Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Vinkit käytetyn veneen ostoon yksityiseltä

30.4.2021

Käytetyn veneen ostossa on monta huomioitavaa seikkaa. Veneen kunnon tarkastaminen ja kauppakirjan laatiminen ovat tärkeimpiä asioita veneen ostossa.

Käytetyn veneen osto on merkittävä hankinta, johon kannattaa käyttää aikaa. Käytetty vene säilyttää melko hyvin arvonsa ja veneen osto käytettynä onkin järkevää, kunhan muistaa seuraavat perusasiat.

Käytetyn veneen ostossa huomioi veneen käyttötarkoitus ja oma budjettisi

Omat tulot ja menot on hyvä laskea ja arvioida millaiseen veneeseen on varaa. Budjettia laskiessa olisi huomioitava paitsi veneen hankintahinta, myös veneen käyttöön ja ylläpitoon liittyvät kustannukset. Näitä kuluja ovat muun muassa vakuutus, polttoaine, kuljetus, nosto ja vesillelasku, laituripaikka ja talvisäilytys. Myös veneen varusteet ja moottori maksavat. Kannattaa siis hankkia sellainen vene, jota on varaa käyttää.

Seuraavaksi on hyvä miettiä veneen käyttötarkoitusta ja veneeltä vaadittavia ominaisuuksia, esimerkiksi:

  • Millaiseen käyttöön vene on tarkoitus hankkia ja kuinka monelle henkilölle?
  • Yövytäänkö veneessä, vai tehdäänkö sillä vain päiväretkiä?
  • Käytetäänkö venettä kalastukseen tai muuhun vesiurheiluun?
  • Täytyykö veneen kestää kovempaakin merenkäyntiä?
  • Entä halutaanko alumiini- vai lasikuituvene, avo- vai retkivene jne.?

Tarkista vene huolellisesti

Käytetyn veneen ostossa pätee samat lainalaisuudet kuin käytetyn auton ostossa: Pää kannattaa pitää kylmänä, vaikka venekuume olisikin kova.

Veneen hinnan kohtuullisuutta arvioidessa olisi hyvä verrata pyydettyä hintaa veneliikkeiden hintoihin sekä netistä löytyviin vastaavien veneiden hintoihin. Käytetyn veneen hintaan vaikuttavat veneen vuosimalli, yleiskunto, moottori ja varusteet. Veneitä vertailemalla ja hintapyyntöjä tinkimällä voi säästää merkittävästi.

Veneen kunto on syytä tarkistaa ennen ostopäätöstä ja käyttää tarvittaessa ulkopuolista asiantuntijaa apuna. Jos tuttavapiiristä ei löydy veneasiantuntijaa, voi palkata myös kuntotarkastajan.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Rakenteelliset viat on erotettava kosmeettisista vioista. Ei kannata myöskään yliarvioida omia taitoja tai aikaa korjata venettä. Lisäksi vene on hyvä tarkastaa kuivalla maalla ja varmistaa CE-merkinnän olemassaolo osoituksena veneen turvallisuusvaatimusten täyttämisestä. Ilman kyseistä merkintää venettä on nimittäin vaikeampaa jälleenmyydä.

Vene kannattaa myös koeajaa ennen ostoa, jolloin ilmenee, millainen vene on ohjata ja ajaa. Lisäksi veneen huoltohistoria olisi selvitettävä ja pyytää huoltohistoriasta dokumentteja.

Selvitä veneen omistaja ja laadi kauppakirja

Myyjän henkilöllisyys kannattaa tarkistaa ennen kaupan solmimista ja varmistaa, että myyjällä on oikeus myydä vene. Varminta on ostaa vene ainoastaan rekisteriin merkityltä omistajalta. Jos myyjä ei ole rekisteriin merkitty omistaja, voi vaatia todisteet veneen omistamisesta. Veneen rekisteritiedot voi tilata Traficomin venerekisteristä.

Kuittien varaan kaupan tekoa ei pidä jättää, vaan laatia veneen ostosta kauppakirja. Siinä määritellään paitsi kaupan kohde myös maksutapa. Lisäksi kauppaan sisältyvät varusteet olisi muistettava kirjata ylös. Kauppakirjan laatiminen on erityisen tärkeää ostaessa venettä yksityiseltä, koska silloin kaupan ehdot määräytyvät kauppakirjan mukaan.

Veneen omistajanmuutos ja rekisteri-ilmoitus on tehtävä 30 päivän sisällä kaupanteosta. Kaikkia veneitä ei tarvitse rekisteröidä, mutta vähintään 5,5 metriä pitkät moottoriveneet, sekä moottoriteholtaan vähintään 15 kilowatin veneet on merkittävä vesikulkuneuvorekisteriin. Rekisteröinnin voi tehdä sähköisesti tai Traficomin sopimusrekisteröijien toimipisteissä.

Veneen rahoitus – halvin venelaina löytyy kilpailuttamalla

Veneen rahoitus on veneen oston keskeisempiä kysymyksiä. Harvalla on ennakkoon säästettynä koko veneen hintaa ja vene rahoitetaankin usein osittain omilla säästöillä ja lainalla tai kokonaan kulutusluotolla.

Aivan kuten veneitä ja niiden hintoja kannattaa vertailla, myös laina kannattaa kilpailuttaa edullisemman lainan löytämiseksi. Venelainojen lainakuluissa voi olla suuriakin eroja ja kilpailuttamalla saat helposti katsauksen siitä, minkälaisilla koroilla ja ehdoilla sinulle lainaa tarjotaan.

Vakuudeton kulutusluotto on hyvä vaihtoehto veneen rahoitukselle, sillä venettä ei tarvitse rekisteröidä lainan vakuudeksi ja lainan nostaminen on helppoa. Ja hakiessasi lainatarjouksen jo etukäteen Etua.fi-palvelussa, voit tehdä venekaupat nopeasti sopivan veneen osuessa kohdallesi.

Kilpailuta venelaina Etuan avulla

Vakuudeton venelaina on helppo kilpailuttaa ja vertailla Etuan kautta. Täyttämällä tiedot itsestäsi ja hakemastasi lainasta yhteen hakemukseen saat jopa parikymmentä lainatarjousta. Säästät siis huomattavasti aikaa ja vaivaa, kun Etua huolehtii kilpailuttamisesta puolestasi.

Luotettavan palvelun käyttö on aina maksutonta eikä lainojen vertailu sido nostamaan lainaa. Lainahakemuksen lähettämisen jälkeen kaikki lainatarjoukset näkyvät yhdellä sivulla, joten löydät tarjousten joukosta nopeasti halvimman vaihtoehdon.

Nopeimmillaan olet veneen omistaja jo samana päivänä, sillä lainatarjouksen hyväksymisen jälkeen laina maksetaan tilillesi samana tai seuraavan pankkipäivän aikana.

Vinkit käytetyn veneen osto yksityiseltä pähkinänkuoressa:

  • Pohdi millainen vene on tarpeisiisi ja talouteesi sopiva
  • Vertaa veneitä ja hintoja niin netistä kuin veneliikkeistä
  • Tarkista veneen oikea omistaja ja kenellä on oikeus myydä vene
  • Tarkista veneen kunto ja selvitä huoltohistoria (myös moottori ja varusteet)
  • Laadi kunnollinen kauppakirja
  • Kilpailuta laina edullisimman rahoituksen löytämiseksi

Kilpailuta venelaina helposti tästä

Lue seuraavaksi


Selvitys: Näistä syistä eri palkkaluokat hakevat kulutusluottoja

10.11.2023

Lainavertailupalvelu Etua analysoi vuoden 2023 lainahakemukset ja selvitti lainahakemusten määrät ja syyt palkkaluokittain.


Kulutusluottojen korkokatto 2023

Kulutusluottojen korkokatto laski – näin se vaikuttaa lainanottajiin

18.10.2023

Lue tästä, mitä lokakuun 2023 alussa voimaanastunut kulutusluottojen korkokatto tarkoittaa. Jatkossa lainoista saa periä aikaisempaa pienempää korkoa. Uudet säännökset eivät tosin aiheuta suuria muutoksia nykyisiin lainojen korkotasoihin. Pääasialliset muutokset koskevat luottojen markkinointia, verkkokaupan […]


Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia

Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia?

26.9.2023

Mietitkö, tarvitaanko kulutusluottoa varten vakuuksia ja millaisia lainan vakuuksia pankit edellyttävät? Lue tästä. Kulutusluottoa on mahdollista saada vakuuksien kanssa tai ilman. Luoton hinta riippuu käytetyistä vakuuksista, joten on tärkeää ymmärtää lainan vakuuden merkitys […]


Copyright © 2023 Etua.fi