperäiseen esitykseen. Talousvaliokunnan mietintö valmistui 5.6. ja eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen 16.6.2020.

Väliaikainen lakimuutos tulee laskemaan kulutusluotoista perittävää korkoa vuoden 2020 loppuun asti. Kulutusluotoista saa lakimuutoksen tultua voimaan periä korkeintaan 10 % korkoa. Muutos ei koske hyödykesidonnaisia luottoja, joita ovat esimerkiksi verkkokauppojen tai kodinkoneliikkeiden tarjoamat osamaksusopimukset eikä luottokortteja.

On myös huomioitava, että laki koskee vain vuoden 2020 aikana perittävää korkoa. Pankkien on edelleen mahdollista tarjota lainoja, joiden korko ylittää 10%, mutta tämän vuoden loppuun asti korko on tilapäisesti laskettava 10 prosenttiin.

Mikäli laina-aika jatkuu ensi vuodelle, lainasta saa jälleen tammikuusta 2021 alkaen periä yli 10 % korkoa. Tilapäisen korkokaton päätyttyä palataan syyskuussa 2019 säädeltyyn 20 prosentin maksimikorkoon, ellei eduskunta tee tämän syksyn aikana uusia lakialoitteita asiasta.

Loppuvuoden aikana kannattaakin olla erityisen tarkkana kauppojen tarjoamien osamaksusopimusten kanssa, sillä niiden korko saa jatkossakin olla korkeintaan 20 %. Osamaksulla ostettu kodinkone tai verkkokauppaostos saattaa siis tulla selvästi kalliimmaksi kuin saman tuotteen ostaminen kulutusluotolla, jonka korko saa tämän vuoden loppuun olla korkeintaan 10 %.

Valmisteilla oleva laki rajoittaa myös jatkuvien luottojen korkokustannuksia. Jatkuvia luottoja ovat pankkien ja rahoitusyhtiöiden tarjoamat tililuotot tai joustoluotot, joiden päättymispäivää ei ole erikseen määritelty. Näiden luottojen osalta uutta korkokattolakia sovelletaan lakimuutoksen jälkeen tehtyihin uusiin nostoihin. Ennen lakimuutosta käytössä olleen lainasaldon korko ei kuitenkaan laske, vaan näiden osalta korko säilyy aikaisemmalla korkeintaan 20 % tasolla.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lakialoite tulee rajoittamaan myös kulutusluottojen markkinointia tilapäisesti. Vuoden 2020 loppuun asti kulutusluottojen suoramarkkinointi tullaan kieltämään, mutta tämä ei koske luottomahdollisuudesta kertomista tavaraoston yhteydessä.

Kuluttajan kannalta uusi korkokatto tulee lisäämään tarvetta vertailla eri maksutapoja. Kauppojen tarjoamat hyödykesidonnaiset luotot jäävät sääntelyn ulkopuolelle, joten jatkossa osamaksu voi olla selvästi kallein tapa rahoittaa isompi hankinta. Myös luottokorttivelan korvaaminen uudella kulutusluotolla voi olla järkevää, sillä lakimuutos ei vaikuta luottokorttien korkoihin. Kilpailuttamalla myös luottokorttivelan voi parhaimmillaan jopa puolittaa lainan koron.

Korkokatto tulee voimaan heinäkuun alkupuolella, mutta lopullinen ajankohta on vielä avoin.

Helpoiten kilpailutat lainat täyttämällä yhden maksuttoman lainahakemuksen Etua.fi-lainapalvelussa.

Tulemme myös jatkossa kertomaan sivuillamme lainoihin liittyvistä ajankohtaisista asioista, jotka auttavat asiakkaitamme säästämäään lainakuluissa.

Lue seuraavaksi


remonttien hinnat remontin rahoitus

Mitä remontti maksaa? Katso tästä suosituimpien remonttien hinnat

2.6.2023

Mitä Suomessa remontoidaan eniten ja paljonko remonttiin tulisi varata rahaa? Katso tästä yleisempien remonttien hinnat. Suosituimpia remontteja ovat erilaiset asuntojen sisäremontit, joista kylpyhuoneremontti on yleisin. Myös keittiöremontteja tehdään paljon. Kesällä tehdään enemmän ulkotöitä, […]


Edullinen muutto- ja sisustuslaina oli helppo ja nopea ratkaisu Hannun tarpeisiin. Lue lisää kokemuksista Etua.fi:stä tästä.

Hannu tarvitsi lainaa muuttoon ja sisustukseen – sai heti lainaa, jonka takaisinmaksu on helppoa

30.1.2023

Helsinkiläinen Hannu tarvitsi nopeasti muutto- ja sisustuslainaa. Hannu löysi Etuan kautta parhaan lainatarjouksen vertaillessaan kulutusluottoja. Edullinen kulutusluotto oli helppo ja nopea ratkaisu rahan tarpeeseen. Arki on täynnä tilanteita, joissa tarvitaan yhtäkkiä ylimääräistä rahaa […]


luottokortit luottokortti

Milloin kannattaa maksaa luottokortilla ja milloin kulutusluotolla?

14.9.2022

Luottokortti on monen lompakosta löytyvä maksuväline, joka antaa joustoa omaan talouteen. Mutta milloin kannattaa käyttää luottokorttia ja milloin on järkevämpää harkita muita maksutapoja? Mitä tarkoittaa luottokortti? Luottokortti on maksuväline, jolla voi tehdä ostoksia […]


Copyright © 2023 Etua.fi