Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Asuntolainan määrä suhteessa tuloihin – näin tulot vaikuttavat asuntolainan saantiin

4.5.2022
Pankki mitoittaa asuntolainan määrän suhteessa tuloihin niin, että asuntolainan kuukausierä ja takaisinmaksu sujuu ongelmitta.

Pankit arvioivat tarkkaan asuntolainan määrää suhteessa tuloihin. Lue tästä lisää.

Moni omaa asuntoa ostava miettii, kuinka paljon asuntolainaa voi saada. Pelkät tulot ei asuntolainan määrää ratkaise, vaan hakijan kokonaistilanne.

Asuntolainan määrä suhteessa tuloihin

Myönnettävä asuntolainan määrä on monen tekijän summa. Asuntolainaa hakevan tulot ovat tärkeitä asuntolainan saannissa, mutta eivät ainoa peruste. Myös hakijan menot, säästöt, työllisyystilanne, talouden koko, ostettava kohde sekä vakuudet vaikuttavat myönnettävän asuntolainan määrään.

Vaikka lainanhakijan kokonaistilanne ratkaisee asuntolainan määrän, tulot ovat silti tärkeä tekijä asuntolainan myönnössä. Erityisesti asiakkaan nettotulot kiinnostavat pankkeja, eli se osa tuloista, mikä asuntolainan hakijalle jää kuukausittain käteen verojen ja muiden säännöllisten kulujen maksamisen jälkeen.

Asuntolainan määrä suhteessa tuloihin on sopiva, kun asuntolainan lyhennyksen jälkeen jää rahaa myös elämiseen ja säästöön. Nettotuloista vain kolmannes tulisi mennä asuntolainan takaisinmaksuun.

Kuinka paljon asuntolainaa saa?

Pankki käy asuntolainaneuvottelut aina hakijakohtaisesti ja asuntolainan myönnössä kokonaisuus ratkaisee. Pankki tekee jokaiselle asuntolainaa hakijalle tulo- ja menolaskelman, ja sen mukaan pankki arvioi myönnettävän asuntolainan määrän suhteessa tuloihin.

Suuntaa-antavasti voi arvioida, että esimerkiksi 200 000 euron suuruiseen asuntolainaan vaadittaisiin sinkkutaloudelta 2 350 euron nettotulot ja kahdelta lapsettomalta hakijalta 3 000 euron nettotulot. 300 000 euron asuntolainaan sinkulta puolestaan vaaditaan noin 3 000 euron nettotulot ja lapsettomalta pariskunnalta 3 600 euron nettotulot.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Suuretkaan kuukausitulot eivät kuitenkaan takaa asuntolainan saantia, vaan lainanhakijan maksukyky. Jos asiakkaalle jää asuntolainan lyhennysten ja muiden pakollisten menojen jälkeen vain vähän rahaa käytettäväksi elämiseen, liittyy lainan takaisinmaksuun pankin näkökulmasta riskejä. Silloin asiakas voi saada vähemmän asuntolainaa kuin asiakas, jolla taloudellista liikkumavaraa on enemmän.

Suomessa pankit testaavat asuntolainan takaisinmaksukykyä kuuden prosentin korolla. Esimerkiksi 200 000 euron asuntolainassa, 25 vuoden maksuajalla ja 0,8 prosentin korolla kuukausittainen lainalyhennys voisi olla 629 euroa. Stressitestiä vastaavalla 6 prosentin korolla summa olisi 1 107 euroa kuukaudessa.

Kaiken kaikkiaan asuntovelallisella lainan hoitamiseen saisi mennä korkeintaan 30–40 prosenttia nettotuloista. Tällä laskelman pankit mitoittavat asuntolainan määrän suhteessa tuloihin niin, että asuntovelallinen voi elää normaalisti ja jotain jää säästöönkin.

Myös vakuuksia tarvitaan asuntolainan saamiseksi

Tulojen lisäksi vaaditaan myös säästöjä ja vakuuksia asuntolainan saamiseksi. Ostettavan asunnon arvosta kelpaa noin 70 prosenttia vakuudeksi asuntolainaa vastaan eli lisävakuuksia tarvitaan noin 30 prosentin edestä.

Pankki arvioi tarvittavat vakuudet lainaneuvotteluissa aina hakijakohtaisesti. Vakuuksia voivat olla esimerkiksi asunto, metsä tai kesämökki. Myös asuntolainan valtiontakaus tai pankin takaus voivat käydä vakuutena. ASP-lainassa riittää yleensä valtiontakaus ostettavan asunnon lisäksi.

Yhteenveto – näin pankki arvioi asuntolainahakijan maksukykyä

Pankki mitoittaa asuntolainan määrän suhteessa tuloihin niin, että asuntolainan kuukausierä ja takaisinmaksu sujuu ongelmitta. Nämä tekijät vaikuttavat myönnettävän asuntolainan määrään:

  • hakijan tulot ja menot
  • hakijoiden määrä (hakeeko lainaa yksin vai yhdessä puolison kanssa)
  • työsuhde ja toimiala
  • talouden koko
  • lasten määrä
  • autojen määrä
  • säästöt
  • vakuudet
  • ostettava kohde ja sijainti
  • korkotaso
  • hakijan maksukäyttäytyminen
  • pankki ja asiakkuussuhde.

Asuntolainalaskurilla voit laskea sinulle sopivan asuntolainamäärän

Vaikka lopullinen asuntolainan määrä selviää vasta pankin kanssa käydyissä lainaneuvotteluissa, voit asuntolainalaskurista hahmotella sinulle sopivaa asuntolainaa. Laskurista näet suuntaa-antavasti, miten lainasumma, takaisinmaksuaika ja korko vaikuttavat lainan kuukausierään.

Muistathan, että asumismenojen, mukaan lukien lainanlyhennyksen, ei tulisi viedä liian suurta osaa tuloista, sillä rahaa tulisi riittää yllättäviin menoihin sekä säästöön. Nyrkkisääntönä on, että asumismenojen tulisi olla 30–40 % kuukausittaisista nettotuloista, mieluiten alle 30 prosenttia. 

Kun olet laskenut sinulle sopivan asuntolainan määrän, voit jättää asuntolainahakemuksen Etua.fi:n lainankilpailutuspalvelussa. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä asuntoluottovälittäjä, joka kilpailuttaa asuntolainan puolestasi usean pankin kesken.

Lainahakemuksen tekeminen on aina ilmaista eikä se sido sinua mihinkään.

Lue seuraavaksi


Ensiasunnon ostajan etuja on monia, kuten varainsiirtoverosta vapautuminen.

Ensiasunnon ostajan edut – neljä rahanarvoista vinkkiä

7.1.2024

Ensiasunnon ostaja kohtaa monia rahoitukseen ja verotukseen liittyviä kysymyksiä. Kokosimme neljä vinkkiä, joiden avulla ensiasunnon ostaja voi säästää rahaa. Lue ensiasunnon ostajan eduista ja muista rahanarvoisista vinkeistä tästä. 1. Pienempi ensiasunnon ostajan omarahoitusosuus […]


Ensiasunnon ostajan opas

Ensiasunnon ostajan opas

6.1.2024

Suunnitteletko ensimmäisen oman asunnon ostoa? Lue tästä, mitä ensikertalaisen on hyvä tietää asuntokaupoista! Asunnon ostaminen on iso päätös, johon liittyy paljon huomioitavia asioita. Tähän oppaaseen ovat koottuna yleisimmät kysymykset, joita ensiostajan mielessä liikkuu, […]


Asuntolainan lyhennystavat eroavat toisistaan, halvin on tasalyhenteinen laina.

Näin asuntolainan eri lyhennystavat eroavat toisistaan – halvin on tasalyhennys

19.12.2023

On tasaerää, kiinteää tasaerää ja tasalyhennystä. Miten voi tietää, mikä ero asuntolainan lyhennystavoilla on ja mikä niistä sopii itselle? Lue tästä. Korkojen nousu on saanut monet pohtimaan asuntolainan lyhennystapaa. On tasaerää, kiinteää tasaerää […]


Copyright © 2024 Etua.fi