Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

Asp-tili auttaa ensiasunnon ostamisessa

27.8.2021

Asp-tili auttaa ensiasunnon ostamisessa

Ensiasunnon ostajille tarkoitettu asp-tilien suosio on kasvanut.

Asp-tilille maksetaan 1 prosentin korkoa sekä pankista riippuen vielä 2-4 prosentin lisäkorkoa. Lisäksi asp-tilien ehtoja on muutettu niin, että nyt tilin voi avata jo 15-vuotiaana. Yläikärajaa nostettiin 44 vuoteen.

Miten asp toimii?
● Asp eli asuntosäästöpalkkio on suomalainen järjestelmä, jonka avulla valtio kannustaa nuoria asuntosäästämiseen ja tukee ensimmäisen omistusasunnon hankinnassa.
● Asp-laina voidaan myöntää myös omakotitalon rakentamiseen, vaikka se onkin harvinaista.
● Tilin voi avata pankkiin, jos on 15-44-vuotias eikä ole aiemmin omistanut asunnosta yli 50 prosenttia.
● Asp-tilille maksetaan verovapaata 1 prosentin vuotuista korkoa sekä pankista riippuen 2-4 prosentin lisäkorkoa, joka maksetaan, kun säästötavoite on saavutettu ja asunto ostetaan. Lisäkorko maksetaan ensimmäiseltä viideltä säästövuodelta.
● Asp-tilille on tarkoitus säästää vähintään 10 prosenttia ostettavan asunnon hinnasta. Yksinkertaisimmassa esimerkiksi ostettava asunto maksaa 100 000 euroa, joten asp-tilille pitää säästää noin 10 000 euroa.
● Tilille pitää säästää vähintään kahdeksana vuosineljänneksenä. Käytännössä siis riittää, jos tallettaa tilille säästöjä neljä kertaa vuodessa kahden vuoden ajan.
● Talletuksia ei kuitenkaan ole pakko tehdä peräkkäisinä vuosineljänneksinä. Säästämisestä voi pitää taukoa. Toisaalta, sitä voi myös jatkaa niin pitkään kuin haluaa.
● Tilille pitää säästää vähintään 150 euroa ja enintään 3 000 euroa vuosineljänneksen aikana. Vähimmillään riittää siis, jos säästää kuukausittain 50 euroa.

Omarahoitusosuus vaaditaan oli asp-tiliä tai ei

Nykyään asunnon ostamiseen tarvitaan omia säästöjä, oli sitten asp-tiliä tai ei. Danske Bankin johtaja Sari Hammari kannustaa avaamaan asp-tilin. Hän muistuttaa korkoa korolle -ilmiöstä. Mitä aikaisemmin asp-säästämisen aloittaa, sitä enemmän ehtii kerryttää pääomalle tuottoa.

“Asp on hieno tapa tukea ensiasunnon ostajia. Korkoedun lisäksi asp-lainaan saa ilmaisen valtiontakauksen sekä korkosuojan”, Hammari sanoo.

Jos kuvitteellinen Anni Asuntosäästäjä haaveilisi ostavansa 100 000 euron hintaisen asunnon ja säästävänsä asp-tilille vähintään 10 000 euroa, hän saisi säästön kasaan noin neljässä vuodessa säästämällä 200 euroa kuussa. Jos Anni on yli 18-vuotias, hän saa tallettaa tilille omien rahojensa lisäksi esimerkiksi vanhemmiltaan saamiaan lahjarahoja. Sitä vastoin alaikäiset saavat tallettaa vain omalla työllään ansaitsemiaan rahoja.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Kun Anni on saanut 10 000 euroa kasaan ja pankki on arvioinut hänen luottokelpoisuutensa ja maksukykynsä, pankki myöntää Annille 90 000 euron asp-lainan ensiasunnon ostoon.

Asp-lainan rinnalle voi tarvita lisälainaa

Aina asp-laina ei riitä. Varsinkin kasvukeskuksissa asunnot ovat kalliita. Helsingissä asp-lainaa voidaan myöntää korkeintaan 215 000  euron hintaiseen asuntoon. Vantaalla ja Espoossa raja on 160 000 euroa, Turussa ja Tampereella 140 000 euroa ja muualla Suomessa 140 000 euroa (ASP-korkotukilainan enimmäismääriä nostettiin 15.4.2021).

ASP-lainan ehdot muuttuivat 1.1.23, jolloin yläikärajan nostamisen (44 vuotta) lisäksi yhteisen asunnon ostaminen helpottui. ASP-lainaa voi saada 50 prosenttia enemmän silloin, kun molemmat asunnon ostajat käyttävät asunnon hankintaan omia ASP-tilien säästöjä. Lainan enimmäismäärä on silloin Helsingissä 322 500 euroa, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 240 000 euroa, Turussa ja Tampereella 210 000 euroa ja muissa kunnissa 180 000 euroa.

Asp-lainan rinnalle voi ottaa myös lisälainaa, joka on tavallista asuntolainaa. Sari Hammarin mukaan pääkaupunkiseudulla jo 60 prosenttia asp-säästäjistä ottaa lisälainan.

Nordean johtaja Sami Hämäläinen suosittelee asuntosäästämisestä kiinnostunutta olemaan yhteydessä pankkiin. Hämäläinen muistuttaa, että jokaisen säästäjän tilanne on erilainen ja siksi se katsotaan pankissa.

“Pankin neuvot riippuvat niin paljon asiakkaan tilanteesta – varsinkin sen jälkeen, jos vielä tuloihin perustuva velkakattokin tulee voimaan”, Hämäläinen muistuttaa.

Asuntolainaa otettaessa kannattaa kilpailuttaa pankkeja pyytämällä lainatarjous useammasta pankista. Lainaa ei tarvitse ottaa samasta pankista, jossa asp-tili on ollut.

Etuan lainapalvelun avulla voit kilpailuttaa asuntolainat maksutta. Asuntolainan kilpailutus käy helposti tästä.

Lue seuraavaksi


Vaadittava asuntolainan käsiraha vaihtelee sen mukaan, onko ensiasunnon ostaja, ASP-lainaa tai muuta asuntolainaa hakeva henkilö.

Asuntolainan käsiraha – kuinka paljon käsirahaa asuntolainaan tarvitaan?

3.4.2024

Asuntolainan käsiraha on etukäteen säästetty summa asunnon ostohinnasta, sillä asuntoa ei voi hankkia kokonaan lainarahalla. Lue tästä, kuinka paljon käsirahaa asuntolainaa varten tarvitaan. Asuntolainan käsiraha eli omarahoitusosuus tarkoittaa riittäviä säästöjä tai muita vakuuksia […]


Ensiasunnon ostajan etuja on monia, kuten varainsiirtoverosta vapautuminen.

Ensiasunnon ostajan edut – neljä rahanarvoista vinkkiä

7.1.2024

Ensiasunnon ostaja kohtaa monia rahoitukseen ja verotukseen liittyviä kysymyksiä. Kokosimme neljä vinkkiä, joiden avulla ensiasunnon ostaja voi säästää rahaa. Lue ensiasunnon ostajan eduista ja muista rahanarvoisista vinkeistä tästä. 1. Pienempi ensiasunnon ostajan omarahoitusosuus […]


Ensiasunnon ostajan opas

Ensiasunnon ostajan opas

6.1.2024

Suunnitteletko ensimmäisen oman asunnon ostoa? Lue tästä, mitä ensikertalaisen on hyvä tietää asuntokaupoista! Asunnon ostaminen on iso päätös, johon liittyy paljon huomioitavia asioita. Tähän oppaaseen ovat koottuna yleisimmät kysymykset, joita ensiostajan mielessä liikkuu, […]


Copyright © 2024 Etua.fi