Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Sijoitusasuntolainojen kysyntä vilkasta – pienet yksiöt halutuimpia

20.7.2020

Sijoitusasuntolainojen kysyntä on ollut vilkasta eikä poikkeuksellinen kevät ole vähentänyt suomalaisten kiinnostusta asuntosijoittamiseen. Asuntolainoja sijoitusasuntojen ostamiseen on myönnetty tammi-kesäkuussa enemmän kuin alkuvuonna 2019.

Suomen johtavat asuntolainapankit OP ja Nordea kertovat sijoitusasuntolainojen kysynnän olevan edellistä vuotta suurempaa. Nordean arvion mukaan tammi-maalikuussa lainoja sijoitusasuntoja varten nostettiin 30 prosenttia edellistä vuotta enemmän. Huhti-kesäkuussa kasvu tasaantui 10 prosenttiin. Myös OP:n tilastojen mukaan alkuvuosi on ollut vilkas ja sijoitusasuntolainoja on myönnetty edellistä vuotta enemmän. Ennätysvuoden 2017 tasolle ei lainojen kysynnässä kuitenkaan olla tämän hetken tilanteen perusteella menossa.

Asuntosijoittaminen lainarahalla näyttää kiinnostavan sekä ensimmäistä sijoitusasuntoa hankkivia että jo aikaisemmin asuntosijoittamisen aloittaneita suomalaisia. Suomessa on tällä hetkellä arviolta 300 000 yksityisten vuokranantajien vuokraamaa asuntoa.

Asuntosijoittamisen suosio näkyy hinnoissa

Asuntosijoittamisen suosio näkyy myös pienten asuntojen hinnoissa. Asuntosijoittajat ovat perinteisesti pitäneet pieniä yksiöitä kasvukeskuksissa ja yliopistokaupungeissa turvallisina sijoituksina. Näiden asuntojen hinnat ovatkin nousseet monissa kaupungeissa jo niin korkealle, että asunnoista saatava vuokratuotto on painunut alle 5 prosenttiin. Epävarmoina aikoina sijoittavat ovat valmiit tinkimään vuokratuotosta, kunhan asunnon sijainti on sellainen, että vuokralaisen löytäminen käy helposti.

Yksi asuntosijoittamisen muoto on kärsinyt voimakkaasti kevään koronakriisistä. Lyhytaikaisia vuokra-asuntoja turisteille tarjoavat sijoittajat ovat joutuneet pettymään, kun matkailu pysähtyi käytännössä kokonaan maaliskuussa. Osa sijoittajista on päätynyt myymään asuntoja pois tai vuokraamaan asunnon pitkäaikaiselle vuokralaiselle. Asunnoille on yritetty löytää uusia asiakkaita myös rauhallista etätyötilaa etsivistä ihmisistä. Lyhytaikaisen vuokraamisen tulevaisuus näytäää vieläkin epävarmalta, vaikka matkailun rajoituksia on jo osittain purettu.

Kilpailuta sijoitusasunnon laina

Rahoituksen löytäminen sijoitusasuntoa varten tapahtuu pitkälti samoin kuin omaa asuntoa ostettaessa. Pankkien välinen kilpailu laina-asiakkaista kannattaa hyödyntää myös sijoitusasuntolainan kohdalla ja vertailla eri pankkien lainatarjouksia. Helpoiten pankkien kilpailutus käy täyttämällä yksi maksuton asuntolainahakemus Etua.fi-lainapalvelussa. Hakemuksen teko vie vain muutaman minuutin eikä velvoita mitenkään.

Lähde: Yle

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lue seuraavaksi


Remonttien hinnat Uudellamaalla: Keittiöremontin hinta, kylpyhuoneremontin hinta ja muut urakat

19.3.2024

Etua selvitti yhteistyössä Urakkamaailman kanssa suosituimpien remonttien keskihintoja Uudellamaalla. Selvityksessä vertailtiin seuraavia Uudenmaan kuntia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula, Lohja, Hyvinkää, Porvoo ja Kirkkonummi. Vertailtavat remonttikategoriat olivat kylpyhuoneremontti, keittiöremontti, sisämaalaus, ulkomaalaus, […]


Etuan kautta löytynyt yhdistelylaina säästää Nikolle lähes 2000 euroa vuodessa 

13.3.2024

Kolme eri lainaa rasittivat Pirkanmaalla asuvan Nikon, 43, arkea. Vuosia sitten otetuissa kulutusluotoissa oli korkeat lainakorot, eikä rahaa jäänyt tarpeeksi muuhun elämiseen. Niko päätti hakea yhdistelylainaa, jotta kertyneet lainat saisi järjestettyä yhdeksi lainaksi. […]


Positiivinen luottotietorekisteri: Näin se vaikuttaa sinuun

11.3.2024

Lue tästä kaikki, mitä sinun tulee tietää positiivisesta luottotietorekisteristä. Oletko kuullut jo positiivisesta luottotietorekisteristä? Se on uusi julkinen rekisteri, joka kerää tietoja yksityishenkilöiden luotoista. Rekisterin tavoitteena on ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista ja parantaa […]


Copyright © 2024 Etua.fi