Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 010 665 5800 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi
Käyttöehtomme päivittyvät 1.10.2024 alkaen.
Sulje

Svea – hae edullista lainaa hintatakuulla

Svea on moderni pohjoismainen pankki, jolta kuluttajat voivat hakea lainaa jopa 50 000 euroa valitsemaansa tarkoitukseen hintatakuulla. Svean lainat on helppoa vertailla Etuan kautta!

Pohjoismainen pankki vuosikymmenten kokemuksella

Pienestä ruotsalaisesta yrityksestä Svea on vuosikymmenten varrella kasvanut eurooppalaiseksi finanssialan konserniksi, jolla on toimintaa kymmenessä maassa. Svea perustettiin vuonna 1981, jonka jälkeen yrityksen toimenkuva ja palvelut ovat monipuolistuneet ja moninkertaistuneet. Pohjoismaiden lisäksi konserni toimii nykyään esimerkiksi Virossa, Alankomaissa ja Saksassa.

Svea on toiminut Suomessa vuodesta 2002 ja täydentää nykyään laajalla tuotevalikoimallaan perinteisten pankkien tarjontaa kotimaisilla markkinoilla. Yhtiö raportoi toiminnastaan sekä Suomen että Ruotsin finanssivalvonnalle.

Svean palveluvalikoimasta kuluttajat löytävät edulliset ja omiin tarpeisiinsa sopivat lainat, sillä konsernin tavoitteena auttaa asiakkaitaan tekemään tavoitteistaan totta. Lainojen lisäksi Svea tarjoaa yksityisasiakkaille myös säästötilejä, joissa on erittäin kilpailukykyinen korko.

Svean lainat on helppo vertailla Etuan avulla

Svean lainat voit kätevästi kilpailuttaa Etuan palvelun kautta. Lainahakemuksen täyttäminen on helppoa ja nopeaa, sillä siihen menee vain muutama minuutti. Lainahakemuksessa hakijalta kysytään lainan tietojen lisäksi esimerkiksi yhteys- ja palkkatietoja.

Tekemällä lainahakemuksen Etuan sivuilla saat Svean lainatarjouksen nähtäville parhaimmillaan muutamassa minuutissa. Tarjouksesta näet esimerkiksi sinulle tarjotun lainasumman, laina-ajan ja koron. Tästä pääset täyttämään lainahakemuksen

Etuan kautta kilpailuttamisen suurin hyöty on, että näet yhdellä hakemuksella Svean ja kaikkien muiden pankkien sinulle tekemät lainatarjoukset. Voit valita Svean tarjouksen ja siirtyä heidän sivuilleen tekemään lainasopimuksen, mutta halutessasi voit tutustua myös muiden pankkien tarjontaan ja valita parhaan tarjouksen.

Lyhyesti Svean lainoista

Svea tarjoaa vakuudettomia ja asuntovakuudellisia kulutusluottoja, asuntolainaa sekä järjestelylainaa. Kuluttajalainojen lisäksi Svealta löytyy myös korkeakorkoinen säästötili sekä ostamista sujuvoittavia rahoitusratkaisuja. Yrityksille Svea tarjoaa rahoitus- ja maksupalvelujen ohella hallinnollisia palveluja.

Svealta kulutusluottoa voi hakea toivomalleen summalle 2 000 ja 50 000 euron väliltä. Takaisinmaksuaika kulutusluotoissa on 2–15 vuotta. Järjestelylainaa Svea myöntää 2 000 ja 60 000 euron väliltä, ja järjestelylainojen takaisinmaksuaika on 2–20 vuotta.

Luoton myöntämisen vähimmäiskriteerit:

  • Hakija on iältään vähintään 20 vuotta
  • Hakijalla on säännöllisiä tuloja työstä tai eläkkeestä vähintään 18 000 euroa vuodessa
  • Työsuhteessa olevan hakijan koeaika on päättynyt
  • Yrittäjänä toimivan hakijan yritys on ollut toiminnassa vähintään 2 vuotta
  • Hakija on asunut Suomessa viimeiset 3 vuotta
  • Hakijalla ei ole julkisia maksuhäiriömerkintöjä
  • Rinnakkaishakijalla on oltava säännöllisiä vuosituloja vähintään 18 000 euroa

Svea tarjoaa lainoihinsa hintatakuun, jotta kuluttajat voivat luottaa saavansa lainan mahdollisimman hyvällä hinnalla. Jos kuluttaja siis löytää muualta halvemman lainatarjouksen, pyrkii Svea tekemään uuden paremman tarjouksen, jossa on vielä edullisempi korko ja paremmat lainaehdot. 

Svean lainoille voi hakea tarvittaessa lyhennysvapaata joko heti laina-ajan alkuun tai myöhemmin. Lyhennysvapaan aikana lainasta maksetaan vain korot ja muut kulut, kuten kuukausittainen tilinhoitomaksu. Lainaan voi saada jopa 12 lyhennysvapaata kuukautta laina-ajan alussa, kun taas myöhemmin on mahdollista pyytää kolmen kuukauden lyhennysvapaata jaksoa. 

Svean kulutusluoton tiedotLisätietoa
Korko alkaen8,99 %
Lainasumma2 000–50 000 euroa
Takaisinmaksuaika2–15 vuotta
Lainan avausmaksualk. 0 euroa
Lainan tilinhoitomaksualk. 5 euroa/kk
Huomautusmaksu5 euroa

Halutessaan lainansaaja voi aina lyhentää osan tai koko lainan ennenaikaisesti ilman lisäkuluja.

Copyright © 2024 Etua.fi