Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Vuokrien nousu jatkuu

8.8.2017

Miten suurta asuntolainaa vuokran hinnalla voisi lyhentää?

Tilastokeskuksen raportin mukaan asuntojen vuokrat ovat nousseet tasaisesti koko
2010-luvun ajan. Huhti-kesäkuussa vuokrat nousivat keskimäärin 2,5 % vuositasolla. Samaan aikaan uusien asuntolainojen keskikorko on laskenut selvästi. Vuonna 2014 uusien asuntolainojen keskikorko oli 1,89 % ja vuonna 2016 enää 1,20 %.

Asuntolainojen keskikoron lasku johtuu sekä pankkien perimien lainamarginaalien laskusta että lainojen viitekorkona olevien euriborkorkojen alenemisesta. Tässä tilanteessa moni vuokralla asuva varmasti miettii, olisiko oman asunnon ostaminen sittenkin järkevä vaihtoehto.

Koko maan keskiarvovuokra on 12,9 € neliömetriltä. Kaikkein kalleinta asuminen on pääkaupunkiseudulla, jossa keskivuokra on 15,86 € neliömetriltä. Pääkaupunkiseudun vuokrat nousivat myös hieman koko maan keskiarvoa nopeammin vuosimuutoksen ollessa 2,8 %.

Miten paljon sitten esimerkiksi 1 000 €:n vuokralla voisi lyhentää asuntolainaa?

Kaikki yleisimmät lainojen viitekorkoina käytetyt euriborit ovat tällä hetkellä negatiivisia
eli alle 0 %. Tässä tilanteessa pankille maksettava korko muodostuu pelkästään pankin marginaalista. Tässä esimerkissä pankin lainamarginaali on 1 %, mutta kilpailuttamalla eri pankkeja asiakkaan on mahdollista saada tätäkin alhaisempi marginaali. Laina-aika on
20 vuotta, joka on melko yleinen uusien asuntolainojen laina-aika.

220 000 €:n asuntolaina 20 vuoden takaisinmaksuajalla tasaerissä maksaa 1 012 € kuukaudessa, jos lainan kokonaiskorko on 1 %. Lainakulujen lisäksi omasta asunnosta tulee maksettavaksi yhtiövastike ja mahdollisten taloyhtiön suorittamien isompien korjausten kulut. Pitää myös muistaa, että tulevina vuosina viitekorot saattavat nousta useita prosentteja nykyisestä tasosta ja tämä vaikuttaa suoraan lainaerän suuruuteen. Toisaalta myös vuokrien jatkuva nousu kasvattaa vuokralla asuvien kustannuksia.

Helpoiten asuntolainan kilpailutus hoituu täyttämällä maksuton asuntolainahakemus. Hakemuksen täyttäminen vie vain muutaman minuutin eikä veloita mitenkään.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lue seuraavaksi


Remonttien hinnat Uudellamaalla: Keittiöremontin hinta, kylpyhuoneremontin hinta ja muut urakat

19.3.2024

Etua selvitti yhteistyössä Urakkamaailman kanssa suosituimpien remonttien keskihintoja Uudellamaalla. Selvityksessä vertailtiin seuraavia Uudenmaan kuntia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula, Lohja, Hyvinkää, Porvoo ja Kirkkonummi. Vertailtavat remonttikategoriat olivat kylpyhuoneremontti, keittiöremontti, sisämaalaus, ulkomaalaus, […]


Etuan kautta löytynyt yhdistelylaina säästää Nikolle lähes 2000 euroa vuodessa 

13.3.2024

Kolme eri lainaa rasittivat Pirkanmaalla asuvan Nikon, 43, arkea. Vuosia sitten otetuissa kulutusluotoissa oli korkeat lainakorot, eikä rahaa jäänyt tarpeeksi muuhun elämiseen. Niko päätti hakea yhdistelylainaa, jotta kertyneet lainat saisi järjestettyä yhdeksi lainaksi. […]


Positiivinen luottotietorekisteri: Näin se vaikuttaa sinuun

11.3.2024

Lue tästä kaikki, mitä sinun tulee tietää positiivisesta luottotietorekisteristä. Oletko kuullut jo positiivisesta luottotietorekisteristä? Se on uusi julkinen rekisteri, joka kerää tietoja yksityishenkilöiden luotoista. Rekisterin tavoitteena on ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista ja parantaa […]


Copyright © 2024 Etua.fi