Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Miten rahoittaa häät – Hääbudjetti auttaa varautumaan hääkuluihin

11.3.2021
Hääbudjetti auttaa varautumaan hääkuluihin.

Hääbudjetti vaihtelee muutamasta tonnista reiluun kymppitonniin. Häihin kuluu rahaa sen mukaan, millaiset ja miten suuret häät haluaa järjestää.

Keskimäärin suomalaisilla kuluu rahaa häihin 5 000–10 000 euroa. Pienelläkin budjetilla voi järjestää hyvät häät, mutta ylärajaakaan ei ole. Häitä suunniteltaessa kannattaa miettiä, mihin oma budjetti antaa myöten ja mihin asioihin haluaa satsata yhtenä elämänsä tärkeimpänä päivänä. Häistä kannattaa järjestää omannäköiset juhlat.

Aloita häiden suunnittelu hääbudjetin laadinnalla

Häiden suunnittelu on hyvä aloittaa hääbudjetin laadinnalla. Hääbudjetti on kätevä muistilista häiden järjestämiseen ja siitä selviää, mihin kaikkeen häiden järjestämisessä kuluu rahaa ja missä asioissa voi säästää.

Häiden budjetti riippuu pitkälti vieraiden määrästä, sillä se vaikuttaa ruoan ja juoman määrään ja juhlatilan kokoon. Juhlatila ja ruoka ovat yleensä suurimpia kulueriä häämatkan ohella.

Hääbudjettia laadittaessa on hyvä huomioida ainakin seuraavat asiat: hääpuku, miehen juhlapuku, sormukset, juhlatilan vuokra, koristelut, hääohjelma, valokuvaus, ruoka, juomat ja häämatka.

Hääjuhlien järjestäminen kannattaa aloittaa mahdollisimman ajoissa. Näin kulueriä voi jakaa useammalle kuukaudelle, häissä on tarvittavat asiat huomioitu eikä stressi yllätä.

Säästövinkkejä häiden järjestämiseen

Hyvällä suunnittelulla ja budjetoinnilla hääkulut eivät pääse yllättämään. Tärkeintä on järjestää omannäköiset juhlat ja keskittyä niihin asioihin, mitkä itselle ovat tärkeitä. Ikimuistoisen juhlan järjestämiseen riittää vähempikin eikä kaiken tarvitse olla täydellistä.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Järjestelmällä häät huippusesongin ulkopuolella, voi säästää niin juhlatilan vuokrassa, tarjoiluissa kuin muissakin kuluissa. Esimerkiksi häät kesäarkipäivänä voi olla heinäkuista lauantaita edullisempi ajankohta häille. Myös häämatka sesongin ulkopuolella on usein halvempaa. 

Itse tekemällä säästää paljon. Tässä kannattaa pitää järki kädessä ja miettiä, mitä jaksaa ja ehtii itse tehdä ja missä kohtaa on järkevää antaa asian ulkopuolisen hoidettavaksi.

Lisäksi eri palveluntarjoajat kannattaa kilpailuttaa. Näin löytyy itselle sopivin vaihtoehto kilpailukykyiseen hintaan.

Juhlapaikan valinta vaikuttaa suuresti häämenoihin, samoin ruoka ja juoma. Jos hääbudjetin koko alkaa kauhistuttamaan, on vieraiden määrän karsiminen yksi keino minimoida hääkuluja.

Miten rahoittaa häät

Kun hääbudjetti on selvillä, täytyy pohtia häiden rahoitusta. Häitä varten voi säästää ennakkoon ja avata sitä varten säästötilin.

Perinteisesti hääparin vanhemmat ovat osallistuneet häiden kustannuksiin, mutta nykyään moni pari haluaa kustantaa häät itse. Mutta vanhemmat voivat osallistua hääkuluihin, jos haluavat.

Rahaa voi myös pyytää häälahjaksi ja kustantaa lahjarahoilla esimerkiksi häämatkaa. Häälahjarahoja varten voi perustaa häätilin.

Häät ovat kuitenkin usein niin suuri menoerä, että säästöistä huolimatta häitä rahoitetaan myös häälainalla. Kun lainan kykenee maksamaan takaisin ja budjetti on realistinen maksukykyyn nähden, on häälaina varteenotettava rahoitustapa.

Vertaile häälainoja usean pankin kesken

Jos tarvitsee lainaa häiden järjestämiseen, kannattaa häälaina kilpailuttaa. Näin löytää edullisimman lainan ja voi säästää kuluissa huomattavasti. Häälainojen koroissa voi olla eroja, ja erityisesti suuremmissa lainasummissa lainakulut vaikuttavat merkittävästi häiden kokonaiskuluihin.

Myös luottokortin ja eri kauppojen tarjoamien osamaksujen korkoja kannattaa vertailla vakuudettoman häälainan ehtoihin. Usein edullisemman lainan saa ottamalla yhden isomman lainan kerralla kuin maksamalla useita osamaksuja ja luottokorttivelkoja moneen eri paikkaan.

Lisäksi lainaa kannattaa hakea yhdessä puolison kanssa, jolloin pankeilta saa usein edullisempia lainatarjouksia kuin yksin hakemalla.

Kilpailuta häälaina Etuan avulla

Helpoiten vakuudettoman häälainan kilpailutus onnistuu Etua.fi-lainavertailupalvelun avulla. Täyttämällä yhden maksuttoman hakemuksen saa useiden pankkien lainatarjouksia. Hakemuksen täyttäminen tapahtuu netissä muutamassa minuutissa ja näin lainanhaku onnistuu vaivattomasti hääjärjestelyjen lomassa.

Etuan lainatarjousnäkymässä lainatarjousten vertailu on helppoa. Lainatarjoukset on järjestetty todellisen vuosikoron mukaiseen järjestykseen niin, että edullisin laina on ensimmäisenä. Lainankilpailutus ei velvoita mihinkään, vaan voit rauhassa vertailla eri vaihtoehtoja.

Kilpailuta häälaina tästä!

Lue seuraavaksi


Edullinen muutto- ja sisustuslaina oli helppo ja nopea ratkaisu Hannun tarpeisiin. Lue lisää kokemuksista Etua.fi:stä tästä.

Hannu tarvitsi lainaa muuttoon ja sisustukseen – sai heti lainaa, jonka takaisinmaksu on helppoa

30.1.2023

Helsinkiläinen Hannu tarvitsi nopeasti muutto- ja sisustuslainaa. Hannu löysi Etuan kautta parhaan lainatarjouksen vertaillessaan kulutusluottoja. Edullinen kulutusluotto oli helppo ja nopea ratkaisu rahan tarpeeseen. Arki on täynnä tilanteita, joissa tarvitaan yhtäkkiä ylimääräistä rahaa […]


luottokortit luottokortti

Milloin kannattaa maksaa luottokortilla ja milloin kulutusluotolla?

14.9.2022

Luottokortti on monen lompakosta löytyvä maksuväline, joka antaa joustoa omaan talouteen. Mutta milloin kannattaa käyttää luottokorttia ja milloin on järkevämpää harkita muita maksutapoja? Mitä tarkoittaa luottokortti? Luottokortti on maksuväline, jolla voi tehdä ostoksia […]


remonttien hinnat remontin rahoitus

Mitä remontti maksaa? Katso tästä suosituimpien remonttien hinnat

23.6.2022

Mitä Suomessa remontoidaan eniten ja paljonko remonttiin tulisi varata rahaa? Katso tästä yleisempien remonttien hinnat. Suosituimpia remontteja ovat erilaiset asuntojen sisäremontit, joista kylpyhuoneremontti on yleisin. Myös keittiöremontteja tehdään paljon. Kesällä tehdään enemmän ulkotöitä, […]


Copyright © 2023 Etua.fi