Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Mitä lahjaksi vastavalmistuneelle?

30.5.2018

Mitä lahjaksi vastavalmistuneelle

Suomalaisen Työn Liitto selvitti suomalaisilta, millaisia lahjoja valmistuneille hankitaan ja miten tärkeää suomalaisuus on lahjojen valinnassa.

Mieluiten vastaajat hankkisivat vastavalmistuneelle rahalahjan, kaupan lahjakortin tai korun. Naiset suosivat miehiä selvästi enemmän koruja ja astiastoja, kun taas miehillä korostuu matkalahjakortti.

18-24 -vuotiaissa korostuu hieman yllättäen niinkin perinteinen lahja kuin astiastot. Nuoret hankkisivat myös hieman muita enemmän lahjaksi korun, kukkakimpun, matkalahjakortin ja sisustamiseen liittyviä tavaroita.

Kyselyssä yli kaksi kolmasosaa suomalaisista pitää kotimaisuutta tärkeänä asiana valmistujaislahjaa hankkiessa. Mitä vanhempi vastaaja oli, sitä tärkeämmäksi suomalaisuus lahjavalinnoissa koettiin. Erityisesti suomalaisuutta lahjavalinnoissa arvostavat naiset ja yli 65-vuotiaat.

Vaikka pääkaupunkiseudulla suomalaisuus koettiin vähiten tärkeäksi, silti yli puolet (56 %) piti suomalaisuutta arvossaan. Eniten suomalaisuus korostui alle 50 000 asukkaan kaupungeissa, jossa kahdeksan kymmenestä (78 %) suosi suomalaista valmistuslahjaa hankkiessa. Vilkkaalla lahjasesongilla onkin suuri merkitys monelle suomalaisyritykselle.

Minkälaisen suomalaisen lahjan ostaisit vastavalmistuneelle?

  1. Rahalahjan 65 %
  2. Kaupan lahjakortin 54 %
  3. Korun 39 %
  4. Kukkakimpun 31 %
  5. Elämyslahjakortin 20 %
  6. Matkalahjakortin 18 %
  7. Astiaston 18 %
  8. Sisustamiseen liittyviä tavaroita 13 %
  9. Terveys- ja hyvinvointilahjakortin 13 %
  10. Taidetta 7 %

Lähde: Suomalaisen Työn liitto

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Etua Oy on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen pankki- ja rahoitusalan palveluita välittävä yritys. Etua.fi -lainapalvelulle on myönnetty Avainlippu merkkinä suomalaisesta työstä. Etua.fi -lainankilpailutus on mukana Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa muistuttamassa kotimaisen työn merkityksestä.

Etuan tavoitteena on helpottaa kuluttajan arkipäivää kodin raha-asioissa. Palvelussamme voi vertailla kulutusluottoja, remonttilainoja, matkalainaa, lainaa ilman vakuuksia ja asuntolainaa osoitteessa www.etua.fi. Toimimme yhteistyössä Suomen johtavien finanssisalan toimijoiden kanssa ja pystymme näin tarjoamaan kuluttajille markkinoiden parhaimmat tuotteet.

Lue seuraavaksi


Lainan siirto toiseen pankkiin tarkoittaa nykyisen lainan vaihtamista vanhasta pankista uuteen.

Lainan siirto toiseen pankkiin

1.3.2023

Lainan siirto toiseen pankkiin voi kuulostaa vaivalloiselta, mutta se on yksinkertaisempaa kuin luuletkaan, onpa kyse sitten kulutusluottojen tai asuntolainan siirrosta.  Lue tästä lisää, mistä lainan siirrosta on oikein kyse. Lainan siirto tulee kyseeseen, […]


Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi.

Tuula haki järjestelylainaa ja yllättyi palvelun vaivattomuudesta – “Pääsin eroon hillittömistä koroista”

6.2.2023

Järjestelylaina voi helpottaa arkea ja tuoda säästöä joka kuukausi. Tuula haki järjestelylainaa Etuan kautta ja pääsi eroon korkeista koroista ja lainanhoitokuluista. Kotimaisen lainavertailuvertailupalvelun Etuan kautta monet suomalaiset ovat löytäneet keinon alentaa omia lainakulujaan. […]


Edullinen muutto- ja sisustuslaina oli helppo ja nopea ratkaisu Hannun tarpeisiin. Lue lisää kokemuksista Etua.fi:stä tästä.

Hannu tarvitsi lainaa muuttoon ja sisustukseen – sai heti lainaa, jonka takaisinmaksu on helppoa

30.1.2023

Helsinkiläinen Hannu tarvitsi nopeasti muutto- ja sisustuslainaa. Hannu löysi Etuan kautta parhaan lainatarjouksen vertaillessaan kulutusluottoja. Edullinen kulutusluotto oli helppo ja nopea ratkaisu rahan tarpeeseen. Arki on täynnä tilanteita, joissa tarvitaan yhtäkkiä ylimääräistä rahaa […]


Copyright © 2023 Etua.fi