Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Kerrostaloasumisen suosio kasvaa Suomessa

17.5.2018 05:07 (Viimeksi päivitetty: 19.12.2022 12:24) | Kirjoittanut:
Keskimääräinen asuntolaina on 98 740 euroa

Yhä useampi suomalainen asuu kerrostalossa, kertoo Tilastokeskus. Kerrostaloissa asuvien asuntokuntien määrä kasvoi vuonna 2017 noin kahdella prosentilla. Kerrostaloissa asuu 1,2 miljoonaa asuntokuntaa eli lähes puolet kaikista asuntokunnista. Asuntokunnan muodostavat samassa asunnossa vakituisesti asuvat henkilöt.

Erityisesti vuoden 2009 jälkeen on kerrostalojen asuntokuntien määrä kasvanut muita asuntotyyppejä nopeammin.

Kerrostaloasumisen suosion selittää osittain yksin asuvien määrän kasvu. Kolme viidestä yksinasuvasta asuu kerrostaloissa.

Myös entistä useampi lapsiperhe asuu kerrostalossa. Vuonna 2017 yhteensä 152 300 (27 prosenttia) lapsiperhettä asui kerrostalossa. Muutoksen taustalla on lapsiperheiden kerrostaloasumisen yleistyminen etenkin pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudulla kerrostaloissa asuvien lapsiperheiden osuus oli 57 prosenttia, kun muualla Suomessa vastaava osuus oli 19 prosenttia.

Henkilömäärällä mitattuna suosituin asumismuoto on edelleen erillinen pientalo, joissa asuu yhteensä 2 656 600 henkilöä. Kerrostaloissa asuu 1 941 100 henkilöä. Voidaan siis todeta, että entistä useampi henkilö asuu nykyisin kerrostalossa ja kerrostaloissa asuvat erityisesti yksinasuvat. Poikkeuksena tähän on kuitenkin pääkaupunkiseudulla asuvat lapsiperheet, jotka asuvat selvästi muuuta maata useammin kerrostaloissa.

Etuan lainapalvelun avulla voit hakea maksutta uutta asuntolainaa tai kilpailuttaa nykyisen lainasi marginaali. Asuntolainan kilpailutus käy helposti tästä

Asuntolainahakemuksen täyttäminen vie vain muutaman minuutin. Välitämme lainahakemuksen useilla pankeille, jotka ottavat sinuun yhteyttä muutaman päivän kuluessa ja tekevät oman lainatarjouksen. Vertaile eri pankkien tarjouksia rauhassa ja valitse itsellesi paras vaihtoehto. Hakemus on maksuton eikä sen tekeminen sido mitenkään.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-20 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–17,5 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Järjestelylaina – milloin velat kannattaa järjestää yhdeksi lainaksi?

8.6.2026

Perushankintojen kallistuessa tulee kiinnitettyä aiempaa enemmän huomiota lyhennettävien luottokorttien, osamaksujen ja lainojen korkoihin ja kuluihin. Useampi velka tuo mukanaan usean velan lisäkulut, kuten kertyvät tilinhoitomaksut. Kun tähän päälle tulee kohtuuttoman korkea lainakorko, ei […]


Järjestelylaina tuo talouteen selkeyttä – näin lainojen yhdistäminen helpottaa arjen rahankäyttöä

25.5.2026

Suomalaisissa kotitalouksissa lainojen ja luottojen määrä on kasvanut viime vuosina, mikä voi tehdä talouden seurannasta aiempaa haastavampaa. Useiden luottokorttien, osamaksujen ja kulutusluottojen hallinta tarkoittaa usein useita eri eräpäiviä, vaihtelevia korkoja ja erillisiä tilinhoitomaksuja. […]


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Copyright © 2026 Etua.fi