Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Kilpailuta asuntolainasi nyt – säästä jopa tonni vuodessa

6.6.2017

Asuntokauppa käy kuumana ja lainojen marginaalit ovat jatkaneet laskemistaan. Tämän olivat huomanneet myös kolmekymppiset tamperelaiset Milla ja Pekka, jotka olivat ostaneet ensimmäisen yhteisen omistusasuntonsa – tilavan kerrostalokolmion – kolme vuotta sitten. Asunnon ostoa varten pariskunta otti myös yhteisen asuntolainan sillä hetkellä edullisimmasta pankista.

Asuntolainan kilpailutus netissä
Pariskunta päätti ottaa hyödyn irti marginaalien laskusta ja kilpailuttaa nykyisen asuntolainansa uudelleen. Pankkien kilpailuttaminen yksitellen tuntui kuitenkin työläältä, sillä jokainen pankki kysyi lainahakemuksessa samoja tietoja tuloista, menoista ja nykyisistä lainoista. Etsiessään lisätietoja asuntolainojen kilpailutuksesta netistä he törmäsivät kotimaiseen etua.fi:n lainapalveluun, joka auttaa asiakkaita löytämään juuri heille sopivimman ja edullisimman asuntolainan. Millalla ja Pekalla oli maksettavaa jäljellä 150 000 euroa. He syöttivät lainasumman ja -ajan Etuan asuntolainalaskuriin. Erityisesti heitä ilahdutti palvelun helppokäyttöisyys ja maksuttomuus – ja se, ettei tietojen täyttäminen velvoita mihinkään.

Yksi hakemus, monta tarjousta
Lainahakemuksen täyttämisen jälkeen Etua välitti tamperelaisparin hakemuksen useille pankeille. Tämä jos mikä on tehokasta ajankäyttöä, sillä Etuan asiakas saa yhdellä hakemuksella pankeilta uuden lainatarjouksen tai kutsun henkilökohtaiseen lainaneuvotteluun muutamassa arkipäivässä. Myös Milla ja Pekka saivat useita tarjouksia. He vertasivat marginaalin lisäksi myös muita kuluja– kuten järjestelypalkkioita– ja valitsivat parhaan lainantarjoajan.

Pariskunta säästää kilpailutuksen ansiosta nyt 1 000 euroa vuodessa. Sillä he voivat vaikkapa uusia kotinsa sisustusta tai tehdä rentouttavan viikonloppumatkan Eurooppaan.

Asuntolainan kilpailutus uutta asuntoa ostettaessa on monelle jo itsestäänselvyys. Kannattaa kuitenkin muistaa, että asuntolainaa voi kilpailuttaa myös myöhemmin. Pankkien lainatarjoukset muuttuvat kilpailutilanteen mukaan ja uusi kilpailutus kannattaa tehdä muutaman vuoden välein.

Lue lisää asuntolainasi kilpailuttamisesta.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lue seuraavaksi


Selvitys: Näin paljon asuntolainan kilpailutus on kasvanut Suomessa – Helsinki, Espoo, Tampere, Turku ja muut kaupungit 

4.12.2023

Lainavertailupalvelu Etua selvitti, miten asuntolainan kilpailutus on muuttunut asuinpaikan ja palkkaluokan mukaan.


Nainen shoppailee Black Friday 2023 aikaan ja etsii parhaita alennuksia.

Black Friday 2023: Nämä hinnoitteluun liittyvät asiat sinun tulee tietää

22.11.2023

Hintojen vertailu ja hintahistorian seuraaminen pidemmältä ajalta takaa parhaiden alennusten löytämisen. Tuotteita voi saada hyvällä alennuksella Black Friday 2023 -aikana, mutta kaikki tarjoukset eivät välttämättä ole yhtä hyviä kuin miltä ne aluksi näyttävät. […]


Selvitys: Näistä syistä eri palkkaluokat hakevat kulutusluottoja

10.11.2023

Lainavertailupalvelu Etua analysoi vuoden 2023 lainahakemukset ja selvitti lainahakemusten määrät ja syyt palkkaluokittain.


Copyright © 2023 Etua.fi