Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Ostaako oma vai asuako vuokralla?

5.12.2019

Moni vuokralla-asuja pohtii oman asunnon ostamista. Olisiko se sittenkin taloudellisesti järkevämpää? Mitkä ovat vuokralla asumisen ja omistusasumisen plussat ja miinukset?

Vuokralla asumisen suosio kasvaa varsinkin suurissa kaupungeissa. Uusia vuokra-asuntoja on rakennettu viime vuosina paljon, joten hyviä asuntoja on ollut tarjolla enemmän kuin koskaan.

Suomalaista 30-34-vuotiaista enää alle puolet asui omistusasunnossa vuonna 2018. Vuokralla-asuminen onkin yleistynyt erityisesti alle 40-vuotiaiden keskuudessa.

Samaan aikaan vuokrat ovat nousseet nopeasti. Helsingissä, jossa maksetaan maan kovimpia vuokria, keskivuokra on jo 20,5 euroa neliöltä. Viimeisen puolen vuoden aikana solmituissa uusissa vuokrasuhteissa keskineliövuokra oli Helsingissä peräti 22,10 euroa, Tampereella 15,80 euroa neliö ja Turussakin 15 euroa neliö.

Tilastokeskuksen mukaan vuokrat ovat nousseet vuodessa pääkaupunkiseudulla 6,3 prosenttia ja muualla Suomessa 5,2 prosenttia.

Onko vuokralla asumisessa mitään järkeä?

Vuokralla-asumisen plussat:

  • Asunnosta pääsee nopeasti eroon, jos elämäntilanne muuttuu. Normaalissa jatkuvassa vuokrasopimuksessa on vain kuukauden irtisanomisaika.
  • Jos alueella asuntojen hinnat laskevat, oman asunnon ostaminen ei ole yleensä järkevää. Vuokra-asunnossa arvon aleneminen on vuokranantajan murhe. 
  • Jos haluaa asua kalliilla alueella tai sellaisessa asunnossa, johon omat rahat eivät riittäisi, kannattaa ottaa vuokra-asunto.
  • Uusia vuokra-asuntoja on rakennettu viime vuosina varsinkin kasvukeskuksiin ja yliopistokaupunkeihin ennätyksellisen paljon, joten vuokralaisella on valinnanvaraa.
  • Vuokralaisen ei tarvitse huolehtia asunnon tai taloyhtiön remonteista.
  • Vuokralla-asujan ei tarvitse ottaa isoa määrää asuntolainaa.

Vuokralla asumisen miinukset:

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

  • Vuokrat nousevat.
  • Vuokra menee vuokranantajan taskuun eikä itselle jää mitään säästöä.
  • Vuokralainen ei pääse hyötymään asuntojen hintojen noususta.
  • Kasvukeskuksissa vuokralla asuminen on kalliimpaa kuin omistusasuminen.
  • Vuokra-asuntoa ei saa muokata haluamallaan tavalla.
  • Vuokralainen ei pääse päättämään taloyhtiön asioista.

Mitä jos ostaisi oman asunnon?

Omistusasumisen plussat:

  • Kasvukeskuksissa, kuten pääkaupunkiseudulla, Tampereen ja Turun seuduilla sekä muissa yliopistokaupungeissa asuntojen arvot säilyvät keskimäärin hyvin. 
  • Asuntolainojen korot ovat alhaalla ja asuntolainaa on helppo saada.
  • Asuntolainan lyhentäminen kerryttää varallisuutta vähän kuin huomaamatta.
  • Alueilla, joissa asuntojen hinnat pysyvät tai nousevat, omistusasunnossa asuminen on halvempaa kuin vuokralla.
  • Omaa asuntoaan voi muokata mieleisekseen. (Muista kuitenkin pyytää muutostöille taloyhtiön lupa.)

Omistusasumisen miinukset:

  • Muuttotappiopaikkakunnilla asuntojen hinnat laskevat pitkällä aikavälillä.
  • Omistusasunnosta voi olla vaikea päästä nopeasti eroon – varsinkin isoista, huonokuntoisista tai hyvin kalliista. Erityisesti omakotitaloille on yhä vähemmän ottajia, myös kasvukeskuksissa.
  • Hoitovastikkeet nousevat.
  • Taloyhtiöissä on isoja ja kalliita remontteja.
  • Asunnon ostamista varten tarvitaan omarahoitusosuus, jonka säästäminen voi olla vaikeaa. Kaikkien tulot eivät myöskään riitä riittävän kokoiseen asuntolainaan.
  • Uudet asunnot ovat kalliita.

Kumpi tulee sitten kuukausittain halvemmaksi?

Vuokralla-asumisen kustannus on käytännössä sama kuin kuukauden vuokra. Omistusasujan kustannukset muodostuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista sekä lainan lyhennyksestä korkoineen. Koska lainanlyhennys on kuitenkin säästöä itselle, käytännössä omistusasujan kustannukset koostuvat vastikkeista ja asuntolainan korosta.

Kun vertailee vuokralla asumista ja omistusasumista, kannattaa muistaa, että omistusasuja on jossain vaiheessa maksanut asuntolainan kokonaan pois. Velattomassa asunnossa ainoat kustannukset ovat siten taloyhtiölle maksettavat vastikkeet.

Etua.fi-asuntolainapalvelun avulla kilpailutat uuden asuntolainan tai tarkistat nykyisen asuntolainasi koron veloituksetta. Täytä hakemus tästä

Etua.fi on Finanssivalvonnan hyväksymä asuntoluottovälittäjä.


Teksti: Taru Taipale

Lue seuraavaksi


Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia

Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia?

26.9.2023

Mietitkö, tarvitaanko kulutusluottoa varten vakuuksia ja millaisia lainan vakuuksia pankit edellyttävät? Lue tästä. Kulutusluottoa on mahdollista saada vakuuksien kanssa tai ilman. Luoton hinta riippuu käytetyistä vakuuksista, joten on tärkeää ymmärtää lainan vakuuden merkitys […]


Lainan kuukausierän pienentäminen

Voiko lainan kuukausierää pienentää?

22.9.2023

Lue tästä, miten voit saada pienemmän kuukausierän nykyisiin lainoihisi ja saada enemmän rahaa käyttöösi joka kuukausi. Lainan noston yhteydessä pankin kanssa sovitaan lainan korosta, laina-ajasta ja kuukausittaisen lyhennyksen määrästä. Yllättävät tilanteet elämässä saattavat […]


miten nopeasti lainan voi saada tilille?

Miten nopeasti saan lainan tililleni? – Vinkit hakemuksen nopeuttamiseen

8.9.2023

Lainaa hakiessa voi tilanne vaatia nopeaa lainahakemuksen käsittelyä, jos rahoille on tarve heti. Et varmasti ole ainoa lainanhakija, joka on pohtinut hakemuksen käsittelyaikaa sekä sitä, kuinka nopeasti rahat todellisuudessa siirtyvät tilille. Käydään tässä […]


Sopimusehdot päivittyvät: Uudet sopimusehdot 1.10.2023 alkaen »
Copyright © 2023 Etua.fi