Veronpalautukset maksetaan vuonna 2023 heinä-joulukuussa riippuen siitä, milloin oma verotus päättyy. Voit selvittää oman veronpalautuksen maksupäivän ja määrän verotuspäätöksestä tai OmaVero-palvelusta. Valtaosa henkilöasiakkaista saa veronpalautuksensa elo- tai syyskuussa.
Verotuksen päättymiskuukausi | Veronpalautuksen maksupäivä tilille |
Toukokuu | 3.7.2023 |
Kesäkuu | 3.8.2023 |
Heinäkuu | 4.9.2023 |
Elokuu | 3.10.2023 |
Syyskuu | 3.11.2023 |
Lokakuu | 4.12.2023 |
Veronpalautuspäivään vaikuttavat asiat
Ennen veronpalautus maksettiin kaikille samana päivänä, mutta vuoden 2019 kansallisen tulorekisterin käyttöönoton jälkeen veronpalautukset maksetaan eri päivinä.
Veronpalautuspäivään vaikuttaa paitsi oman verotuksen päättymispäivä, myös esitäytettyyn veroilmoitukseen tehdyt muutokset ja puolison tekemät muutoksen veroilmoitukseensa. Jos veronpalautuksen maksupäivä on siirtynyt, ilmenee se OmaVerossa.
Verotuksen päättymispäivää tai veronpalautuksen maksupäivää ei voi aikaistaa.
Jos veronpalautustasi ei tullut tilille, tilanteesi ilmenee OmaVerosta. Syynä voi olla jokin seuraavista:
– Esitäytettyyn veroilmoitukseen tekemäsi täydennykset tai korjaukset
– puolisosi tekemät muutokset omaan veroilmoitukseen
– oikea tilinumerosi ei ole Verohallinnon tiedossa (pankkitilitietoja voi muuttaa OmaVerossa)
– muuttunutta tilinumeroa ei ole ilmoitettu ajoissa verottajalle
– verohallinto on saanut verotusta koskevaa tietoa muualta, esimerkiksi työnantajaltasi
– veronpalautuksiasi on käytetty verojesi maksuun
– veronpalautus on alle 10 euroa, jolloin sitä ei makseta
– ulosotossa olevat velat
– antamatta jääneet tai puutteelliset veroilmoitukset
– jos sinulla on tili ulkomaisessa pankissa, niin veronpalautus voi näkyä tilillä 1-2 päivän viiveellä.
Vähennykset ja muuttuneet tulot
Verovähennykset kannattaa tarkistaa huolella. Jos tekee etätöitä osan viikosta, niin matkakulut voi vähentää vain niiltä päiviltä, kun käy työpaikalla. Toisaalta muita etätyöstä aiheutuneita kuluja voi vähentää verotuksessa, jos ne ylittävät 750 euron tulonhankkimisvähennyksen.
Lisäksi kannattaa hyödyntää kotitalousvähennys, mikä on verotuksessa huomioitava vähennys kotona tai mökillä teetetyistä töistä. Edun saa esimerkiksi siivouksesta, remonteista, lastenhoidosta, hoivatyöstä, sekä tietokoneen asennuksista.
Kotitalousvähennystä parannettiin vuonna 2022, kun kotitalous-, hoito- ja hoivatyön maksimäärä nousi 3 500 euroon henkilöltä. Lisäksi korvausprosentti nousi 40:stä 60:een. Remontointi ei kuulu tämän korotetun kotitalousvähennyksen piiriin, Remonteissa kotitalousvähennyksen maksimi pysyy 2 250 eurossa henkilöltä ja korvausprosentti on 40. Omavastuu pysyy kotitalous-, hoito- ja remonttitöissä 100 eurossa henkilöltä.
Tulojen muutokset, vähennykset ja muut korjaukset voi ilmoittaa OmaVero-palvelussa, Muutosverokortilla voi ilmoittaa vähennykset ja tulojen muutokset. Vähennykset voi ilmoittaa myös OmaVerossa tekemättä verokorttimuutosta, jolloin muutokset näkyvät kevään esitäytetyssä veroilmoituksessa.
Veronpalautukselle saa korkoa
Veronpalautukselle maksetaan hyvityskorkoa. Korko ei näy verotuspäätöksellä näkyvässä summassa, vaan se lisätään palautettavaan määrään palautuksen yhteydessä. Vuonna 2023 korko on 0,5 %.
Vertaile lainoja ja säästä kuluissa
Etua.fi asiakkaana voit säästää jopa tuhansia euroja kilpailuttamalla asuntolainan tai kulutusluoton. Tee maksuton hakemus, et sitoudu mihinkään.
Jos tarvitset rahoitusta
Jos tarvitset rahoitusta ennen veronpalautuksia, voit kilpailuttaa lainan Etua.fi-palvelussa. Lainakulut ovat vähäiset, jos maksat lainan takaisin heti kun saat veronpalautuksen. Korkoa maksat vain lainan käyttöajalta.
Lainavertailupalvelumme avulla voit yhdellä hakemuksella saada useita lainatarjouksia, joista voit valita sinulle sopivimman. Lainankilpailutus on ilmaista eikä sido mihinkään. Lainapäätöksen saat heti ja lainan tilille 1-2 arkipäivän sisällä.