Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: | | asiakaspalvelu@etua.fi

Asuntolainojen korot laskivat

1.8.2017 08:44 (Viimeksi päivitetty: 30.11.2023 11:38) | Kirjoittanut:

Suomen Pankin julkaiseman lainatilaston mukaan uusien asuntolainojen keskimääräinen korko oli kesäkuussa 1,07 % ja asuntolainojen laskennallinen marginaali oli 1,04 %. Asuntolainojen keskimääräinen korko on ollut laskussa jo useamman vuoden ajan. Vuonna 2014 nostettujen asuntolainojen korko oli keskimäärin 1,89 % ja vuonna 2015 1,48 %. Viime vuonna otetuista asuntolainoista maksettiin keskimäärin 1,20 % korkoa.
asuntolainojen korkokehitys 2014-2017

Jokaisen asuntovelallisen kannattaa viimeistään nyt kilpailuttaa asuntolainansa uudelleen. Varsinkin jos asuntolaina on otettu yli 2 vuotta sitten, on kilpailutuksen tuoma hyöty esimerkiksi 150 000 €:n lainassa jopa yli 1 000 € vuodessa. Pienempienkin lainojen kohdalla säästöä tulee yleensä useita satoja euroja vuodessa.

Helpoiten asuntolainan kilpailuttaminen käy maksuttomalla nettihakemuksella.
Hakemuksen tekeminen ei sido mitenkään, vaan voit rauhassa tutustua eri pankkien tarjouksiin ja vertailla niitä nykyiseen asuntolainaasi.

Etua
Sisällöntuottajat

Etuan toimituksella on yhteenlaskettuna vuosien kokemus rahoitusalalta, lainojen vertailusta ja talousasioista. Tiimimme tuntee suomalaisten taloustarpeet ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimmat ratkaisut nopeasti ja luotettavasti. Etua on Finanssivalvonnan hyväksymä toimija. Tutustu myös sisältöstandardeihimme.

Lue seuraavaksi


Lainanhakijan opas – mikä lainatuote sopii sinun tilanteeseesi?

16.4.2026

Lainaa hakiessa suurin virhe ei yleensä ole se, että hakee lainaa, vaan se, että valitsee väärän lainatuotteen. Kulutusluotto, pikalaina, joustoluotto ja yhdistelylaina kuulostavat usein samalta, mutta käytännössä ne palvelevat eri tarpeita ja niiden […]


Lainaa Ruotsista – ruotsalaiset pankit ovat jo osa suomalaista lainamarkkinaa

26.3.2026

Ruotsalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat viime vuosina tulleet yhä tutummiksi myös suomalaisille lainanhakijoille. Siinä missä aiemmin lainatarjouksia vertailtiin lähinnä kotimaisten pankkien välillä, nykyään mukana on usein myös ruotsalaisia toimijoita, jotka tarjoavat lainoja suomalaisille […]


Maksukyky ja maksuhäiriöt: mitä tapahtuu ennen kuin luottotiedot menevät

5.3.2026

Maksuhäiriömerkintä on monelle sana, joka herättää huolta ja jopa häpeää. Todellisuudessa kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai hetkellisestä unohduksesta, vaan yleensä pidemmästä tapahtumaketjusta, joka etenee vaihe vaiheelta. Harva herää yhtenä aamuna tilanteeseen, jossa […]


Copyright © 2026 Etua.fi