Ensiasunnon ostoon tarkoitettu ASP-lainan enimmäismäärää nostetaan koko Suomessa. Syynä tähän on asuntojen hintojen nousu erityisesti kasvukeskuksissa.
Jatkossa Helsingissä ASP-lainaa voi saada aiemman 180 000 euron sijaan 215 000 euroa. Muissa pääkaupunkiseudun kunnissa lainan enimmäismäärä on 160 000 euroa. Tampereella ja Turussa enimmäismäärä on 140 000 euroa ja muualla Suomessa 120 000 euroa.
ASP-lainan ehdot muuttuivat 1.1.23, jolloin yläikärajan nostamisen (44 vuotta) lisäksi yhteisen asunnon ostaminen helpottui. ASP-lainaa voi saada 50 prosenttia enemmän silloin, kun molemmat asunnon ostajat käyttävät asunnon hankintaan omia ASP-tilien säästöjä. Lainan enimmäismäärä on silloin Helsingissä 322 500 euroa, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 240 000 euroa, Turussa ja Tampereella 210 000 euroa ja muissa kunnissa 180 000 euroa.
Ostettava asunto voi kuitenkin olla näitä asp-lainan maksimääriä kalliimpi. Tällöin puuttuvan osan voi rahoittaa lisälainalla.
ASP-lainojen kuntajaottelussa on nyt Tampere ja Turku omana ryhmänään kaupunkien aiemmin sijaitessa ryhmässä ’muut kunnat’. Turku ja Tampere eriytettiin omaksi ryhmäkseen, koska näissä kaupungeissa asuntojen hinnat ovat nousseet enemmän kuin muissa tähän ryhmään aiemmin kuuluvissa kunnissa.
ASP-lainan uudet enimmäismäärät 15.4.2021 alkaen:
Sijaintikunta | Vanha ASP-lainan enimmäismäärä, euroa | ASP-lainan uusi enimmäismäärä, euroa |
Helsinki | 180 000 | 215 000 |
Espoo, Kauniainen, Vantaa | 145 000 | 160 000 |
Tampere, Turku | 115 000 | 140 000 |
Muu Suomi | 115 000 | 120 000 |
Enimmäislainamääriä on nyt korjattu vastaamaan paremmin nykyistä asuntojen hintatasoa. Asuntojen hinnat ovat nousseet koko maassa noin neljä prosenttia vuodesta 2014, jolloin viimeksi ASP-lainojen rajoja muutettiin.
Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-18 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–20 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–60 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.
Alueellisesti hintakehitys on kuitenkin epätasaista ja Suomen asuntomarkkinat ovat voimakkaasti eriytyneet. Esimerkiksi Helsingissä vanhojen osakehuoneistojen hinnat ovat nousseet 19 prosenttia ja Tampereella 13 prosenttia. Oulussa hinnat ovat lähes entisellä tasolla.
ASP-lainalla tuetaan ensimmäisen asunnon hankintaa
ASP-lainan avulla valtio auttaa ensimmäisen omistusasunnon hankinnassa. Pankki myöntää ASP-lainan, kun vähintään 10 prosenttia asunnon ostohinnasta on säästössä.
Tärkeimpiä ASP-korkotukilainan etuja on maksuton valtion takaus lainalle. Tällöin muita lisävakuuksia ei asuntolainalle tarvita.
ASP-tilin korot ovat myös korkeampia kuin nykyiset talletuskorot. ASP-järjestelmässä pankki maksaa talletukselle yhden prosentin koron, ja tämän lisäksi sovitaan pankin kanssa lisäkorosta. Tämä korko voi olla 2–4 prosenttia tallettamisen aloittamisvuodelta ja tämän jälkeen enintään viideltä kalenterivuodelta.
Lisäksi valtion korkotuki suojelee koron nousuilta ensimmäiset kymmenen vuotta. Jos asuntolainan korko nousee yli 3,8 prosentin, valtio maksaa tätä ylimenevältä osalta 70 prosenttia koron määrästä lainan kymmeneltä ensimmäiseltä vuodelta.
Lue myös: ASP-tili: miten asp-tili toimii ja kannattaako sellainen avata
Lähde: Ympäristöministeriö