Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Oman talouden suunnittelu kannattaa – turvaa taloutesi näillä vinkeillä

7.3.2018

Suomalaiset eivät mielellään puhu rahasta. Palkoista ja muista raha-asioista keskustelu on monesta meistä vaivaannuttavaa. Raha vaikuttaa kuitenkin ihmisten välisiin suhteisiin tavalla tai toisella ja rahankäyttö onkin yksi yleisimmistä riidan aiheista parisuhteissa. Siksi rahasta on tärkeää puhua, niin suhteen alussa kuin suhteen syventyessä.

Raha-asioista puhuminen on tärkeää

Raha-asioista puhuminen on tärkeä osa parisuhteen pelisääntöjen rakentamista. Tulotasojen ja kulutustottumusten ollessa suhteellisen tasapuolisia ongelmia ei niinkään esiinny. Mutta kun tulotasot eroavat, suhteessa ilmenee haasteita tai vaikka työttömyys yllättää, rahasta tulee helposti parisuhteen kitkan aihe.

Viimeistään samaan talouteen muutettaessa pitäisi keskustella siitä, mihin rahaa kulutetaan ja miten kulut jaetaan. Jaetaanko esimerkiksi kaikki perusmenot puoliksi vai tulotason mukaan? Entä kompensoiko puoliso pitkään hoitovapaalla olevan alhaisempia tulotasoja vaikka eläkesäästön muodossa?

Yhteinen taloussuunnittelu selkeyttää rahankäyttöä

Kinaa raha-asioista voi vähentää yhteisen taloustilin perustaminen. Jos toinen puolisoista ansaitsee huomattavasti enemmän kuin toinen, voi pohtia, laittaako taloustilille tuloihin nähden suhteessa enemmän rahaa.

Myös perhebudjetin teko helpottaa yhteisen talouden suunnittelua. Taulukkoon voi merkitä käytettävät tulot, pakolliset menot ja ylimääräisen rahan käyttö. Budjettia on hyvä seurata kuukausittain. Kaikille yhteinen rahatili ei välttämättä sovi, mutta rahankäyttöön liittyvät faktat on kuitenkin hyvä selvittää ja tehdä taloussuunnitelma.

Asuntolaina yhdessä vai erikseen?

Asuntoa ostaessa kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, hankitaanko asuntolaina yhteisesti vai erikseen ja miten asuntolaina hoidetaan esimerkiksi puolison maksukyvyn heiketessä tai erotilanteessa.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-20%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Asuntovelka on yhteisvastuullista eli jos toinen ei maksa, pankki perii toiselta koko lainasumman. Asuntolaina voi olla myös miehen nimissä naisen maksaessa talouden menot. Eron sattuessa nainen jääkin tyhjän päälle.

Yhteisen lainan lisäksi asunnosta voi tehdä kaksi erillistä lainasopimusta tai pankissa voi tehdä sopimuksen avioeron varalle. Siinä voi sovussa pohtia, miten laina hoidetaan ja ositus tehdään, miten yhteisessä kodissa asutaan ja lapsia huolletaan.

Kirjaa omistussuhteet ylös

Rahankäytön sopimisen lisäksi on tärkeää, että varallisuutta hankkiessa sovitaan omistussuhteista joko yhteis- tai erillisomistuksena. Kannattaa myös sopia, missä suhteessa osapuolet varallisuutta omistavat. Omistusoikeudet voivat olla muutakin kuin puolet eli kummankin taloudellisen panostuksen suhteen.

Nämä sopimukset on hyvä kirjata ylös ja säilyttää tositteet kalliimmista hankinnoista. Erityisen tärkeää omistussuhteiden kirjaaminen on avoliitoissa, koska erotilanteissa ei voi vaatia puolisolta taloudellista tasoitusta.

Oman talouden turvaaminen kannattaa

Elämä voi yllättää ja pelkkä usko ja luottamus oman tai puolison taloudenhoitokykyyn ei riitä. Suunnitelmallisuus ja avoimuus raha-asioissa puolisoiden kesken kannattaa. Jokaisen olisi hyvä ottaa vastuu omasta taloudesta ja toimeentulosta, niin että tarvittaessa selviää omillaan kaikissa tilanteissa.

Muistathan kilpailuttaa eri rahoitusyhtiöiden ja pankkien tarjoamien lainojen hintoja ja ehtoja, kun harkitset asuntolainoja tai kulutusluottoja esimerkiksi auton hankintaan. Tämä käy kätevästi Etua.fi -lainapalvelun kautta.

Lähteet: Yle, Väestöliitto

Lue seuraavaksi


Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia

Tarvitseeko kulutusluottoon vakuuksia?

26.9.2023

Mietitkö, tarvitaanko kulutusluottoa varten vakuuksia ja millaisia lainan vakuuksia pankit edellyttävät? Lue tästä. Kulutusluottoa on mahdollista saada vakuuksien kanssa tai ilman. Luoton hinta riippuu käytetyistä vakuuksista, joten on tärkeää ymmärtää lainan vakuuden merkitys […]


Lainan kuukausierän pienentäminen

Voiko lainan kuukausierää pienentää?

22.9.2023

Lue tästä, miten voit saada pienemmän kuukausierän nykyisiin lainoihisi ja saada enemmän rahaa käyttöösi joka kuukausi. Lainan noston yhteydessä pankin kanssa sovitaan lainan korosta, laina-ajasta ja kuukausittaisen lyhennyksen määrästä. Yllättävät tilanteet elämässä saattavat […]


miten nopeasti lainan voi saada tilille?

Miten nopeasti saan lainan tililleni? – Vinkit hakemuksen nopeuttamiseen

8.9.2023

Lainaa hakiessa voi tilanne vaatia nopeaa lainahakemuksen käsittelyä, jos rahoille on tarve heti. Et varmasti ole ainoa lainanhakija, joka on pohtinut hakemuksen käsittelyaikaa sekä sitä, kuinka nopeasti rahat todellisuudessa siirtyvät tilille. Käydään tässä […]


Sopimusehdot päivittyvät: Uudet sopimusehdot 1.10.2023 alkaen »
Copyright © 2023 Etua.fi