Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

Suomalaisten asumisen ihanteissa korostuvat väljyys ja luonnon läheisyys

21.7.2021

Suomalaisten asumisen ihanteita kysyttiin – unelmissa isommat asunnot kauempana kaupungin keskustasta.

Suomalaisen asumisen ihanteet -kyselyn tuloksissa korostuvat omakotitalojen suosion lisääntyminen. Kuvassa omakotitalon terasssi.

Asuntomessujen yhteydessä on julkaistu vuosittain toteutettava Asumisen ihanteet -tutkimus, jossa seurataan suomalaisten asumisen ihanteita. Koronapandemian aikana ei ole tapahtunut isoja muutoksia suomalaisten asumisen toiveissa, mutta nyt ihmiset haaveilevat isommista asunnoista lähempänä luontoa.

Omakotitalojen suosio kasvaa

Kyselyn mukaan yhä useampi (46 % –> 56 %) haluaisi asua omakotitalossa. Erityisesti alle 25-vuotiaiden keskuudessa omakotitalojen suosio on kasvanut ja jopa 68 % nuorista pitää omakotitaloa ihanneasumismuotonaan.

Nuoret aikuiset arvostavat myös luontoa aiempaa enemmän. Kun vuonna 2020 noin 67 % alle 25-vuotiaista piti luontoa merkittävänä asiana hyvinvoinnin kannalta, niin vuonna 2021 oli tätä mieltä peräti 93 prosenttia. Nuoret eivät siis ole tyytyväisiä pelkkään kaupunkiympäristöön.

Asuinalueelta toivotaan hyviä ulkoilumahdollisuuksia

Asuinalueelta toivotaan rauhallisuutta. Kaupunkimaisen ympäristön suosio onkin laskenut ja ihmiset ovat valmiita käyttämään työmatkaan enemmän aikaa.

Myös hyviä ulkoilumaastoja toivotaan, sillä vapaa-ajan viettäminen luonnossa on lisääntynyt. Samoin pienten lasten mahdollisuutta liikkua vapaasti omalla asuinalueellaan arvostetaan.

Yleisesti ottaen suomalaiset ovat tyytyväisiä asuinalueeseensa, sillä noin puolet kyselyyn vastanneista ovat erittäin tyytyväisiä asuinpaikkaansa. Vain kolme prosenttia vastaajista kertoo olevansa omaan asuinalueeseensa melko tai erittäin tyytymätön tai että haluaisi muuttaa heti pois. Toisaalta puolet kyselyyn vastanneista haaveilee asunnon vaihtamisesta.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Ihannekodissa on sauna ja oma huone eri toiminnoille

Suomalaiset kaipaavat aiempaa suurempiin asuntoihin, n. 120–140 m² kokoisiin koteihin. Myös kiinnostus itse rakennettuun tai itselle rakennutettuun kotiin on kasvanut.

Koronan vaikutus asumistoiveisiin ilmenee siinä, että erillisten tilojen ja huoneiden toive on vahvistunut vuoden aikana: työhuone, vaatehuone, kodinhoitohuone, ja harrastushuone ovat toivelistan kärjessä. Lisäksi suomalaiset arvostavat saunaa. Saunan haluaisi 83 prosenttia vastaajista, ja 64 prosentilla on jo se.

Kaiken kaikkiaan yhtä ainoaa suomalaisen asumisen unelmaa ei ole. Asumiseen liittyvät toiveet riippuvatkin eniten omasta elämän tilanteesta ja tyylistä.

Asuntolainan kilpailutus kannattaa

Harkitessasi uuden asunnon ostoa, sinun kannattaa kilpailuttaa pankit ja vertailla asuntolainan ehtoja. Pienetkin erot lainamarginaalissa tuovat merkittäviä säästöjä laina-aikana.

Ja jos asuntolainaneuvotteluistasi on jo jonkin verran aikaa, on mahdollista, että maksat asuntolainastasi enemmän kuin uudet laina-asiakkaat. Asuntolaina niin kuin muutkin sopimukset kannattaa kilpailuttaa säännöllisin väliajoin.

Helpoiten asuntolainan kilpailutus käy täyttämällä asuntolainahakemus sivuillamme. Hakemus on maksuton eikä velvoita mitenkään.

Asuntolainalaskurin avulla voit laskea asuntolainan kuukausierän ja vertailla eri lainasummia ja laina-aikoja.

Lähde: Asumisen ihanteet -tutkimus

Lue seuraavaksi


Vaadittava asuntolainan käsiraha vaihtelee sen mukaan, onko ensiasunnon ostaja, ASP-lainaa tai muuta asuntolainaa hakeva henkilö.

Asuntolainan käsiraha – kuinka paljon käsirahaa asuntolainaan tarvitaan?

3.4.2024

Asuntolainan käsiraha on etukäteen säästetty summa asunnon ostohinnasta, sillä asuntoa ei voi hankkia kokonaan lainarahalla. Lue tästä, kuinka paljon käsirahaa asuntolainaa varten tarvitaan. Asuntolainan käsiraha eli omarahoitusosuus tarkoittaa riittäviä säästöjä tai muita vakuuksia […]


Ensiasunnon ostajan etuja on monia, kuten varainsiirtoverosta vapautuminen.

Ensiasunnon ostajan edut – neljä rahanarvoista vinkkiä

7.1.2024

Ensiasunnon ostaja kohtaa monia rahoitukseen ja verotukseen liittyviä kysymyksiä. Kokosimme neljä vinkkiä, joiden avulla ensiasunnon ostaja voi säästää rahaa. Lue ensiasunnon ostajan eduista ja muista rahanarvoisista vinkeistä tästä. 1. Pienempi ensiasunnon ostajan omarahoitusosuus […]


Ensiasunnon ostajan opas

Ensiasunnon ostajan opas

6.1.2024

Suunnitteletko ensimmäisen oman asunnon ostoa? Lue tästä, mitä ensikertalaisen on hyvä tietää asuntokaupoista! Asunnon ostaminen on iso päätös, johon liittyy paljon huomioitavia asioita. Tähän oppaaseen ovat koottuna yleisimmät kysymykset, joita ensiostajan mielessä liikkuu, […]


Copyright © 2024 Etua.fi